Olen ollut kavereiden kanssa ravintola kierroksella Stadissa ja olen iloisessa, mutta hieman laskuhumalassa.
Kello on taas jo niin paljon ettei paljoa vaihtoehtoja kotiin pääsystä ole, vain taksi tai vika juna ja kilsa kävely kotiin.
Ilta oli mukava, mutta jotenkin jäin kaipaamaan jotakin, kaveriporukassa kaikki tuntee toisensa ja toistensa vaimot sekä tyttöystävät. Eli ei käyty naisissa!
Hyppään täyteen junaan ja lähden etsimään vapaata paikkaa. Raahaudun läpi kahden vaunuosaston kun huomaan yhden vapautuvan paikan (kaveri nousi ylös todennäköisesti tuli pahaolo). Istuin paikalle ja jäin odottamaan junan lähtöä. Ihmisiä pakkasi jo käytävät täyteen, joten olin onnellinen istumapaikastani.
Ajatuksisani istumisen keskeytti keski-ikäinen naisihminen, hän oli hieman iloisessa humalassa, kysyen iloisesti pääsiskö syliin istumaan? Oli äimän käkenä ja katsoin ympärilleni, vieressäni istui murtoikäinen kundi viitävaille sammuneena ja vastapäätä nuoripari toisia vasten nukkuen.
Itse jo yli kolmekymppinen pienessä sievässä yksinään istuva mies.
Vastasin että jos tosissaan haluat syliin istumaan niin sitten siitä vaan. Nainen ei toista kehoitusta kaivannut. Hän istahti syliini reteesti haara-asentoon jalat samaan suuntaan kuin minulla. Hänellä oli pitkä tumma takki jonka hän suoristi suojaksi hameen päälle. Aloimme keskustelemaan illan tapahtumista, hän Anne oli ollut firman pikkujoulussa ja minä kavereiden kanssa kaljottelemassa. Katsoin Annea tarkemmin hän oli noin 45 eloisa, sopivasti pyöreä ja sopivan pituinen ristiverikkö. En voinnut mitään sille että oloni hänen allaan alkoi tulla hieman tukalaksi, sillä hänen aina kääntyessä minuun päin hame nousi ylemmäksi ja takki välillä valahti säärien sivulle. Tosin Anne aina korjasi takin sääriensä suojaksi.
Olin varma että Anne tunsi pullistumisen alun housuissani, sillä hänen katseeseen oli tullut lasinen ilme ja keskustelu oli tauonnut. Anne paranteli asentoaan ja hämmästyksekseni huomasi hameen hävinneen välistämme. Annella oli punaiset pienet pikkuhousut ja sukat jotka olivat ylösasti olematta kuitenkaan sukkahousut! Näky sai kullini kivikovaksi ja istuminen tuli todella vaikeaksi.
Anne katsoi minuun kujeilevasti ja pujotti kätensä väliimme, avaten housuni napin ja vetoketjun. Katsoin hädissäni ympärille, mutta kukaan ei kiinnittänyt meihin mitään mielenkiintoa. Anne tunnusteli kivikovaa elintäni kädellään ja samalla kuiskaten laita kätesi pilluuni. Varovaisesti ujutin käteni takin alle ja ohi mytyssä olevan hameen aina pikkuhousujen kumminauhan ali kostealle pillulle. Anne oli todella märkä ja klitori todella turvoksissa. Hyväilin klitorista sormenpäälläni hitaasti ja hellästi Annen hiljaa nyyhkyttäen. Anne otti elimeni pois kalsareiden puristuksesta ja runkkasi pari kertaa. Jälleen Anne hieman nousi sylistäni korjaten takiaan ja kädellään ohjaten kullini hitaasti sisäänsä läpimään kosteaan pilluun. Oli kuin unessa, täydessä junassa ikkunapaikalla nainen sylissä ja kulli sielä jossain. Oli vaikea olla huohottamatta junan meitä vatkaessa, myös Annella oli vaikeuksia pitää ilme peruslukemilla ja suu kiinni. Anne tunttui todella hyvältä ja hänen hienovarainen ylös alas liike sain minut hulluksi. Ujutin käteni uudelleen klitorikselle ja aloitin hyväilyt. Anne nyyhki, kääntyi minua kohti ja katsoi silmiin kiimaisena. Tilanteen jännitys ja julkisuus tekivät tehtävät, tunsi kuinka Annea katsellessa kutini lähti kohti huippuaan, myös Anne supisteli lupaavasti. Nesteeni valuivat ympäri penkkiä ja osa valui myös farkuilleni mutta en ollut siitä huolissani.
Kun elimeni oli palautunut lepoasentoon palautin sen housuuni ja huomasi pysäkkini meneen jo aikoja sitten.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä tarina, pöksyt kostui kovasti...