Mä olen 17-vuotias tyttö. Mä olen kympin oppilas, tunnollinen ja pidetty. Mulla ois kavereita jonoks asti, mutten hyväksy ihmisiä muurini tälle puolen. Mä haluan nyt avautua.
synnyin alkoholisti perheeseen, jossa äidillä oli vakava skitsofrenia. Äiti ja isä otti humalassa yhteen jatkuvasti, huutaen ja lyöden. Vertakin joskus näin. Äiti manipuloi lapset puolelleen ja yhdessä lasten kanssa haukkui itkevää isää. Piiskaa nähtiin päivittäin ja esimerkiksi ruokaa tungettiin väkisin alas montakin tuntia putkeen, vessaan ei saanut mennä ja pihalle piti mennä tekemään töitä alasti.
tietenkin näissä oloissa sekoaisi muutenkin, mutta minä olin lisäksi vielä koulukiusattu. Ykköseltä lähtien olin läski huora jolla ei ollut arvoa. Olin lihava tietenkin kun kotona pakkosyötettiin. En saanut liikkua paljoa sillä omistin sairauden mikä vei nopeasti teholle. Olin syrjitty, tavaroitani vietiin, ruokaani sörkittiin kun olin hakemassa jotain lisää, reppuuni heitettiin purkkia ja hiekkaa. Opettaja sanoi että se oli oikeutettua, koska olin niin outo.
Mukaan astui alkoholi ja lääkkeiden väärinkäyttö jo ollessani 10. 14vuotiaana olin koukussa pahasti, tupakka oli kanssa mukana. Hyppäsin kertan auton alle joutuen teholle, osastolla olin useasti. Jäin kiinni varastelusta ja teräaseiden hallussapidosta. Suunnittelin milloin itseni, milloin muiden kuolemaa. Olin epävakaa ja karkasin kotoa yli 500km päähän hetken mielijohteesta.
Jouduin sossujen piiriin ja kuntoutus kotona alkoi. Minua heiteltiin eri kouluihin joissa aina minua kiusattiin, ja jouduin pakenemaan. Äiti sai lääkkeet ja rauhoittui, isän masennus saatiin kuriin. Elämä sai taas oikean suunnan, kun pääsin myös luokalle missä minua kiusattiin vain vähän. Vanhemmat alkoivat tukemaan ja kärsivät kaikki oikkuni. Minulle diagnosoitiin paniikkihäiriö ja masennus. Tutkittiin myös psykoosia, mutten muista minkä dignoosin sain lopulta.
Nyt olen edelleen välillä alkoholin ja tupakan kanssa tekemisissä, lääkkeiden en enää. Käyn säännöllisesti psykologilla.
Nyt mukaan tuli myös syömishäiriö EDNOS. Se on vienyt jo kaksi vuotta elämääni, tosin vuoden erittäin vahvasti. Enää en enää itke, kun ei pysty, joskus itkin kyllä paljon. Ahmin ja näännytän ja ajattelen vain ruokaa. En nuku öitäni.
Minut on raiskattu kolmen eri miehen tasolta, koska olen typerä luuseri miesten kanssa. En uskalla pistää vastaan. Sanon ei, joskus huusin ja itkin koko aktin ajan, mutten osaa silti sanoa tarpeeksi jymäkästi että en halua.
Viimeisin ongelma on kun isäni on saanut uuden työn joka stressaa häntä niin, että hän uhkailee tappaa itsensä ja kaikki. Alkoholi On taas mukana elämässä. Apua on haettu mutta vasta niin vähän aikaa sitten, että ongelma on vielä todellinen.
elämä on helvettiä ja haluaisin kuolla pois. Epäonnistun vain kerta toisensa jälkeen sillä en siltikään uskalla tehdä mitään radikaalia. Olen todella väsynyt ja haluaisin vain nukkua ja syödä enkä puhua kellekkään pitkään aikaan. Se ei ole mahdollista kun aina pitää olla jaksava ja sosiaalinen ja kaikkea.
Vihaan elämää.
haluan kuolla.
13
66
Vastaukset
- kaunistarinaoli
Huhhuh, mitä kaikkea olet kokenut, onhan tuohon paha sanoa mitään kun ei itsellä ole kokemusta, mutta voisin sanoa sanan jos toisenkin. Olet kympin oppilas ja sinulla on siis kavereita, olet siis saanut asiat kuntoon pintapuolelta, ehkäpä saat ajan kanssa kaiken kuntoon myös sisältä, mutta siihen tarvitaan muutakin kuin ryhdistäytyminen. Suosittelen, että muutat pois, mahdollisimman kauas ja mahdollisimman pian. Isäsi ja äitisi tekivät lapsuudestasi paskan, joten yksi keino tehdä aikuiselämästäsi parempi on katkaista välit heihin kokonaan. Uudella paikkakunnalla voit ajatella sitten ihan uusia asioita, kuten uutta työtä, kumppania ja elämää, vaikka siitä luultavasti tulee todella vaikeaa, niin se saattaa olla ainoa mahdollisuus selviytyä elämästä. Sitten vuosikymmenen tai toisen päästä kun saatat olla jopa onnellinen elämääsi, jolloin voisit taas katsoa että ovatko vanhempasi mukana kuvioissa terveinä, ja jos ovat niin ehkä välit voi paikata. Mutta tärkeintä on se, ettei mieti menneisyyttä, tai ainakin yrittää olla miettimättä. Toivottavasti et nyt ole jumissa tuossa tilanteessasi, koska ennen mitään suunnitelmia sinun pitäisi "parantua" masennuksesta, ja se tuskin onnistuu ennenkuin olet päässyt tilanteestasi pois...
- Itkupääsi
Itse en tähän osaa muuta lisätä... Parempia ohjeita tähän kohtaan saa hakea pitkään.
On kamalaa miten jotkut joutuvat sietämään tuollaista elämää, ihan huonoa tekee, että itsellä kaikki on niin hyvin. Lahjoittaisin omani sinulle heti, jos vain sen voisin.
Ainoa mitä voin sanoa että voimia... - aloittajatyttö17
Varmasti muutankin... Äitini jo vihjailee ettei kauaa aio minua elättää. Olen pohtinut jopa niin ääriratkaisua, että lähtisin ulkomaille. Se kuitenkin vähän pelottaa ja mietityttää, pärjäänkö yksin. Ajattelin puhua opettajan kanssa, jos hän osaisi neuvoa.
Kiitos sanoistanne, joskus tekee ihan hyvää vain kuulla että joku on ajatellut juuri minun tilannetta ja sitä, miltä minusta tuntuu. - foley
Oletpa joutunu paljon ikävää kokemaan noin nuoreksi.Muutto vois tosiaan auttaa ottaa etäisyyttä kaikkeen,oot ollu kyl vahva ku tällasta on pitäny kestää.Voimia sinulle,elämä on vielä edessäpäin:)
- aloittajatytsi
Pakko tulla purkamaan taas vähän. Ensin korjaan aloitus tekstistäni yhden virheen: psykoosista puhuessani tarkoitin dissosiaaatio häiriötä. Se minulla on papereissakin.
Itkin pitkästä aikaa turhautumistani. Olen koko päivän taistellut EDNOS oireideni kanssa ja ollut välillä todella agressiivinen, miettinyt pääni puhki kaloreista ja ahminut, sekä paastonnut. Itkenyt ja tärissyt sängyllä monta tuntia. Huutanut vuoroin nälästä vuoroin vihasta, peilaillut itseäni ja puristellut ihoani.
Ednos on kamalinta koskaan. Kun sanon että minulla on syömishäiriö, ihmiset nauravat, koska en ole laiha. Ei laihalla ole ongelmaa. Kun kerron että olen ahminut, vastaus on jälleen naurua ja toteamus "et oo ees läski", ja sitten hilpeä tarina siitä miten itse on syönyt joskus paljon. Oksentaa en osaa, mutta urheillut olen hulluna. Mutta minun iso urheilusuoritus on aina pieni jonkun toisen silmissä.
Tiedän paljon terveellisestä elämästä, unelmoinhan lukevani ravitsemusterapeutiksi, ja se on pahinta. Aina näkee korjattavaa, virheitä. Kun on syömättä miettii kuinka nyt rasva tarttuu tuplasti pahemmin, ja kun syö, miettii miten lihoo. En jaksa noudattaa ruokavalioita viikkoa pidemmälle ilman henkistä musertumista. Lupaan aina parantaa mutten koskaan paranna. Suurimpia pelkoja on että muut näkee, vaatteet ei mahdu päälle tai että lihon taas siihen mitä olin lapsena. Ja kaksi ekaa on jo tapahtunut.
ednosta ei kukaan ota tosissaan, ei ravitsemusterapeuttini, ei psykologini. Ei perheeni. En ole tarpeeksi sairas heidän silmissään, en ole tarpeeksi laiha, en tarpeeksi lihava, en koskaan ole tarpeeksi mitään. Kukaan ei näe tätä tuskaa. Kukaan ei ymmärrä.
On turhauttavaa puhua syömishäiriöstä kun kukaan ei ymmärrä. Syömishäiriöisestä tulee mieleen luiseva tyttö, joka itkee syödessä. Tökkii haarukalla ruokaansa. Mutta se on paljon muutakin!
Itkin sydämeni pohjasta. Halu ahmia on ollut jo 12tuntia päällä taukoamatta. Meinasin jo ahmia, mutta sain huudot äidiltäni. Siksi olen huoneessani ja katson ruoan kuvia.
olen obsessoitunut itseni ja kehoni pienimmänkin muutoksen tarkkailuun ja kuvaan kehoani viidesti päivässä, kasvoja useammin. Se on tuskaa.
Haluan kirjoittaa aiheesta blogin, sillä olen nyt niin täynnä tätä. Haluan jakaa tuskani.
Olen taas miettinyt, että tätäkö elämä on. Taistelen ahmintaa vastaan, pelkään lihomista, sinnittelen koulussa... Nuoruudessa minua kiskoi eteenpäin toivo tulevasta. Minulle aina sanottiin että elämäni alkaa vasta ammattikoulussa. Kun ammattikoulu alkoi, tajusin että elin valheessa: olin kuvitellut että elämäni vaihtuisi tai muuttuisi jotenkin radikaalisti. Tajusin että elämä on aina sitä samaa. Se iski päin kasvoja, sillä olin kuvitellut jotain erityistä... Nyt en enää elättele toiveita mistään. Siksi elämäniloa ei ole. Ei ole jaksamista. Ainoastaan pelkoa lopettaa elämä, mutta sekin lieventyy aina vain.- kaunistarinatämäkin
Mitä edemmäs tukee tuota tekstiä, sitä enemmän tajuaa kuinka paljon kärsit. Ravitsemusterapeuttisi ei varmaankaan ota tosissaan, koska kehossasi ei luultavasti ole mitään vikaa. Tosin psykologin pitäisi ottaa tämä vastaan pahana sairautena, joten ensisijaisesti suosittelen psykologin vaihtoa, koska sairautesi pitää saada kuriin ennenkuin alat tekemään mitään konkreettisia muutoksia. Ruokavalion muutoksiin sanon sen, minkä kaikki sanoo syömishäiriöisille: syö oikein ja liiku tarpeeksi, kaikki kohtuudella. Näin et tule lihomaan tai laihtumaan liian paljon. Näin myös ahmimisen tarpeen pitäisi pysyä kurissa, edellyttäen että sairautesi on paranemaan päin. Muuta fyysisestä puolesta en osaa sanoa, huomasin myös tekstistäsi saman minkä sinäkin olet jo varmasti huomannut jo pitkään: kukaan ei tue sinua, kukaan ei ole siellä sanomassa että olet kaunis sellaisena kuin olet. Ensisijaisesti se olisi äitisi tehtävä, mutta koska hän näyttää olevan kelvoton siihen, niin sinun pitäisi etsiä joku ihminen, joka rakastaa sinua. Tarkoitan nyt jotain lähisukulaista, koska pitäähän sinunkin rakastaa ihmistä joka kertoo sinulle että olet kaunis, jotta voisit uskoa häntä. Ihmissuhteeseen en suosittelisi sinun menevät, ainakaan niin kauan kun et pysty hyväksymään kehoasi. Mikään "vika" ei tietenkään ole sinun vikasi, vaan ympäriston missä olet. Osoitan nyt lähinnä äitiäsi ja psykologiasi syyttävin sormin. Yritä myös löytää jostain jotain toivoa, sillä ilman sitä paraneminen on lähes mahdotonta. Sanon sulle myös vähän laihaa lohtua: jos tunnet olevasi jo pohjalla, niin ainoa tie on ylöspäin :) mutta älä vain tässä vaiheessa mene kävelemään portaikkoa pitkin taivaaseen (itsemurha). Yritä vielä kerran yrittää. Anteeksi myös jos kirjoitin jotain loukkaavaa/ajattelematonta.
- kaunistarinaoli
kaunistarinatämäkin kirjoitti:
Mitä edemmäs tukee tuota tekstiä, sitä enemmän tajuaa kuinka paljon kärsit. Ravitsemusterapeuttisi ei varmaankaan ota tosissaan, koska kehossasi ei luultavasti ole mitään vikaa. Tosin psykologin pitäisi ottaa tämä vastaan pahana sairautena, joten ensisijaisesti suosittelen psykologin vaihtoa, koska sairautesi pitää saada kuriin ennenkuin alat tekemään mitään konkreettisia muutoksia. Ruokavalion muutoksiin sanon sen, minkä kaikki sanoo syömishäiriöisille: syö oikein ja liiku tarpeeksi, kaikki kohtuudella. Näin et tule lihomaan tai laihtumaan liian paljon. Näin myös ahmimisen tarpeen pitäisi pysyä kurissa, edellyttäen että sairautesi on paranemaan päin. Muuta fyysisestä puolesta en osaa sanoa, huomasin myös tekstistäsi saman minkä sinäkin olet jo varmasti huomannut jo pitkään: kukaan ei tue sinua, kukaan ei ole siellä sanomassa että olet kaunis sellaisena kuin olet. Ensisijaisesti se olisi äitisi tehtävä, mutta koska hän näyttää olevan kelvoton siihen, niin sinun pitäisi etsiä joku ihminen, joka rakastaa sinua. Tarkoitan nyt jotain lähisukulaista, koska pitäähän sinunkin rakastaa ihmistä joka kertoo sinulle että olet kaunis, jotta voisit uskoa häntä. Ihmissuhteeseen en suosittelisi sinun menevät, ainakaan niin kauan kun et pysty hyväksymään kehoasi. Mikään "vika" ei tietenkään ole sinun vikasi, vaan ympäriston missä olet. Osoitan nyt lähinnä äitiäsi ja psykologiasi syyttävin sormin. Yritä myös löytää jostain jotain toivoa, sillä ilman sitä paraneminen on lähes mahdotonta. Sanon sulle myös vähän laihaa lohtua: jos tunnet olevasi jo pohjalla, niin ainoa tie on ylöspäin :) mutta älä vain tässä vaiheessa mene kävelemään portaikkoa pitkin taivaaseen (itsemurha). Yritä vielä kerran yrittää. Anteeksi myös jos kirjoitin jotain loukkaavaa/ajattelematonta.
Ai hups, sä olitkin aloittaja, awkward, taisin sanoa jotain mikä ei mene yks yhteen aiemman tekstini kanssa. Kuitenkin yhdeksi tytöksi sulla on liikaa sairauksia, vielä enemmän paskaa ja kaikista eniten tuskaa. Ainoa asia mikä auttaisi, jos menisit puhumaan jollekulle joka kuuntelisi ja auttaisi, oli se sitten kuka tahansa, tuosta ei voi eikä pidä selvitä yksin.
- Taasaloittajatyttö
kaunistarinaoli kirjoitti:
Ai hups, sä olitkin aloittaja, awkward, taisin sanoa jotain mikä ei mene yks yhteen aiemman tekstini kanssa. Kuitenkin yhdeksi tytöksi sulla on liikaa sairauksia, vielä enemmän paskaa ja kaikista eniten tuskaa. Ainoa asia mikä auttaisi, jos menisit puhumaan jollekulle joka kuuntelisi ja auttaisi, oli se sitten kuka tahansa, tuosta ei voi eikä pidä selvitä yksin.
Kiitos viestistäsi. Todellakin tarvitsisin jonkun jolle purkaa, mutta en osaa enää luottaa kehenkään enkä toisaalta enää halua (kun olen avautumassa jollekin, tulee paha olo ja perun kaiken. Olo on epämukava vaikka toinen lohduttaisikin kaipaamallani tavalla) Tähän liittyy myös eräs ongelma nimeltä Asperger mitä en halunnut aiemmin sanoa, koska se hävettää ihan erityisesti... Ja alan kuulostaa jo sen verran hullulta sekopäältä kun sairauksia on ja on... Mutta se on sitä minun elämääni. Psykologeilla olen käynyt tosiaan pienestä pitäen...
Haluaisin tosiaan jo päästä kotoa pois ja mitä nopeammin...Välillä mietin kaikkea, mitä kivaa saisin tehdä omassa talossa ja miten esimerkiksi asettelisin vaatteeni uusiin kaappeihin, jotka olisivat vain minua varten (nyt jo ennestään pienessä huoneesani säilytetään muiden tavaroita aina kuravaatteista tuulettimiin) ja olen unelmoinut omasta rauhasta (jota ei muuten ole kuin näin yöaikaan)
Äitini on jo sanonut, että minun tulee muuttaa heti kun täytän 18, joten se ei ole ongelma, etteivätkö he minua päästäisi ulos. Ongelma on se, että siihen on vielä aivan tuhottomasti aikaa.
Omistan kaksi isompaa sisarusta joiden elämä oli samanlaista. Toinen joutui sairaalaan pidempiaikaiseen hoitoon vakavasta masennuksesta. Toinen kovetti itsensä niin, että on edelleen henkisesti hyvin epävakaa, ja tunteita purkaantuu ulos satunnaisesti ja agressiivisesti. Kummatkin silti selvisivät, ja minunkin pitäisi. Toinen heistä tosin traumatisoitui niin pahasti että asuu usean sadan kilometrin päästä pois kotoa, käyttää vanhemmistani etunimiä eikä sanoja "äiti" ja "Isä" ja ei pidä yhteyttä kuin meihin sisaruksiin, ja meihinkin kerran kaksi vuodessa.
Toisaalta ihan virkistävää puhua näistä asioista täällä. Ei tarvitse sisällään pitää. - kaunistarinaoli
Taasaloittajatyttö kirjoitti:
Kiitos viestistäsi. Todellakin tarvitsisin jonkun jolle purkaa, mutta en osaa enää luottaa kehenkään enkä toisaalta enää halua (kun olen avautumassa jollekin, tulee paha olo ja perun kaiken. Olo on epämukava vaikka toinen lohduttaisikin kaipaamallani tavalla) Tähän liittyy myös eräs ongelma nimeltä Asperger mitä en halunnut aiemmin sanoa, koska se hävettää ihan erityisesti... Ja alan kuulostaa jo sen verran hullulta sekopäältä kun sairauksia on ja on... Mutta se on sitä minun elämääni. Psykologeilla olen käynyt tosiaan pienestä pitäen...
Haluaisin tosiaan jo päästä kotoa pois ja mitä nopeammin...Välillä mietin kaikkea, mitä kivaa saisin tehdä omassa talossa ja miten esimerkiksi asettelisin vaatteeni uusiin kaappeihin, jotka olisivat vain minua varten (nyt jo ennestään pienessä huoneesani säilytetään muiden tavaroita aina kuravaatteista tuulettimiin) ja olen unelmoinut omasta rauhasta (jota ei muuten ole kuin näin yöaikaan)
Äitini on jo sanonut, että minun tulee muuttaa heti kun täytän 18, joten se ei ole ongelma, etteivätkö he minua päästäisi ulos. Ongelma on se, että siihen on vielä aivan tuhottomasti aikaa.
Omistan kaksi isompaa sisarusta joiden elämä oli samanlaista. Toinen joutui sairaalaan pidempiaikaiseen hoitoon vakavasta masennuksesta. Toinen kovetti itsensä niin, että on edelleen henkisesti hyvin epävakaa, ja tunteita purkaantuu ulos satunnaisesti ja agressiivisesti. Kummatkin silti selvisivät, ja minunkin pitäisi. Toinen heistä tosin traumatisoitui niin pahasti että asuu usean sadan kilometrin päästä pois kotoa, käyttää vanhemmistani etunimiä eikä sanoja "äiti" ja "Isä" ja ei pidä yhteyttä kuin meihin sisaruksiin, ja meihinkin kerran kaksi vuodessa.
