Humppatalo eilen.

Päätin ex tempore pistäytyä paikallisessa tanssitarkoitukseen pykätyssä paikassa humpalla. Tuli melkoinen kiire kun päätös syntyi yllättäen ja aikarauta näytti seiskaa.
Ihan kolmeen varttiin ei miehenkään ole helppoa sonnustautua vaadittuun sotisopaan.
Tapahtumapaikalla oli kourallinen asiakkaita mutta hyvin nopeasti tunnelma nousi odottavasti hämyisen kesäillan taikaan. Samalla kävi selväksi että Äinäänmiähelle oli
sosiaalinen tilaus kun paikalle kykeni vain 45 tanssi-ihmistä kiitos Barca-finaalin.
Finaalin seuraamisesta siirsin vastuun ovimikolle.

Illan solisti oli uno, nyt en muista nimeä mutta orkeskeri koostui yhdestä miehestä.
Kun akustiikkaa oli parannettu ja valaistusta vähennetty tanssitalo varmisteli samalla läpimurtoa.
Hain 9 daamia 22 tuplan edestä ja tätä lukua kaunistelee 4 vastahakua.Mestari merkattiin nopeasti myös henkilökunta iloitsi läsnäolostani.Vähäpuheinen, hajuton, alkoton ja ennakkoluuloton asenne varmisti naisten suosion. Suomalainen reppana.

Eräältä daamilta lensi solkikenkä kesken kaiken, mikä on ennätys.Hain myös pariskunnasta, mikä on pikkupaikalla tuhma teko.
8 x 12 m -kokoinen tanssitila riitti keskimäärin 10 parille tarpeisiin.

Kaikkien palkka oli rinnat pystyssä pilkun jälkeen poistuneet daamit "olihan mahtavaa".
Miksi lähteä saatille kuullakseen aamulla jättäneensä wc-pytyn kannen auki.

Tanssikesä on saapunut Äinään kulmille.
166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Barca- finaali verootti eilen porukkaa myös yhdessä toisessa tanssimestassa. Jopa naisia oli tavallista vähemmän. Paikalla oli kuiten oikein laadukkaita miehiä kourallinen ja pikkusen päälle. Hyvä ilta kaikenkaikkiaan muijanäkökulmasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ÄinäänMiäs kirjoitti:

Päätin ex tempore pistäytyä paikallisessa tanssitarkoitukseen pykätyssä paikassa humpalla. Tuli melkoinen kiire kun päätös syntyi yllättäen ja aikarauta näytti seiskaa.
Ihan kolmeen varttiin ei miehenkään ole helppoa sonnustautua vaadittuun sotisopaan.
Tapahtumapaikalla oli kourallinen asiakkaita mutta hyvin nopeasti tunnelma nousi odottavasti hämyisen kesäillan taikaan. Samalla kävi selväksi että Äinäänmiähelle oli
sosiaalinen tilaus kun paikalle kykeni vain 45 tanssi-ihmistä kiitos Barca-finaalin.
Finaalin seuraamisesta siirsin vastuun ovimikolle.

Illan solisti oli uno, nyt en muista nimeä mutta orkeskeri koostui yhdestä miehestä.
Kun akustiikkaa oli parannettu ja valaistusta vähennetty tanssitalo varmisteli samalla läpimurtoa.
Hain 9 daamia 22 tuplan edestä ja tätä lukua kaunistelee 4 vastahakua.Mestari merkattiin nopeasti myös henkilökunta iloitsi läsnäolostani.Vähäpuheinen, hajuton, alkoton ja ennakkoluuloton asenne varmisti naisten suosion. Suomalainen reppana.

Eräältä daamilta lensi solkikenkä kesken kaiken, mikä on ennätys.Hain myös pariskunnasta, mikä on pikkupaikalla tuhma teko.
8 x 12 m -kokoinen tanssitila riitti keskimäärin 10 parille tarpeisiin.

Kaikkien palkka oli rinnat pystyssä pilkun jälkeen poistuneet daamit "olihan mahtavaa".
Miksi lähteä saatille kuullakseen aamulla jättäneensä wc-pytyn kannen auki.

Tanssikesä on saapunut Äinään kulmille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu