aivopesu koulutus rikolliseksi

fkvkfvkerk

Rikollisuudessa toimivista kouluttaja papeista ja heidän kaltaisikseen eksytetyiksi...

Näin he ovat lupautuneet virassaan toimimaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pappi
Pappislupaus
Kirkkojärjestyksen mukaan Pappislupaus menee näin:
"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen
asetuksen mukaan. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaaTahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

Tuon tunnustuksen mukaan pappi ei saa Jeesuksen evankeliumia saarnata vaan paavalilais-luterilaisuuden sopaskaa!
Jumalan palvelemisen tahto on täysin kumottu pappislupauksen tässä lauseessa: "siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa"

papitkin ovat paavalilas-luterilaisuudessa uskontunnustuksen ennen pappiskoulutus ilmeisesti jo antaneet ja ovat silloin tällaisia:
'Meillä ei ole järkeä'
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

Ja kuten tiedämme niin rikollisuuden edustajat kouluttaa kaltaisikseen Jumalan Valtakunnan kaltaisten ja ihmisyyden omaavista nuorista, alaikäisistä lapsista aivopesemällä heidät rikollisuuden opeilla rikollisiksi kouluttamalla:
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

Mielestäni alaikäisten, Jumalan Valtakunnan kaltaisten ja ihmisyyttä omaavien lasten; tulisi saada pitää ne Luojaltaan saamansa ominaisuudet ILMAN saatanaa palvelevien aivopesu perkeleen oppeja.
ON IHMISOIKEUKSIEN VASTAISTA RIKOLLISUUTTA, LAPSISTA KOULUTTAA JÄRJETTÖMIÄ, JUMALAA YMMÄRTÄMÄTTÖMIÄ JA IHMISYYDESTÄÄN LUOPUNEITA RIKOLLISIA!

'Olemme syntisiä' = rikollisia

'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.' = ihmisyydestä luopuminen ja rikollisiksi aivopesu ohjelma, Lait ovat Jumalan ja Jeesuksen ihmisille antamia joten saatanalle rikollisia koulutuksesta ja aivopesusta on kysymys

'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.' = ikuisesti rikollisilta (mm papeilta) perittyä rikollisuutta syntiä tekemättömänkin synniksi

Jokainen aikuinen joka on lapsensa lapsikasteelle raahannut, on eksytetty perkeleen perisyntisyyden rikolliseksi.
Jumala ja Jeesus ei ole mitään kastetta asettanut joten se on eksytys oppi ja lapsia kastavat papit tai kirkko EI OTA SIITÄ RIKOKSESTA VASTUUTA VAAN ASETTAVAT SEN LASTEN VANHEMMILLEEN. pirullinen ansa!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11977916
"Hei Mirka,
Kaste ilman kirkkoonliittämistä ei ole mahdollista.
Kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoonkuuluvien vanhempien on kastatettava lapsensa.
Sallikaa lasten tulla Jeesuksen opetuslapsiksi ja Taivaan Isän lapsiksi kasteen kautta!
t. Maarit-pappi "

Rikollisesti annettu väärää todistusta on mm:
"Taivaan Isän lapsiksi kasteen" SILLÄ JEESUS SIUNASI LAPSIA JA TOISIN LAPSIA KOHTELEVILLE ANTOI MYLLYNKIVIEN KÄYTTÖOHJEET.

Kävittepä tai ette rippikoulua, niin älkää kastattako lapsianne rikollisuuteen; itsenne ja jälkeläistenne vuoksi...
Kaste:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaste#Luopuminen_paholaisesta
"Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään kastamisesta verbiä baptizō, "upottaa", "painaa veden sisään", "pestä", "kastaa", ja kasteesta substantiivia baptisma."

Tämä pelastaa "kaste pelastaa" päivittäin tuhansia mm sairaaloissa... tätä Jeesuksen evankeliumin opia ei papit saa opettaa.
Johanneksen evankeliumi:
13:10 Jeesus sanoi hänelle: "Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas; ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki.
13:14 Jos siis minä, teidän Herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, olette tekin velvolliset pesemään toistenne jalat.
13:15 Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt."

Siis JEESUS teoillaan, pesemällä opetuslapsiensa jalat; todisti raamatun väärennökseksi!

Jeesus otti ei uskossa olleen, kastamattoman ryövärin Paratiisiin JOTEN usko ja kaste EI PELASTA! ...VAAN JUMALAN JA JEESUKSEN LAIN SEKÄ MM SUOMEN LAIN NOUDATTAMINEN ON IHMISYYDELLE VARMEMPI TIE...
huom!
jokaiselle ihmisille on Jumalan Valtakunnan kaltaisuuden sielullisuus annettu lahjaksi (joka uskontunnustuksessa aivopestään pois) ja jo pelkästää sillä ymmärryksellä, ihminen on lähempänä Jumalallisuuden oikea oppisuutta kuin yksikään rikollisuuden palveluksessa oleva pappi.

1

137

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

        Vaikka oot jo noin vanha!?
        Ikävä
        109
        1310
      2. MiltäKaivattusi

        Näyttää? !
        Ikävä
        45
        901
      3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

        Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
        Ikävä
        50
        726
      4. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        129
        674
      5. Mitä meidän välillämme

        On käynyt näiden vuosien aikana?
        Ikävä
        70
        666
      6. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        67
        616
      7. Olen tavattavissa

        tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
        Ikävä
        53
        597
      8. Halaus juuri sinulle

        Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
        Ikävä
        55
        555
      9. Onko Sofia jälleen jätetty?

        Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        93
        473
      10. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        20
        470
      11. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        34
        457
      12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        115
        453
      13. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        448
      14. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        51
        445
      15. Mitä jos...

        Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
        Sinkut
        142
        443
      16. Kuka se on

        Kuhmon komein aikamies?
        Kuhmo
        5
        438
      17. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        49
        437
      18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

        EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
        Kajaani
        83
        434
      19. Et sinä mitään

        Oikeasti halua
        Ikävä
        52
        403
      20. Miksi jätit vastaamatta mies

        Silloin kauan sitten 😔
        Ikävä
        42
        400
      Aihe