Likaiset lapset

Inhottaa neuvolan vastaanotolle tulevat lapset, joiden puhtaudesta piut paut välitetään. Tuntuu että näitä on yhä enemmän.
Lapsella on ruokalista rinnuksilla, nuhruiset ryppyiset vaatteet, liasta mustat kädet ja pitkät resuiset kynnet, hiukset kampaamatta. Hygieniasta kysyttäessä hampaat kyllä pestään kohtalaisen säännöllisesti mutta suihkussa tai pesulla käydään kerran viikossa !
Sen kyllä hajustakin huomaa, imelä ja likainen lemu on pistävää. Tällaisen perheen jälkeen huone on tuuletettava hyvin ja kaikki pestävä mihin lapsi koskee tähmäkäsillään.
Tällaista paskaisuutta ei selitetä millään muulla kuin uusavuttomuudella ja laiskuudella, säälittää lapsiparat.
Joskus olen törmännyt sellaiseenkin, että jossain ostarin käytävällä haiskahtaa voimakkaasti samanlainen imelä ja "vanha lika", mutkan takana näkyykin lapsiperhe painamassa menemään.

Kyllä puhdas ja puhtaissa vaatteissa oleva lapsi on eri herttainen ja suloinen näky.
13871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hyvä yritys...

Äänestä

Joo, kyllähän likaisia lapsia toki näkee silloin tällöin. Mutta olisikohan avaus kuulunut tuonne sijaisvanhemmat/biovanhemmat osastolle? Kasvatustahan toki tuo siisteyskasvatuskin on. Tiedän kyllä ihan "raittiitakin" koteja, joissa lapsilla on viikon ruokalista rinnuksilla ja pesulla käydään noinkin harvoin kuin lauantaisin. Nämä lapset ovat poikkeuksetta kotihoidossa.

Äänestä
  • No haloo pahvi. Oikea terveydenhoitaja olisi tajunnut tehdä lastensuojeluilmoituksen.

    Äänestä

  • uyflwi kirjoitti:

    No haloo pahvi. Oikea terveydenhoitaja olisi tajunnut tehdä lastensuojeluilmoituksen.

    Alkaa ottaa päähän tuo lastensuojeluilmoitushuutelu.
    Valitetaan kuorossa, kuinka suuret asiakasmäärät ko. virkailijoilla on, ja pienet Elviirat kuolevat kidutukseen, kun ei keritä eikä huomata. Ei ihme, kun aika kuluu turhien ilmoitusten käsittelyssä.
    Neuvolan tädin velvollisuus on neuvoa, vaikka mammat sitten tuohtuisivatkin.

    Äänestä

  • Saippua.kunniaan kirjoitti:

    Ei todellakaan tuollaisissa tapauksissa, jos ne olisivat totta.

    Äänestä

Luulisi nykyaikana, suihkujen, saunojen, uimahallien ja kylpylöiden pesukoneiden ja tuhansien eri pesuainemerkkien ja saippuoiden ja shampoiden runsauden keskellä, olevan helppoa pitää lapset puhtaina ja siisteinä.
Mutta , kun ei. Pitäisiköhän olla puhtaanapitoa helpottamassa vielä lisäksi, myös, jonkinlaiset lastenpesukoneet? Ei ole ihme, jos kaikella puhtauden ja siisteyden laiminlyönnillä kouluissa ja tarhoissa täitäkin löytyy ja ilmenee jos jonkinlaista oksennus ja ripulitautia.
Vaikka kuinka väitetään, ettei luteet ja täit tule likaisuudesta, niin aina ne on likaisista paikoista ja ihmisistä on puhtaidenkin riesoiksi levinneet.
Siivottomissa paikoissa niitä ei edes viitsitä aina alkaa tuhoamaan, niiden annetaan vaan lisääntyä.

Äänestä
  • "Vaikka kuinka väitetään, ettei luteet ja täit tule likaisuudesta, niin aina ne on likaisista paikoista ja ihmisistä on puhtaidenkin riesoiksi levinneet."

    Tuossa kirjoittamassasi on tietty epäloogisuus, huomaatko?

    Äänestä

Tämä eläinten kanssa asuminen ja siisteyden puute pahimpia tekijöitä perheissä.

Äänestä

Saman likaisuuden olen huomannut myös. Sitä aina olettaa että ne siivottomimmat lapset ovat suurperheiden lapsia, mutta on niitä nykyään ihan yhden tai kahden lapsen perheissäkin.
Lapset tulevat likaisissa vaatteissa ja tukka kampaamatta kouluunkin, ei ole edes asianmukaista vaatetusta välituntien ajaksi. Koulu joutuu sitten opettamaan ja ohjeistamaan vanhempia lapsen hygienia- ja pukeutumisasioissa, pöyristyttävää.
Koulun käytävillä haisee kissankusi, lika ja vaikka mikä ulkovaatteiden roikkuessa naulakoissa. Tottamaar ne täitkin tykkää kampaamattomassa ja pesemättömässä tukassa asustella, eihän niiden lisääntymistä sielä kuontalossa mikään häiritse.
Usein myös lasten kuulo ongelmien syynä on kuivettuneesta vaikusta umpeen muurautuneet korvat ja ihon kutinan syynä sieni-infektiot.
Väitän ettei kukaan vanhempi asu lapsensa kanssa kodissa jossa ei olisi pesumahdollisuuksia.

Äänestä
  • Itse asiassa täit pitävät enemmän puhtaista hiuksista. Nehän eivät lähde pesussa pois.

    Äänestä

  • korjaussulle kirjoitti:

    Itse asiassa täit pitävät enemmän puhtaista hiuksista. Nehän eivät lähde pesussa pois.

    Puhtaat tai likaiset hiukset, kiinni pysyvät, täit kun eivät pesemällä lähde.
    Täi kiinnittyy hiukseen väkäsjaloillaan joten mikään muu kuin mekaaninen konsti, tiheällä täikammalla kampaaminen, ei niitä irrota. Suoristusraudalla voi kärventää elävältä.
    Täishampootkaan eivät niitä tapa, tekevät vain lisääntymiskyvyttömiksi joten kuolevat päässä sukupuuttoon.

    Äänestä

  • Tää on niin samaa sarjaa kuin esim. kissakeskustelu,siitä saako kissaa pitää vapaana vai ei.Jotkut kuvittelevat että kissa tulee aina heidän pihalleen paskomaan jne.Vaikkei kissaa näkyisi koko tontilla.
    En ole tällaisia ongelmia lasten keskuudessa havainnut.Monet lapset suhtautuvat suunnattoman vastahakoisesti eivätkä omatoimisestikaan
    suoriudu mistään pesuista
    Korvavahan kertyminen on yksilöllinen ominaisuus ja lääkärit ovat sanoneet että vahaa ei saa kaivella lasten korvista pumpulitikulla (itse olen silti tähän syyllistynyt).Syvältä et saa sitä poistettua millään vaan joskus tarvitaan korvahuuhtelu.Tavallinen vesipesu turvottaa vahan,eikä poista sitä (oppikirjatieto).myös normiaikuisilta poistetaan joskus korvavahaa huuhtelulla.
    Kannattaisiko vaihtaa alaa,jos kaikki ylenmäärin inhottaa.Vaikka taidat jo ollakin menossa eläkkeelle mt-ongelmien vuoksi....
    Lastensuojeluilmoituksista ei ole hyötyä.Sijaisperheissä kärsitään myös huonosta hygieniasta,kun lapsia esim. otettu 5 plus omat lapset.Ei aika eivätkä rahkeet riitä yksilölliseen huolehtimiseen.likaisia ja resuisia vaatteita olen nähnyt eniten yksityisessä nuorten kodissa,jossa laitoksella oma koulu.Paikka saa kunnilta 600e/vrk ja lapsille ei osteta fiksuja vaatteita vaikka kuuluisi.

    Äänestä

  • Näinseon kirjoitti:

    Tää on niin samaa sarjaa kuin esim. kissakeskustelu,siitä saako kissaa pitää vapaana vai ei.Jotkut kuvittelevat että kissa tulee aina heidän pihalleen paskomaan jne.Vaikkei kissaa näkyisi koko tontilla.
    En ole tällaisia ongelmia lasten keskuudessa havainnut.Monet lapset suhtautuvat suunnattoman vastahakoisesti eivätkä omatoimisestikaan
    suoriudu mistään pesuista
    Korvavahan kertyminen on yksilöllinen ominaisuus ja lääkärit ovat sanoneet että vahaa ei saa kaivella lasten korvista pumpulitikulla (itse olen silti tähän syyllistynyt).Syvältä et saa sitä poistettua millään vaan joskus tarvitaan korvahuuhtelu.Tavallinen vesipesu turvottaa vahan,eikä poista sitä (oppikirjatieto).myös normiaikuisilta poistetaan joskus korvavahaa huuhtelulla.
    Kannattaisiko vaihtaa alaa,jos kaikki ylenmäärin inhottaa.Vaikka taidat jo ollakin menossa eläkkeelle mt-ongelmien vuoksi....
    Lastensuojeluilmoituksista ei ole hyötyä.Sijaisperheissä kärsitään myös huonosta hygieniasta,kun lapsia esim. otettu 5 plus omat lapset.Ei aika eivätkä rahkeet riitä yksilölliseen huolehtimiseen.likaisia ja resuisia vaatteita olen nähnyt eniten yksityisessä nuorten kodissa,jossa laitoksella oma koulu.Paikka saa kunnilta 600e/vrk ja lapsille ei osteta fiksuja vaatteita vaikka kuuluisi.

    Samaa sanon minä, siis korvavahasta. Sen voi puhdistaa ihan siitä korvan suultä mutta korvakäytävää ei saa mennä millään puikoilla tökkimään.
    Itse aikoinaan puhdistelin pumpulipuikoilla korvakäytävää. Ei siitä muuta hyötyä ollut kuin tukkiutuivat lisää ja sain kroonisen korvakäytävätulehduksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pesuvesi kirjoitti:

Inhottaa neuvolan vastaanotolle tulevat lapset, joiden puhtaudesta piut paut välitetään. Tuntuu että näitä on yhä enemmän.
Lapsella on ruokalista rinnuksilla, nuhruiset ryppyiset vaatteet, liasta mustat kädet ja pitkät resuiset kynnet, hiukset kampaamatta. Hygieniasta kysyttäessä hampaat kyllä pestään kohtalaisen säännöllisesti mutta suihkussa tai pesulla käydään kerran viikossa !
Sen kyllä hajustakin huomaa, imelä ja likainen lemu on pistävää. Tällaisen perheen jälkeen huone on tuuletettava hyvin ja kaikki pestävä mihin lapsi koskee tähmäkäsillään.
Tällaista paskaisuutta ei selitetä millään muulla kuin uusavuttomuudella ja laiskuudella, säälittää lapsiparat.
Joskus olen törmännyt sellaiseenkin, että jossain ostarin käytävällä haiskahtaa voimakkaasti samanlainen imelä ja "vanha lika", mutkan takana näkyykin lapsiperhe painamassa menemään.

Kyllä puhdas ja puhtaissa vaatteissa oleva lapsi on eri herttainen ja suloinen näky.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu