Viessmann

Onko kellään kokemusta Viessmann poistoilmalämpöpumpusta/energiayksiköstä Vitotres 343.
Tuntuu aika mielenkiintoiselta ratkaisulta.
Tiedosta kiittäen
1811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kokemuksia on kertynyt vasta asennuksen odottelusta ja asentajien tietämättömyydestä. Ei ole ollut kuinviime keväästä markkinoilla ja kieltämättä suunnallammeolevan asennus/myyntiliikkeen asentajalla meni sormi suuhun kun olisi pitänyt alkaa asentaa konetta ohjeiden mukaan. Nyt naapurissa sama kone on asennettu siihen valmiuteen että lämmitys toimii mutta asunnon muun valmistumisen vuoksi ei vielä heille konetta ole voinut kytkeä muuhun käyttöön eli ilmastointiin tahi käyttöveden lämmittämiseen. Jos konetta suunnittelet niin koneen lisäksi tulee huomioida sen asennuksen vaativan tilaa enemmän kuin pelkkä koneen ulkomitta. Koneen ulkopuolelle tulee paisuntasäiliö sekä kiertovesi pumppu/t. Maahantuojan palvelu on kylläkin toiminut moitteetta ja asioihin saa apua heidän kauttaan. Kannattaa kuitenkin ottaa selville jos tahdot että kone saadaan pikaisesti tulille, se onko asentaja asentanut kyseistä laitetta ennen koska tuntuu olevan aika monimutkainen laite asennettavaksi ruotsalaisiin pumppuihin verrattuna. (asentajan puheiden ja oman vierestä katsomisen perusteella) Muuten kone näyttäisi olevan fiksu vekotin (valikot ym. suomeksi) toimivuudesta vaan ei vielä kokemuksia. Olisin myös utelias kuulemaan todellisia käyttökokemuksia ja asennuskokemuksia muilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jartze55 kirjoitti:

Onko kellään kokemusta Viessmann poistoilmalämpöpumpusta/energiayksiköstä Vitotres 343.
Tuntuu aika mielenkiintoiselta ratkaisulta.
Tiedosta kiittäen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu