Nyt on kumppanin kanssa taivallettu yhteistä polkua jo vuodenpäivät ja kivasti menee. Yksi asia joka lähinnä itseäni mietityttää on asenteeni hänen kuusivuotiaaseen lapseensa. Osallistun lapsen kasvatukseen ja kaikkeen muuhun kuten pitääkin.
En kuitenkaan ole kiintynyt lapseen millään tavalla, joskaan en tunne mitään kielteistä myöskään tyttöä kohtaan. Hyväksyn lapsen täysin, vaikka aivan alkuvaiheessa oli pieniä vaikeuksia oppia sietämään lapsen jatkuvaa läsnäoloa. Nyt siihenkin on tottunut jo.
Onko tällainen "neutraali" suhtautuminen ok? Koska perheemme viettää täysin onnellista elämää en tietenkään ole halunnut tällä kysymyksellä aiheuttaa levottomuutta avovaimolleni. Siksi kysynkin sitä teiltä :)
En kuitenkaan ole kiintynyt lapseen millään tavalla, joskaan en tunne mitään kielteistä myöskään tyttöä kohtaan. Hyväksyn lapsen täysin, vaikka aivan alkuvaiheessa oli pieniä vaikeuksia oppia sietämään lapsen jatkuvaa läsnäoloa. Nyt siihenkin on tottunut jo.
Onko tällainen "neutraali" suhtautuminen ok? Koska perheemme viettää täysin onnellista elämää en tietenkään ole halunnut tällä kysymyksellä aiheuttaa levottomuutta avovaimolleni. Siksi kysynkin sitä teiltä :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Se, että pystyt suhtautumaan lapseen neutraalisti ilman negatiivisia tunteita, on paljon. Pystyt elämään tavallista arkea ja tekemään lapsen eteen sen mitä hän tarvitseen. Se on ihan riittävästi tuossa vaiheessa. Kiintymys lapseen voi tulla sitten ajan kanssa, pitkän ajan.
Omalla kumppanillani on 8 vuotias poika. Näemme häntä vain noin kerran kuukaudessa 1000 km välimatkan vuoksi. En ole mitenkään ihastunut lapseen, enkä odota viikonloppuja kun hän tulee. Kuitenkin tiedän, että kumppanini niitä odottaa kovin. Toimin siis sen mukaan, odotan hänen kanssaan, viikonloppuna leikin ja annan turvaa jne.
Ehkä sitten, kun tunnen pojan paremmin, opin kiintymään häneen enemmän ja kaipaamaan näitä viikonloppuja itsekkin.
Kumppanilleni en kuitenkaan erityisesti mainosta näitä tuntemuksia, koska mielestäni tällöin loukkaisin häntä turhaan.
Ei puolison lapsia ole pakko rakastaa. Heidät pitää hyväksyä, ja heitä tulee kohdella hyvin.
Hyväksyminen ei ole sama, kuin tykkääminen, saati rakastaminen. Hyväksyminen voi tapahtua, vaikka olisi negatiivisiakin tunteita. Hyväksyminen tarkoittaa oikeastaan omien valintojensa hyväksymistä.
ajan kanssa ns. arkitunteesi voi olla edelleen "neutraalia", mutta saatat huomata kuitenkin välittäväsi lapsesta,kantavasi huolta. Se riittää. Oikein hyvin.
Nykyinenkin tilanne on ihan ok.
Älä stressaa. :)
Alannahilla on ihania ohjeita.Kiitos.
Jotenkin ne armahtaa.Oikeesti.
Itse en voi sietää puolisoni aikuisia lapsia.PISTE.
Olisi niin paljon mistä niitä voisi huomauttaa.
Mutta ei voi.
Pääsehän silläkin jo pitkälle kun osaa sanoo "kymmenellä kielellä kiitos" ja on sosiaalinen. Mutta kun sosiaalisuus tarkoittaa näiden aikuisten lasten tapauksessa jättätymistä kesälomillaan tod. lomailemaan ja "vierailemaan" vanhempien rahapussilla tai venkuloimaan sos.avustuksilla.
Nyt tulee tätimäinen kommentti: "kyllä meillä vielä kelpasi kesäduuni kuin kesäduuni opiskeluiässä, 22-26 -vuotiaana".
Mutta eihän "äitipuolet" mitään tiedä, eivätkä saakaan ainakaan sanoa.
Tää on ihana palsta, tänne voin sanoa: EN VOI SIETÄÄ PUOLISONI LAPSIA ! PISTE
Minulle oli ja on edelleen surullista kun erosimme ent.miesyst. kanssa ja olin jo kiintynyt hänen lapseensa. Itselläni on myös lapsia. Elämä on sellaista joskus, että on pakko tehdä valintoja vaikka ne olisivat kuinka vaikeita hyvänsä.
Ei Roomaakaan rakennettu päivässä, ja vuoden aikana olet siis jo edistynyt, kun kirjoitit että alussa oli vaikea tottua lapsen jatkuvaan läsnäoloon. Tuo että pidät rakkaasi lapsesta huolta on iso asia. Kumma kyllä se kiintymys kasvaa pikkuhiljaa siitä ajasta ja vaivasta, jonka annat lapselle. Joku päivä tulet ehkä huomaamaan sittenkin kiintyneesi, ihan pikkuisen ;-) Onneksi lapsilla tässä maassa on vielä ympärillään myös kaltaisiasi aikuisia, jotka välittävät ja osallistuvat.
Suhtautumisesi on oikea!! Et varmastikaan rakasta lasta kuin omaasi, mutta pidät hänestä :)
Meillä myös niin, miehellä on poika, en ole häneen mitään ihmeellisempää tunnesidettä luonut, tottakai halaan,lohdutan ja puhallan jos hän vaikka loukkaa, mutta nämäkin isi tekee pääasiassa :)
Leikitään välillä ihan kaikki yhdessä, ja poika on tuntunut olevan tyytyväinen :)