Kymmenen vuotias kissa, toinen kissani kuoli maaliskuussa. Tämä tyttökissani
ei kylläkään juurikaan näyttänyt välittävän toisesta kissastani. Se oli selkeästi isompi ja tyttökissani jäi leikissä aina tappiolle, liekö siinä syy.
Kissani on aina ilmaissut itseään paljon maukumalla mutta nyt maukuminen on lisääntynyt. Siitä on vaikeaa päätellä miksi maukuu, kun ei mau´u vain joissain tietyissä paikoissa. Olen yrittänyt sitä leikittää, mutta ei se niistä minun leikityksistäni innostu.
Mitähän tässä voisi tehdä? Ilmaiseekohan se vaan itseään pienimmästäkin asiasta vai onko oikeasti esim. todella tylsistynyt tai ikävissään. Ikävää katsella sen maukumista. Tosin saattaa maukua ties kuinka pitkään jos esim. haluaa vaatekaappiin mutta ei sinne pääse. Ainut asia mikä yleensä auttaa maukumiseen on syliin otto tai parvekkeelle meno. Tosin eilen maukui sielläkin ja pälyili ympärilleen. Ikävääkö?
Tuossa alemmassa keskustelussa väitettiin että kaikki kissat eivät vaan sopeudu elämään sisällä, tosin osa keskustelejoista ei näyttänyt olevan ihan järjissään kirjoitus tavasta päätellen. Mitä kokemuksia teillä on asiasta? Olen ymmärtänyt että juuri kissat sopeutuvat ehkä parhaiten elämään kaupunkiasunnoissa. Eikö asia olekkaan niin?
Kissa maukuu aamusta iltaan
hlghguh
2
68
Vastaukset
- 3whisketeers
Hei, vähän myöhäinen vastaus! Kuulostaa tosiaankin ainakin näin yhtäkkiä siltä, että kissasi ikävöi edesmennyttä kaveriaan. Vaikka he eivät olisikaan olleet ylimpiä ystävyksiä, on kissasi silti menettänyt laumastaan jäsenen. Toivottavasti pian helpottaa :) Tietysti jos huomaat kissassasi yleiskunnon huononemisen merkkejä (samea turkki, silmät ei kiillä ja ruoka ei maistu tai kissasta tulee omituisen vaisu) kannattaa ottaa yhteyttä eläinlääkäriin C:
- apkirjoittaja
Kiitos vastauksestasi. Maukuminen on nyt onneksi hieman vähentynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2372658- 1011124
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221078Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153992Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717897- 63831
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237780- 35740
- 116728