Tarvitaanko mihinkään...

Eipä sitä Kindermannia heti kannata roskiin heittää, jos edustuskodissasi sen verran säilytystilaa on, jotta mahtuu. Hätätilassa vaikka kyljellään kirjahyllyssä, vieras luulee hienoksi ulukomaalaiseksi taidekirjaksi. 70-luku tulee muotiin yhä uudelleen ja uudelleen ja retrohenkisiä diakuvien katseluiltoja on mukava järjestää vallankin näin kaamosaikaan, kun ei tartte paljo pimennelläkkään. Tietennii vain, jos et heittänyt dioja roskiin.

Muita käyttötapoja funtsiessa vain mielikuvitus on rajana. Itse olen käyttänyt projektoria spottivalona lampuilla muotokuvia kuvatessani. Saapi esimerkiks komian hiusvalon kun valasee kohdetta takaansa kameraan päin valokiilan suunnaten. Valokuvion muotoa voi säädellä yksinkertaisilla mustan pahvin paloilla jotka tungetaan dian tilalle, kunhan halutun muotoinen reikä on ensin järsitty pahviin.

Toinen tapa: Orastavaa parisuhdetta voi lämmittää ja testata kokeilemalla partnerin luonteen laatua pyytämällä tämän nahkaa valkokankaaksi. Siis elossa, ei nyljettynä. Mieluummin tietennii nakuna eli vaatteitta. Kuultavalle iholle projisoidaan sopiva dia ja yhdistelmä kuvataan vaikka sillä digillä uudeksi puoliluomutaideteokseksi. Muista värilämpötilasäätö lamppujen, ei neonin, mukaan. Eikä kannata kokeilla salamalla. Kovin mustanahkaisen partnerin kanssa menee melko haasteelliseksi, joten helpompi aloitaaa kokeilut kalpealla kotimaisella materiaalilla.

Kaiken tämän jälkeen on vielä uusiokäyttö. Muuntajasta ja moottoreista kätevä mies rakentelee kineettisen tilataideteoksen, joka liikkuu, rämisee ja tuottaa muuttuvia valokuvioita. Tämmöiseen projektiin heltiää helposti läänin taidetoimikunnan ja Kordelinin säätiön apurahat, kunhan hanke on hyvin perusteltu.

Tässäpä aluksi, ole hyvä.