47-vuotta tuli täyteen tämän vuoden

Niin kahdeksan vuotta on tullut etsittyä sitä elämänkumppania ja tulos on aika surkea. Ei tarvitse etsiä enää.
Mutta olen kyllä oppinut ihmisistä aika paljon. Tuskin tulen olemaan enää parisuhteessa ja siihen on vain minun sopeuduttava. Se on kieltämättä pitkä aika olla yksin, mutta olen ollut yksin vaikka suhteessakin olen ollut, joten ei kai se mitään uutta ole. Rakkaussuhdetta olen toivonut enemmän kuin mitään muuta koskaan, mutta paras olisi hylätä se idea sen mahdottomuuden edessä. Ainakin minun kohdalla se tuskin on toimiakseen.
Niin meille koko ajan tyrkytetään että pitää olla kova ja tunteeton, mutta tunteetonta elämää kauan viettäneenä, ei sovi minulle ollenkaan.
Mielummin tunteet ja herkkyys kuin kovuus ja tunteettomuus.
Aina joku on sanomassa millainen ihmisen pitäisi olla että antsaitsisi jotain maailmassa tai pärjäisi siinä. Ja jokaisella on oma ehdotuksensa siihen.
Jos haluaa olla kova niin olkoon niin.
Ei se minuun ainakaan tee mitään vaikutusta olla kova.
Taas jos olet rohkeasti herkkä niin se tekee.
Kaikilla on omat suojautumiskeinonsa elämässä, toivon mukaan ne on sellaiset jotka palvelee häntä itseään eikä muita.
Erilaisuudelle on aina halveksintaa, onko se sellainen elämän totuus tai jotain.
Jos olet taiteilijasielu, niin miksei jotta.
Miksi neidän pitäisi olla jotain mitä joku muu haluaa meidän olevan.
Ihminen haluaa kuulua joukkoon, mutta eihän joukon tarvitse olla suuri sen tulemisen toteen.
Harvoin kenelläkään on viittä ihmistä enempää ympärillään.
Toisaalta pitäisi osata valita ne ihmiset siihen hyvin.
Itse olen huomanut että kyllä ne etsiytyy sinun luo kun sen antaa tapahtua.

No, ota vaimoksi semmonen vanhan jäte, semmonen, jonka mies on jättänyt kun lähti
jonkun paremman matkaan. Niillä on lapsetkin omasta takaa. Nöyriä ovatten. Mie
otin papin tytön, jota ennen minua retuutti eräs 6 ällän ylioppilas, kunnes löysi
paremman. Nöyrempää vaimoa saa etsiä. Jos alkaa hevostella muistuttelen, että
maistuiko kuuden ällän aisa paremmalle.