Vedonlyönti

Opettaja tuli aamulla luokkaan, istuutui pöytänsä taakse ja huomasi saman tien eturivissä istuvan pikku-Kallen pistävän tuijotuksen. Tuijotus häiritsi opettajaa mutta siitä huolimatta hän aloitti tunnin.

Kallen tuijotus jatkui ja kohta opettaja jo kysäisikin: - Mitä sinä Kalle tuijotat?

- Minusta tuntuu että opettajalla on naiselliset vaivansa.

- Ei ole!, kivahti opettaja puna poskillaan.

- Mutta kun minusta tuntuu että on.

- Ja vaikka olisikin niin se asia ei sinulle kuulu! Ole hiljaa tai saat mennä käytävään!

Opetus jatkui ja saman tien jatkui myös Kallen tuijotus. Opettaja kysäisi jotain tunnin aiheeseen liittyvää, ja yllättyi kun Kallekin nosti kätensä. Koska tämmöinen harvinaisuus ei montaa kertaa vuoden aikana tapahtunut niin opettaja antoi Kallelle mahdollisuuden vastata.

- Minusta tuntuu että opettajalla on naiselliset vaivansa...

- Nyt Kalle ulos ja heti!, kiljaisi opettaja.

Tätä jatkui koko päivän. Koulupäivän päätteeksi opettaja käski Kallea jäämään luokkaan.

- Mistä sinä Kalle tuollaista hullutusta olet päähäsi saanut?, aloitti opettaja puhuttelunsa.

- Kun minusta vaan tuntuu että opettajalla on naiselliset vaivansa.

Opettaja sydämistyi pojan röyhkeydestä niin, että käski tämän tulla saman tien asuntoonsa. Asunnossa opettaja riisui hameensa ja alushousunsa, ja näytti Kallelle että ei hänellä mitään vaivoja alapäässä ollut.

- No Kalle. Joko nyt myönnät että olet väärässä?

- Myönnän.

- No onko sinulla mitään selitystä miksi olet koko päivän käyttäytynyt niin röyhkeästi?

- No ei mulla muuta kuin että aamulla minä löin isän kanssa satasesta vetoa että tänään minä kyllä katson opettajan vitun.
2312
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Aika söpö :3

Äänestä

Ei hitto! XD

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vitsimestari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu