Aktivointikeskustelu

Kertokaan kokemuksianne aktivointikeskusteluistanne. Mitä asioita siellä käydään läpi, tongitaanko terveysasiat läpikotaisin ja pankkiasiat, varat ja velat. Antaako pankki tietoja muille? Mielestäni nämä asiat kuuluvat vain asiakkaalle itselleen. Miten keskusteluun tulisi valmistautua?
1184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Aktivointikeskustelussa kannattaa ollla aktiivinen, silloin sieltä pääsee nopeasti pois. Minutkin suorastaan heitettiin sieltä ulos.

Äänestä

Työkkärivirkailija ei voi kysyä raha-asioistasi. Ne eivät missään nimessä kuulu hänelle. Samoin terveysasiat, jos olet mielestäsi työkykyinen. Täytyy muistaa, että virkailijoilla ei ole sellaista koulutusta, että voisivat sairauksista ym. keskustella. Kaikkein parasta on miettiä etukäteen, että olisiko jotain koulutusta, johon haluaisit. Työmarkkinatuella voi opiskella myös omaehtoisia opintoja. Voit myös vaatia pääsyä ammatinvalintapsykologille.

Jos opinnot eivät ole ajankohtaisia, niin tutustu jo edeltä käsin paikkakuntasi työtarjontaan ja tuettuihin työpaikkailmoituksiin. Näin virkailija näkee, että olet aktiivinen työnhakija. Suosittelen myös pientä osa-aikatyötä, jos sellaisen jostain löytäisit. Siitä voi tienata pikkuisen tuen päälle ja välttää kyykytyksen.

Äänestä

Muistaakseni kysyttiin, että tupakoinko ja ryyppäänkö. Vastasin, että ei ole varaa moisiin harrastuksiin. Muut sairaudet olikin jo työkkärin tiedossa. Myös raha-asiat, koska työmarkkina ja asumistukea ei miljonääreille myönnetä. Sossu tietää myös haetko toimeentulotukea. Eli periaatteessa lähes kaikki tiedetään jo etukäteen.

Äänestä
  • Niin koska jos elämänhallintasi ei ole kunnossa sinut voidaan pakottaa orjaksi.

    Täysin terveitä jotka osaa herätä aikaisin aamulla, ei saa laittaa orjaksi.

    Siksi ne yrittää väkisin löytää jonkun syyn, jonka perusteella sinut voidaan pakottaa orjaksi.

    Siksi niihin työkykytesteihin ei todellakaan kannata mennä.

    Äänestä

  • EIorjuudelle kirjoitti:

    Niin koska jos elämänhallintasi ei ole kunnossa sinut voidaan pakottaa orjaksi.

    Täysin terveitä jotka osaa herätä aikaisin aamulla, ei saa laittaa orjaksi.

    Siksi ne yrittää väkisin löytää jonkun syyn, jonka perusteella sinut voidaan pakottaa orjaksi.

    Siksi niihin työkykytesteihin ei todellakaan kannata mennä.

    Sellainenhan sopis hyvin yövartiaksi, yököksi jne jotka ovat öisin töissä.

    Äänestä

Älä selittele yhtään mitään. Heitä kaikki kysymyksenä takaisin.

Esimerkiksi, jos ehdottavat kuntouttavaa työtoimintaa, niin kysyt miten se auttaisi sisnua työllistymään. Yksityiselämään kuuluvat kysymykset toistat, mutta kysyt samoja asioita läsnäolevilta....

Itse olen miettinyt pääni puhki, miksi en saa töitä. Kun aktivointikeskustelussa kysyttiin, aika halventaviakin kysymyksiä, niin kerroin omia päätelmiä.... ja lopulta raivosta kihisevä ämmä tokasi: "Aina löytyy selitys". Miksi vastata kysymyksiin... kysyy suoraan: "minkä vastauksen kysyjä haluaa kysmykseen".

Äänestä
  • Minäkin olen havainnut, että juuri kysymykset ovat usein tehokas keino ilmaista asioita, joiden sanominen suoraan ei vaikuttaisi lainkaan yhtä hyvin. Sen sijaan, että tokaisee, että työkkärin virkaloinen ei luultavasti ole edes yrittänyt löytää sinulle töitä, kysy mitä hän on tehnyt löytääkseen töitä sinulle - kenelle soittanut, missä käynyt, kenelle kirjoittanut, esittäisikö sinulle listan toimistaan. Kysy, kuka hänen mielestään on vastuussa sinun työllistymisestäsi, sinä vai hän. Jos vastuu on hänen mielestään sinun, kysy, mihin häntä tarvitaan. Jos työpaikan etsimisen paras asiantuntija olet sinä, miksi sinä istut tällä puolen pöytää, etkä hänen paikallaan.

    Kysymykset, joihin pyytää valitsemaan vastauksen muutamista tarjotuista, voivat myös olla raivostuttavan tehokkaita, jos ne on laadittu hyvin. Tentattava joutuu myöntämään toimivansa omastakin mielestään moraalittomasti, jos hänen toimintansa ja väitteensä ovat ristiriidassa tai hän myöntää, mitä tekee. Vain eettinen, itselleen ja muille rehellinen, parhaansa yrittävä ihminen vastaa esimerkiksi tähän kyselyyn mielellään: https://reilusuomi.wordpress.com/kysely/

    Äänestä

  • Olisitte videoineet nuo keskustelut. Olisinpa mielelläni nähnyt virkailijan ilmeet. Itse olen havainnut, että parhaiten noissa keskusteluissa pärjää, kun ottaa asioista ennalta selvää. Esim. jos suunnittelee vaikka jotain opintoja. Vähän kun tutkii asioita, niin tietääkin asiasta jo paljon enemmän kuin virkailija, joka ihmettelee vaan suu auki selostustani.

    Äänestä

Onko aktivointikeskustelun ainoa hyöty työllistää työvoimatoimiston säkällä ko. duuniin päässeitä "asiantuntijoita" joiden oma pohjakoulutus yleensä haastateltaville täysin mysteeri, keskustelutuokioin, joissa sitten nämä "työnhaun asiantuntijat" voivat omaa luovuuttaan käyttäen hiillostaa kohteena olevaa työtöntä työnhakijaa karenssin /perusminimityöttömyysturvan menettämisen) uhalla??

Äänestä
  • Ja lisäksi olen ymmärtänyt, että te-toimiston virkailija ja sossun virkailija ovat jo etukäteen "valmistelleet" asioita, eli onko tuo keskustelu sitten vain ja ainoastaan sitä, että työttömälle tavallaan sanellaan minne menet kuntouttavaan työtoimintaan ja ellet mene, sanktioita tulee. Ei tunnu reilulta peliltä tällainen. Kyllä pitäisi työttömänkin saada sanoa oma mielipiteensä, koskeehan asia sentään häntä itseään. Ja tuo toiminnan pakottavuus pitäisi ehdottomasti saada pois.

    Äänestä

Kuulustelussa kannattaa vatata kolmella tavalla: En muista = En tiedä = En kommentoi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pitkäaikaistyötön kirjoitti:

Kertokaan kokemuksianne aktivointikeskusteluistanne. Mitä asioita siellä käydään läpi, tongitaanko terveysasiat läpikotaisin ja pankkiasiat, varat ja velat. Antaako pankki tietoja muille? Mielestäni nämä asiat kuuluvat vain asiakkaalle itselleen. Miten keskusteluun tulisi valmistautua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu