Thainainen ja läskiSuomiukko

Pattayan baareissa kerrotaan hauskoja juttuja toisille pystyyn nostetuille sioille. Yksi vuodesta toiseen kerrottava hauska ja samalla säälittävä juttu on se, että thaimaalainen nuori nainen muka haluaisi läskiä ihra-fallea koska thaimaalaiset muka tykkäävä omaa isäänsä vanhemmista miehistä.

Voi taivas mitä paskaa nuo läskit suomalaiset tarinoivatkaan.
Kukaan ei halua vanhaa läskiä ukkoa eikä panna sellaisen kanssa.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Avohoitopotilas aloitti tuttuun tapaan heti aamusta.

Äänestä

Vähän ihmetyttää toisten fantasiat. Minusta shakira on ihana. Aloittaja on hieman erinlainen. Olen nähnyt jenkki dokkarin,missä miehet rakastuvat läskeihin.Näköjään joku joku haluaa tuntemattomia epäsuhtia pariskuntia.

Äänestä

Ei ne haluakaan niitä ukkoja, se beban jakaminen kaikille kuuluu vaan niiden "kulttuuriin".

Äänestä
  • entäs aloittaja

    Äänestä

  • Eli siis kyltyyrisidonnainen asia. Ja sehän on osa myös buddhalaisuutta.

    Äänestä

Vuodesta toiseen menet silti suomi baareihin niitä juttuja kuuntelemaan??? Tyhmähän silloin olet. Pattayalla on tuhansia muitakin baareja, niissä kun käy ei tarvitse kuunnella samoja juttuja.

Totuus on kuitenkin se että Pattayalla et ole edes käynyt.

Äänestä

Vähän niinkuin sika-amalia uskoo, että parikymppinen hyväkroppainen gambialaisnuorukainen on aidosti mieltynyt muodottomaksi paisuneeseen, oman äitinsä ikäiseen harvahampaiseen saatanan pahanhajuiseen miestä rumempaan naiseen. Kyllä siinä musta urhokin saa napata repullisen viagraa ennenkuin jäykistyy tämän ihanan suominaisen nähdessään ja ennenkaikkea haistaessaan.

Äänestä

Suomalainen sankari ja thaimaalainen prinsessa ihana yhdistelmä. Eipä ole ihme aloittajan kateellisuus.

Äänestä
  • "thaimaalainen prinsessa"
    oikaistaan hieman: thaimaalainen huora.

    Äänestä

  • Kaikki thait on sun mielestä huoria.Tavallaan olet oikeassa melkein kaikki naiset ovat huoria suomessakin. niin huora huoran tunnistaa. miulle kaikki naiset ovat prinsessoja, kansalaisuudesta riippumatta. Katkeruus vanhentaa,iloisuus ja toisten huomioiminen saattaa vaika nuorentaa.

    Äänestä

eiköhän enemmänkin pitäisi hakea syitä tähän Pattaya tyttöjen suureen määrään, siitä että Thaimaa on kehitysmaa, ja täällä on oikeasti köyhiä ihmisiä, ei ole sosiaalihuoltoa, kuten siellä Suomessa, on erittäin helppoa moralisoida kun voi fatasta hakea toimeentulotukea jos rahat loppuvat....eli bebaa myydään kun ei ole vaihtoehtoja, näin olisi myös Suomessa jos ei tuota fattaa olisi olemassa.

Äänestä
  • Unohdit yhden asian, ilman fattaa ei olisi näitä läskiperse akkoja tuulipuvuissaan, istuskelin tänään Hua hinin rautatieasemalla odottelemassa junaa, sellainen 50 v. ruotsalaisnainen aika pörryssä, mukana 10 v. tytär... Ikävän näköistä

    Äänestä

Suomalaiset valio yksilöt menevät maailmalle.

Äänestä
  • Ja sinä raukka jäät kotiin koska et osaa edes kirjoittaa, surullista!

    Äänestä

Ikävä kyllä tää pattiksella käyvä porukka osoittaa tietynlaista yksinkertaisuutta kun ne menee aina näihin samoihin miinoihin ja alkaa kinastelemaan näiden amalioiden kanssa. Ei amalia jaksaisi montaa kuukautta näitä aloituksiaan jos niihin ei kukaan hölmö menisi ikinä vastaamaan. Saatte kyllä aivan varmasti kinata maailman loppuun asti että siitä vaan.

Äänestä

HALUAA , kaik tietää että sil on fyffee ja käyttää sitä avokätisesti . Olet aisankannattajan perikuva .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


pattayabois kirjoitti:

Pattayan baareissa kerrotaan hauskoja juttuja toisille pystyyn nostetuille sioille. Yksi vuodesta toiseen kerrottava hauska ja samalla säälittävä juttu on se, että thaimaalainen nuori nainen muka haluaisi läskiä ihra-fallea koska thaimaalaiset muka tykkäävä omaa isäänsä vanhemmista miehistä.

Voi taivas mitä paskaa nuo läskit suomalaiset tarinoivatkaan.
Kukaan ei halua vanhaa läskiä ukkoa eikä panna sellaisen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu