Mulla ei ole ollut silmälaseja mutta tarkistuksessa sain tuloksen: kauas -0,25/-0,50 add 1,25 lähelle 1,00/ 0,75. Optikko suositteli lukulaseja. Lukulaseja tarvitsen koska silmät tulevat kipeäksi koska teen päätetyötä mutta lisäksi olisi tarvetta nähdä myös 5-20 m päähän esimerkiksi piirtoheittimen tekstit ei näy. Riittääkö lukulasit?
Mitkä lasit
Markku
1344
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Koska kaukonäkösi kaipaa myös korjausta, suosittelisin moniteholinssejä. Tuohon piirtoheitintekstin (ja varmaankin myös tv:n ym. kaukana olevien kohteiden) huonoon näkymiseen eivät pelkät lukulasit auta. Moniteholinssissä on yläosassa kaukovoimakkuus ja alaosassa lähivoimakkuus. Näiden välillä on kapea "kanava", jota myöten voimakkuus lisääntyy lähiosaa kohti portaattomasti. Kanavassa oleva välivoimakkuus sallii pidemmän katseluetäisyyden kuin lähiosa; tästä on merkittävä hyöty nimenomaan päätetyöskentelyssä, sillä tietokonepääte on usein normaalia lukuetäisyyttä etäämmällä.
Myös ns. syväterävät, "toimistolinssit", voisivat tulla kyseeseen. Ne ovat ikään kuin lukulasien ja monitehojen välimuoto. Syväterävillä katselualue on lukuetäisyydestä muutamaan metriin, ja ne ovat hyvä ratkaisu silloin, kun laseja ei tarvita jatkuvaan käyttöön eikä kauas katseluun.
Kyselepä optikoltasi lisää!