Tietääkö joku pääsikö viime vuonna Turkuun ketään varasijoilta? Soitin sinne ja sanoivat joskus lopussa ettei kukaan ole peruuttanut paikkaa, mutta yhtä ei ole vastaanotettu.
Tilastoissa luki 196 hyväksyttyä, 195 kirjautunutta. Paikkoja oli 195. Aiempina vuosina ollut samaa ja joskus 2011 ollut 190 paikkaa ja 195 hyväksyttyä, 190 kirjautunut. Meinaako noi niitä peruttaneita joiden tilalle tullut joku? Koskaan kirjautuneita ollut listasaa vähemmän mitä hyväksyttyjä eli tossa ei taida ne poissaolijat näkyä.
Varasijoilta viime vuonna
13
79
Vastaukset
- kdjdh
Turusta ei hajua mutta viime vuonna jäin Aallossa toiselle varasijalle ja ei tullut yhtään peruutusta.
- kdoxlelzl
Jep ei kanssa turusta tietoa mutta tampereelta peruttiin kai kaksi paikkaa viime vuonna (vai edellisenä) että luulisi ettei niitä peruta näissä isommissa kaupungeissa.
- näio
Peruutuksia, ihme kyllä, ei juuri tule. Opiskelupaikan saaneet ovat panostaneet tosissaan, saatu paikka on todella haluttu ja se pidetään.
- Dnsn
Turkuun otettiin viime vuonna yks henkilö varasijalta
- kzodlflld
Sinänsä yllättää koska tuntuu että moni jää helsingistä n pisteellä ulos ja kovasti kaikkialta lukee että "turkuun en mene ens vuonna uus yritys" mut näköjää sitte menevät..
- eivarasijoilta
Eikyl varasijoille voi laskee mitään. Aika harva otetaan varasijoilta paikasta riippumatta helsinki,tampere,turku voisi sanoa että ei yhtään-yksi harvoin. Vaasa,joensuu,kuopio,(oulu?) pääsee vuosittain joitakin, eisiis missään nimessä montaa.
- kvococo
Turkuun on itseasiassa päässyt muutama vuosi sitten montakin varasijoilta kun pisterajat oli matalemmat.
- olehyvä
No voin sanoa että ite todennäkösesti jään Aallosta vajaan pisteen päähän, jolloin Turku saattaisi kutsua. Jos näin käy niin sanon kyllä eikiittiä ja luovutan paikan jollekin joka sinne oikeesti haluaa.
- kaikkikotona
olet aika autisti jos mielummin olet vuoden paskahommissa kuin menet turkuun joka on sitäpaitsi parempi opiskelijakaupunki kuin helsinki.
- nainenxoxoxoxo
Minä olisin ainakin erittäin kiitollinen, jos joku antaisi paikkansa mulle, jos jään puoli pistettä kokeesta ja joku päässyt ei sitä paikkaa halua. Saatan olla Turkuun nimenomaan se varasijalla 1 oleva, koska muualle en ole hakenut ja pisteet on siinä ja siinä pääsenkö sisään.
- pötsikasvaa
Tää Suomi24 on yks vääristelijöiden palsta. Viimekin vuonna täällä oli ainakin 3 kommenttia, ettei ota vastaan paikkaansa Turusta, että onnea varasijalaisille. No, näinkö se meni oikeasti?:DDDDD kukaan ei jättänyt välistä. trollifacepalsta
- enymmärä
Jep... ketä oikeesti edes kiinnostaa valehdella jossain suomi24 anonyyminä??? :D ei kyllä tulisi itselleni mieleenkään alkaa mitään tarinaa tänne sepostelemaan..
- kckc
2012 turkuun pääsi varasijoilta 5, viime vuonna 1, eli vaihtelee aika paljon.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1702034
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo371445Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1321144Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56882- 55836
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol250794Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20782Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S16722Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58703Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis195617