Koirani on käynyt koirahoitolassa Helsingin Telakkarannan lähellä sijaitsevassa koirapäiväkodissa. Rupesin pikku hiljaa ihmettelemään toimintaa kyseisessä paikassa. Koiraani kun vein tai hain niin melkein aina oli eri henkilö töissä sekä aina nuorehkoa henkilökuntaa.
Heidän netti sivuilla luvattiin ammattimaista koiranhoitoa. Olen kuullut että Hyggebo käyttää enimmäkseen työharjoittelioita työntekijöinä, eli onkohan paikassa koskaan ammattilaista osaavaa henilökuntaa? En ole ikinä tavannut yrityksen omistajaa kertaakaan, ainoastaan kirjoitellut sähköpostitse. Olen kuitenki nähnyt paikan omistajat telkkarissa ja sain sellaisen vaikutelman että olisivat paikan päällä töissä. Onko kenelläkään muulla kokemusta Koirapäiväkoti Hyggebosta? Enää koiraani sinne en vie.
KOIRAPÄIVÄKOTI HYGGEBO!
26
2445
Vastaukset
- SeOnIhanHyvä
Ei mitään kokemusta. Mutta mikseivät käyttäisi koirahulluja nuoria esim. ulkoiluttamiseen, harjaamiseen ja ruokkimiseen, kunhan paikalla on myös eläintenpidosta jotain ymmärtäviä? Jos sinulla on hevonen yksityisellä tallilla niin saatat törmätä samaan ilmiöön.
- Tyyli24
Meitäkin palveli useasti eri henkilöt jotka olivat hyvin nuoren oloisia. Meidän mieletä palvelu ei ollut sellaista mitä odotimme. Palvelun hinta on aika huikea, palvelun tasoon verrattuna.
- hyväonidea
Jösses mitkä hinnat!! 5pv viikossa maksaa yli 500€/ koira. Kymmenen koiraa kun saa päivittäin vaikka kuukauden ajan niin kertyy ihan mukava potti. Kaikki vaikka kerralla ulos 2-3 tunnin lenkille ja loppupäivän voikin sitten katella leffoja sohvalla maaten omistajia odotellessa.
- korjaus
siis yli 500€ viitenä päivänä viikossa KUUKAUDEN ajan. Koirahotelli on näköjään 400€ viikko! Käsittämättömät hinnat!
- 1630å
Vaikka ette selkeästi ymmärrä yritysten kulurakenteesta mitään, kannattaako julkisesti tehdä itsestään idiootti. Kyseessä on palvelu, missä asiakas päättää ostaako sen ja siihen hintaan kuin sitä tarjotaan. Vähän kuten vaikka hiusten leikkuu.
- oudoltaKuulostaa
En ole kyllä ikinä käynnyt paikan päällä, mutta minusta tuo kuulostaa kummalliselta jos siellä ei ole ketään vastaavaa työnohjaajaa paikalla, vaan pelkästään opiskelevia/työharjoittelussa olevia. Haluaisin ainakin oman koiran kohdalle varmistua siitä että siellä on sitä osaavaa henkilökuntaa. Mitä jos jotain esim. sattuu päivän aikana ja siellä on pelkästään harjoittelijoita töissä.
- ItsekkinIhmetellyt
Siellä tosiaan on tasan 1 eläintenhoito ammattilainen töissä eikä tietenkään koko ajan koska töitä siellä tehdään kahdessa vuorossa. Loput ovat opiskelijoita ja harjoittelijoita. Paikka pyörii lähinnä ilmaistyövoimin ilman kunnon ammattihenkilöstöä.
- 2010å
Ei kait koirien päivähoito korkeakoulututkintoa tarvitse?
- Anni-ja-Pii-Honkaniemi
Koirapäiväkoti Hyggebo Oy vastaa:
Ensinnäkin on ikävä lukea toiminnastamme tämänkaltaisia viestejä. Otamme asian vakavasti ja käymme keskustelua sisäisesti huolimatta siitä, että viestin alkuperäinen kirjoittaja ei liene todellinen asiakas? Toimintamme on rinnastettavissa lasten päivähoitoon, huolehdimmehan perheenjäsenestä, joten epätyytyväinen asiakas käsittelee väärinkäsitykset ja tyytymättömyydet luonnollisesti henkilökunnan tai omistajien kanssa. Olemme erittäin avoimia keskustelemaan kaikesta kehitettävästä ja tämän tietää myös kaikki asiakkaamme. Meillä ei ole lopettanut pitkäaikaisiakaan asiakkaita kevään aikana, sen sijaan aloittanut useita uusia.
Emme myöskään halua kiistää "huhuja", että meillä toimii harjoittelijoita. Niitä on runsaasti, ajoittain joudumme jopa sanomaan ei. Harjoittelijat ovat meille aina tervetulleita ja ilahduttaa sekä vakio henkilökuntaa, että koiria leikittämisellä ja lenkittämisellä. Emme ole koirien koulutukseen erikoistuneita päivähoitotoimintamme osalta, liiketoimintamme perustuu koirien kodinomaiseen leikkiympäristöön, jatkuvan valvonnan ja seuran alaisina. Tästä kerromme myös kotisivuillamme. Koirakoulut ja muut oheispalvelut ovat yhteistyökumppaneiden tarjoamia palveluita. Vakiohenkilökunnallamme on osaaminen (valmistuva ja valmistunut eläintenhoitaja) ja tietotaito taklata hankalat tilaneet koirien kanssa sekä mm. ensiaputaidot, mikäli koira satuttaisi itseään. Koirista huolehtii paitsi osaavat, myös erittäin eläinrakkaat ihmiset. Esittelemme kaikki kotisivuillamme. Asiakkaamme eivät ole koskaan kyseenalaistanut henkilökuntamme osaamista, olemme toimineet samalla konseptilla vuodesta 2012.
Omistajat eivät ole koirapäiväkodilla itse päivittäisessä työssä, tästäkin kerromme kotisivuillamme. Palstalla pyörivät yrittäjät tietävät, että liiketoiminnan aloittaminen vaatii joskus kaksi, ellei kolmekin leipätyötä oheen. Hinnoista tinkisimme mielellämme itsekin, jotta voisimme tarjota palveluitamme useammille. Valitettavasti toimitilakulut, palkat ja vakuutukset eivät vielä toistaiseksi ole mahdollistanut hinnanalennuksia. Vakuutamme kuitenkin, että koirista pidetään huolta koko rahan edestä. Harjoittelijoiden sekä vakiotyöntekijöiden toimesta.
Jotta jatkossa välttyisimme liiketoiminnan maineen turhalta tahriintumiselta, Koirapäiväkodin omistajat toivoisivat, että harjoittelijan hampaankoloon jääneet nahistelut muiden työntekijöiden kanssa keskusteltaisiin auki. Vahingonteko on lailla rangaistava teko. - Aemy
Sekä tutustumiskerralla, että hoitoon viedessä paikalla oli ei suomea äidinkielenään puhuva henkilö. Tunne oli, että ei ehkä ihan täysin puolin ja toisin tullut ymmärrettyä kaikkea. Jätimme koiran hoitoon päivänä, jolloin todella töiden takia tarvimme sitä. Vein koiran hoitoon kahdeksaksi ja tarkoitus oli noutaa viiden jälkeen. Hoitaja oli tavoitellut meitä jo puolen päivän aikaan. Sydän kurkussa soitin, kun sain viestin ja pelkäsin, että koiralle on tapahtunut jotain. Hoitaja pyysi hakemaan koiran aikaisemmin, koska koira oli kuulemma todella onneton, ei tullut muiden koirien kanssa toimeen ja itki koko ajan.
Joiduin todella noloon tilanteeseen töissä, koska jouduin lähtemään huonolla hetkelllä, syystä että koirani ei tykkää olla päikyssä. Hoitoa tiedustellessa kerroin koiran haasteellisista puolista. Odotus oli, että ammattilainen kyllä päivän selviää ja keksii koiralle mielekästä puuhaa, että päivästä selvitään. Olisin ihan täysin ymmärtänyt, jos hoitaja olisi päivän jälkeen antanut palautetta, että koiramme ei sovellu helposti laumaan ja kannattaisi jatkossa harkita muita mahdollisuuksia tai tuoda koira esim. lyhyemmiksi pätkiksi totuttelemaan. Koira on ollut hoidossa ennenkin, eikä ole ollut siitä moksiskaan. Käydään myös viikoittain muiden koirien kanssa play dateillä eli tukee muiden kanssa toimeen. On vain vielä pentu ja todella innokas.
Hoito soveltuu varmasti todella hyvin rauhallisille koirille. Jos koirassa on yhtään enemmän särmää, ei kannata viedä koiraa hoitoon päivänä, jolloin et pysty hakemaan sitä sieltä kesken päivän pois. Itse halusin hoitopaikan juuri siksi, että koira on energinen, enkä halua jättää sitä yli 8h yksin. Nyt mietitään muita ratkaisuja.
Palaute ei ole katkeran harjoittelin tilitystä, vaan asiakkaan. Kirjoitan tänne siksi, että muut hoitoa harkitsevat osaavat ottaa huomioon asiat, joita itse en ajatellut.- jhjkhg
Jos noin todella kävi, niin hoitajan käytös kertoo totaalisesta epäpätevyydestä. Pöyristyttävää.
- 1113
Kannattaa sitten viedä sinne hoitoon missä se osaa käyttäytyä. Eikö? Ei se hoitopaikan vika ole jos se siellä huutaa kurkku suorana.
- Aemy
Eihän se varsinaisesti ole hoitopaikan vika, en sitä väittänytkään. Kuten sanoin koiramme ei ole vielä aikuinen ja siksi energinen, eikä pidä siitä, että se eristetään muista ja joutuu olemaan yksin. Tämä kaikki kerrottiin ennen hoitoon vientiä, joten oletus oli, että tällaisen tapauksen kanssa pärjätään. Enkä enää tätä koiraa tai ylipäätään pentua veisi hoitoon. En välttämättä myöskään tosi energistä aikuista.
Kuten aiemmin kerroin, koira on ollut hoidossa muualla aiemminkin, eikä ole mitään moitteita saanut käytöksestään. Ei siis ole mikään ongelmakoira ja siksi ei osattu odottaa, että hoitopäivä menisi niin pieleen. - Aemy
Ja vielä sen verran lisäisin, että luin, että hoidon pitäsi vastata lasten päivähoitoa. Harvemmin tarhasta soitellaan kesken työpäivän vanhemmille, että lapsesi itkee, eikä sitä tänään huvita olla hoidossa. Tuletko hakemaan sen pois?
- 1740
Aemy kirjoitti:
Eihän se varsinaisesti ole hoitopaikan vika, en sitä väittänytkään. Kuten sanoin koiramme ei ole vielä aikuinen ja siksi energinen, eikä pidä siitä, että se eristetään muista ja joutuu olemaan yksin. Tämä kaikki kerrottiin ennen hoitoon vientiä, joten oletus oli, että tällaisen tapauksen kanssa pärjätään. Enkä enää tätä koiraa tai ylipäätään pentua veisi hoitoon. En välttämättä myöskään tosi energistä aikuista.
Kuten aiemmin kerroin, koira on ollut hoidossa muualla aiemminkin, eikä ole mitään moitteita saanut käytöksestään. Ei siis ole mikään ongelmakoira ja siksi ei osattu odottaa, että hoitopäivä menisi niin pieleen.Lässyn lässyn mamman pikku puudeli heitettiin hoitopaikasta pihalle huonon käytöksen takia ja mamma itkee vääryyttä internetin keakustelupalstalla.
- kiikkeliskookkelis
1740 kirjoitti:
Lässyn lässyn mamman pikku puudeli heitettiin hoitopaikasta pihalle huonon käytöksen takia ja mamma itkee vääryyttä internetin keakustelupalstalla.
No jos se ammattimaisena hoitopaikkana itsensä esittelevä on suostunut rahaa vasten sen mamman pikku puudelin hoitoon ottamaan, ja kaiken lisäksi tietäen millaista mamman pikku puudelia odottaa, niin eiköhän siitä ole vähän aiheellista itkeäkin. Suomalaiset on ihan liian usein tuppisuita silloin kun voisi jotain mieluusti sanoakin, mutta sinä näemmä kälkätät turhanpäitenkin - keskustelupalstalla tietenkin.
- 1718
Niin ymmärsin, että ottivat hoitoon, mutta eivät ota enää. Kun ei se pärjännyt. Mikä ei tietenkään ole hoitopaikan vika. Yleensä niillä on vaatimuksena, että koira osaa käyttäytyä, sillä häirikkö estää muita asiakkaita viihtymästä.
- DogisHuman
Hahhahaa!! Vai, että päivähoito ja vielä oikein koirille. En tiennyt tämmöisiä edes olevan olemassa. Milloin markkinoille mahtaa saapua perhepäivä - koirahoitajat? Jokapäiväinen "pienlaumatoiminta" aina samojen koirien kanssa taitavan vakituisen ohjaajan kanssa takaisi henkisesti laadukkaamman ympäristön ja tasapainoisemman koiran omistajalleen. Yksi kysymys vain tulisi mieleen, että mihin sitä koiran omistajaa enää tarvittaisiin? Tässäpä siis teille kaikille hyvä business - idea! Tätä voi toteuttaa vaikka missä asumismuodossa, okt, kt, rivari. MUTTA, sitä koiranlukutaitoa ja monia muitakin taitoja sekä tietoja tarvitaan valtavasti jotta tulet onnistumaan. P.S ei kyllä sovellu alle 30v. Henkisesti tuon ikäinen ei vielä ole monesti valmis selviytymään haastavista tilanteista ja luomaan tasapainoa edes oman päänsä sisällä.
- Aemy
Lemmikeille suunnatut palvelut ja tuotteet on kasvava bisnes, joille on enenemässä määrin kysyntää. Jos työpäivät venyvät tai joutuu työnpuolesta matkustamaan nämä palvelut tulevat todella tarpeeseen. Mielummin maksan koiran hoitamisesta henkilölle, joka tekee sitä työkseen, kuin sysään koiran sukulaisten vastuulle. Pääkaupunkiseudulla on jo muutama päivähoitopalvelu ja lukematon määrä lenkitysapua tarjoavia. Täytyy vaan etsiä ja kokeilla mikä on itselle sopivin ratkaisu.
- Kaike
Tuttu paikka, koirien ulkoilu ja leikittäminen sekä muu puuha jää vain harjoittelijoiden vastuulle, siis annetaan ihan tuntemattomien nuorten käydä vieraiden koirien kanssa ulkona ilman että omistaja edes tietää asiasta, kuka ottaa vastuun jos jotain sattuu!
Lisäksi paikalla ilmeisesti ollut pieniä kennelyskä epidemioita ja kuitenkin niin seniorit kuin junioritkin ovat samassa tilassa eli voitte kuvitella kun lähtee leviämään vaikkapa pennulle ja omistajahan joutuu tämän sitten kustantamaan. - mamaslilpoodle
HMMM.Itse olen harkinnut vieväni vanhan villakoirani kyseiseen paikkaan mutta täytyy ilmeisesti harkita uudelleen.Vai voisiko kyseinen paikka vastata otatteko hoitoon 14 vuotiaan jolla on PALJON erityistarpaita?Kuulo on huono(todella huono)jännittää uusia tilanteita suunnattomasti juuri tästä aistien heikkenemisestä johtuen,hakee ihmiskontaktia lähes koko ajan ja liikkuminen on jo aika hidasta,ei siis pysy nuorempien tahdissa.Olisin ehkä valmis joinain päivinä jopa maksamaan enempi koska en halua jättää koiraa yksin 10 tunniksi.Mutta minulla täytyisi olla varmuus ettei minulle soitettaisi kesken kaiken koska en todellakaan pääsisi koiraa hakemaan työstäni johtuen.
- IhmettelenVaan
että miten hyvät tulot ihmisellä pitää olla, jotta on varaa kuskata koirakin päiväkotiin 5pv viikossa. Onko siinä enää itse järkeä käydä töissä ollenkaan, kun tuo hoito veisi kuukausipalkasta aika sievoisen summan rahaa.
- Nihhh
Kuinka hyvät tulot pitää olla, että on varaa viedä lapsia hoitoon?
Itseäkin ihmetyttää, että miksi itse paikan pitäjään ei oteta yhteyttä vaan palstalla ihmetellään?
On täysin normaalia, että hoitoloissa on harjoittelijoita vähän väliä, milläs muulla mm. tulevat eläintenhoitajat oppisivat koiranhoitoa ammattiinsa??
Olen itsekin ollut ja ammatiltani eläintenhoitaja.
Ilman näitä harjoitteluita en olisi koskaan saanut niin paljon kokemuksia mm. eri roduista jne.
Tottakai ensin ohjataan ja selvitetään mitä harjoittelijat osaavat ja mm. sen mukaan annetaan töitä.- Kaike
On joo normaalia, mutta jos minä vien koirani hoitoon kyseiselle ihmiselle/henkilökunnalle johon olen etukäteen tutustunut niin haluan että he myös hoitavat koirani kuten on sovittu. En halua että joku täysin minulle tuntematon nuori jonka taustoista ei tiedetä mitään käy ulkoiluttamassa koiraani etenkin kun niitä koiria on mukana yleensä enemmän kuin yksi jolloin se keskittyminenkin jakaantuu. Enhän anna edes naapurien nuorten tyttöjen ulkoiluttaa koiraani niin miksi henkilökunta antaa heidän näin tehdä vaikka minulta ei ole asiaa kysytty?
Kannattaa aina kysyä kuka ulkoiluttaa, jos huolettaa. Usein yrityksissä on useampi ihminen töissä, eikä ole mitenkään itsestäänselvää että jokainen työntekijä on sun kanssa haastattelussa mukana ja lupaa kysymässä ulkoilutukseen.
Ymmärrän, että harmittaa jos joku random taluttaa sun koiraa, koska itselläni on kaksi haastavampaa koiraa ja niitä en antaisi missään nimessä ihan kenen tahansa taluttaa. Siksi tekisin oma-aloitteisesti selväksi, että vain kokenut ulkoiluttaja ja lisäksi pidetään visusti erossa muista koirista ja kuonopantoja on käytettävä kun vieras taluttaa.
Paikoissa joissa olen ollut niin ei ikinä taluteta kuin samassa perheessä olevia koiria keskenään, koska kaikki ei välttis tuu toimeen ja mahdollisia riitatilanteita ei haluta aiheuttaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa216845Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi5562333- 1471887
- 871281
HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa981085Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.91981- 72980
- 33863
Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E10843Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon159796