Toisaalta ihan virkistävää puhua näistä asioista täällä. Ei tarvitse sisällään pitää.On todella paha juttu jos et voi luottaa keneenkään, purkautuminen henkilökohtaisesti luotettavan henkilön kanssa olisi nimittäin ensimmäinen askel "parantumiseen", tottakai se voi onnistua ilmankin, mutta se on vielä vaikeampaa ja siitäkin saattaa jäädä traumat. Tosin Asperger selittää jo paljon, eikä sitäkään tarvitse hävetä. Onhan se minulla itsellänikin, eikä ole estänyt elämää paljon yhtään. Toivottavasti et koe siskojesi kohtaloa, vaikka se saattaa olla epätodennäköistä koska ymmärrät tilanteesi tarpeeksi hyvin. Toivottavasti sinulla on myös tarpeeksi taistelutahtoa, mikä on melko harvinaista masentuneiden kesken. Mutta tuo, että toinen siskosi käyttää vanhemmistasi etunimiä, on hyvä merkki, koska hän ei pidä heitä enää vanhempinaan ja se osoittaa parantumista. Mutta palataan sinuun, oletko kenties puhunut sosiaalityöntekijöille? Uutissa ja vaikka missä sun muissa mediassa sanotaan yleensä ettei heistä ole mihinkään, mutta vanha ystäväni pääsi heidän avullaan muuttamaan omaan asuntoon 15-vuotiaana ja sai lapsilisät ja muut opintotuet itselleen, sinä luultavasti saisit myös rahallista tukea myös sinun lukuisista sairauksistasi (kuten sanoin jo aiemmin, niin niitä ei tarvitse hävetä eikä siun tarvitse tuntea oloasi sekopääksi koska mikään sairaus ei ole sinun aiheuttamaasi vaan kasvuympäristön). Edes tukirahojen kanssa siitä ei loppujen lopuksi paljon käteen jää, mutta jos opiskelun oheen löytää hyvää iltatyötä/viikonlopputyötä niin se auttaa asiaa jo paljon, stressaahan se toki, mutta jos oma rauha, oma asunto ja oma opiskelu on tärkeää, niin se on todellakin sen arvoista. Ei ole sattunut silmään vielä, että minkä ikäinen olet, mutta iän ei pitäisi olla ongelma missään vaiheessa.
- foley
Kun olet kokenut kovia voit joskus auttaa muita samanlaisis ongelmis painivia sul on täällä vielä paljon tehtävää:)
- aloittajataaaaaaaaaaas
Niin, olisihan se kiva. Mutten tiedä pystynkö siihen henkisesti koskaan. Jos pääsen olostani yli, luulen, että haluan unohtaa vain kaiken menneen.
- Luetääpliis
Okei ihan aluks sä et todellakaa tapa itteäs!!:'(. Mä en kestä että oisin voinu vaikuttaa, siihe että et ois tappanu itteäs.
Sä oot siis jo 17, kuinka kauan vielä et pääset muuttaa pois kotoa? Mä en itekkää enää jaksais tätä paskaa, mut ku tiedän et kaikki voi muuttua!! Tai siis muuttuu.
Toi kaikki paska mitä oot joutunu kokee sai mut melkein itkemää (en oikeastaa itke melkee millekää), jos sun terapeutti ei ymmärrä sua, vaiha terapeuttia. Kyl sä lopult pääset yli niistä lapsuuden traumoista! Ku oot 18 muuta vaikka sellaseen paikkaan mistä saat parasta mahollista apua sun ongelmiin.
Ja sitte kerro sun opettajille, kavereille, terapeutille miltä susta tuntuu ja mikä on sun oikee tilanne. Mä lupaan, et jos haluut ni kaikki kyl järjestyy. Koita oikeesti jaksaa♡. Mul on iha kauhee olo sun puolesta. Lupaa et avaudut ja kirjottelet tänne, miten sul menee.
- Kewerinus
Tapauksia on monenlaisia. Tiedän aivan uskomattomia juttuja kuinka ihmisen elämä voi muuttua. Omakin kokemus.
Ei niin kauheaa ja katastrofaalista elämää ole olemassa etteikö ihmiselle apua olisi. Jumala auttaa etsivää varmasti.
Ala puhumaan Jumalalle: " Jumala, minä en Sinusta tiedä mitään. Oletko olemassa vai et. Ei harmainta aavistusta. Minulla ei ole Sinun olemassaolosta mitään kokemusta..... Auta minua, muuta elämäni. Anna minulle syntini anteeksi Poikasi veren kautta...."
Ala lukemaan Raamattua. Lohdutusta löytää mm. Psalmeista.
Raamatussa sanotaan mm. "Jumala ei ole kaukana kenestäkään meistä", "Masentuneita Hän lohduttaa", " Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut niin minä annan teille levon"...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2432233Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1611458Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt531310- 741075
Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31029- 78950
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni211933Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45845Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39669Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15660