Hiljaista on

Täällä Alanyassa lomailemassa.Ihmeellisen hiljaista on.Suurin osa ravintoloista ammottaa tyhjyyttään,hotelleissakin rauhallista.Ajattelin vaan,että koskeekohan turistikato pelkästään Turkkia vai onko muualla samanlaista?Loma jatkuu edelleen,rauhallisissa tunnelmissa.Nyt altaalle lasten kans,tilaa on!
89326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Agressiiviset basaarikauppiaat ja sisäänheittäjät ovat suututtaneet ohikulkijat ja baarikurdit vittuilullaan loput. Kerran käyneet eivät enää uudelleen tule, paitsi ne jotka eivät edes tajua että heille vittuillaan ja että heidän kustannuksellaan pilaillaan. Vain alemmat kansanosat, muut heikkolahjaiset ja suomalaishuorat matkustavat enää sinne.

Äänestä
  • Suo vituttaa kun et saanut naista reissusta eikä homotkaan olleet sinusta kiinnostunut. Turkkipojat ja komeat muunmaalaiset miehet vei naises. Jatka vaan vantustelua.

    Äänestä

Saman havainnon tein tänään itsekin. Kysyin yhdeltä kauppiaalta syytä moiseen, niin hän sanoi että esim venäläisiä ei ole juuri ollenkaan.

Äänestä
  • Sen kyllä hyvin vielä kestää, on ne niin apinoita täälläkin. Ei mitään käytöstapoja, kaikki paskaksi ja mistään mitään välittämättä. Toimivat näin vielä omistuskämppien yhteistiloissakin.

    Äänestä

Erittäin hyvä uutinen. Toivottavasti kaikki piraattikrääsä- ja roskaravintolakanta katoaa seuraavaan halpakansan suosikkikohteeseen. Ei haittaa yhtään.

Äänestä

Tulossa lapsen kanssa juhannuksen jälkeen - toivottavasti hiljaisuus jatkuu! Mitä muuten 12-vuotiaan kanssa kannattaisi tehdä Alanyassa?

Äänestä
  • Me käytiin 9v kanssa viime kesänä kaupunkivesipuistossa, minigolfia pelaamassa, sapaderen kanjonilla ja hyvin viihtyi.Ehdoton ykkönen oli tietysti tuo vesipuisto.Käytiin myös tunnin veneristeilyllä.
    Ollaan lähdössä taas juhannusaattona ja nyt olisi tarkoitus tehdä retki sinne kauempana olevaan isoon vesipuistoon ja käydä Dimcay joella ainakin.

    Äänestä

  • sunshine1923 kirjoitti:

    Me käytiin 9v kanssa viime kesänä kaupunkivesipuistossa, minigolfia pelaamassa, sapaderen kanjonilla ja hyvin viihtyi.Ehdoton ykkönen oli tietysti tuo vesipuisto.Käytiin myös tunnin veneristeilyllä.
    Ollaan lähdössä taas juhannusaattona ja nyt olisi tarkoitus tehdä retki sinne kauempana olevaan isoon vesipuistoon ja käydä Dimcay joella ainakin.

    No äidillehän nyt Alanyasta [alanaijja] aina iltapuhdetta löytyy,
    mutta se 12-vuotias joutuu tyytymään nukkumiseen hotellihuoneessa.

    Äänestä

Tulin eilen ensimmäiseltä ja viimeiseltä Alanyan matkalta ja en yhtään ihmettele että on hiljaista, kuka hullu jaksaa kuunnella typeriä tulla tänne suomalainen, kukkuluruu yms. Lisäksi joka kuppilassa on joku karvakäsi ruinaamassa syömään/juomaan, hyvä ruoka-halpa hinta. Ensi kerralla taas paikkaan jossa saa kulkea rauhassa.

Äänestä
  • Eli mikäs sellainen paikka on? Tahtoisin itsekin tietää.

    Äänestä

  • Naapurimaasta löytyy lukematon määrä paikkoja jossa nuo kriteerit täyytyvät.

    Äänestä

  • rauhamaassa kirjoitti:

    Eli mikäs sellainen paikka on? Tahtoisin itsekin tietää.

    Kreikan lisäksi iloisesti yllättänyt Mallorca ja varsinkin sen itäosat, josta juuri palasimme. Sieltä löytyy vauhdikkaita kohteita ja niitä ihanan rauhallisia, ystävällisiä kohteita, joissa ei tyrkytetä vaan annetaan turistin itse valita mitä ostaa ym.
    Kyllä jää auttamatta Turkin matkat, kun on nähnyt parempaakin. Kannattaa kokeilla rohkeasti vaan joskus muuallekin kuin Turkkiin ja Alanyaan...matkailu avartaa.

    Äänestä

  • ataturkki kirjoitti:

    Naapurimaasta löytyy lukematon määrä paikkoja jossa nuo kriteerit täyytyvät.

    Ruotsi on nähty ja Venäjä ei kiinnosta. Espanjat on koettu ja ryöstetyksikin tultu. Euroopan maat yleensäkin melko koluttuja, rantalomina tai kaupunkikohteina. Rauhallisia maita - hmmm? Eikä Turkissakaan mitään vikaa ole - asenteessa ehkä. Maassa maan tavalla.

    Äänestä

  • Ryöstetyksi voi tulla missä päin maailmaa vaan. Jokaisesta maasta löytyy rantaa ja rauhaa, kunhan valitsee kohteen oikein. Turkissa tosin tuo kaupustelu ja rahanahneus on ylivertaista. Huijaaminen on enemmän sääntö kuin poikkeus. Parinkymmenen matkan kokemuksella. Mutta jos siitä tykkää, niin mikä ettei.

    Äänestä

  • rauhamaassa kirjoitti:

    Eli mikäs sellainen paikka on? Tahtoisin itsekin tietää.

    Pääsääntöisesti Espanja

    Äänestä

Kyllä se on vaikea ymmärtää, että pääkatu on täynnä samaa roinaa myyviä liikkeitä toinen toisensa perään satoja metrejä. Hankala liikkua kun pitää jatkuvasti vaan tuijottaa eteensä ja kävellä vauhdilla. Liikkeistä huudellaan kokoajan ja ei viitsisi olla epäystävällinen, varsikin kun ymmärtää miten toivoton bisnes on kysymyksessä. Kerran jouduin ostamaan uimahousut, jotka näyttivät hyvältä, mutta olivat käyttökelvottomat. Toisaalta Thaimassa on vastaava tilanne ja siellä on pidettävä pakkohymy päällä, ettei arvon kauppiaat tunne loukatuksi ja menetä kasvojaan.

Äänestä
  • Tyhmää lähteä pakkohymyilemäänkään. Eikö posket väsy? Vaikeahan sitä on ymmärtää.

    Äänestä

  • Thaimaahan taas talvella mutta Turkkiin en koskaan enää.

    Äänestä

  • ataturkki kirjoitti:

    Thaimaahan taas talvella mutta Turkkiin en koskaan enää.

    "Alanyassako on nyt hiljaista" ?
    Ottaen huomioon ,että Suomessa on satanut vettä vuorokausitolkulla
    , tai oikeastaan viikkoja , niin suomalaiset ovat kai alkaneet fiksuuntua.
    Edes sade ei aja fiksua suomalaista Turkkiin.

    Äänestä

  • Matkailun myynti on kasvussa Alanyaan viimevuoteen verrattuna joten se siitä. Alanya on laaja alue joten kaikki matkaajat eivät näy ydinkeskustan katukuvassa.

    Äänestä

  • pysyn-suomessa kirjoitti:

    "Alanyassako on nyt hiljaista" ?
    Ottaen huomioon ,että Suomessa on satanut vettä vuorokausitolkulla
    , tai oikeastaan viikkoja , niin suomalaiset ovat kai alkaneet fiksuuntua.
    Edes sade ei aja fiksua suomalaista Turkkiin.

    Kreikassa on turistikato myös. Kertoivat sieltä juuri palanneet ja sitten siellä vakituisesti asuvat. Monet paikat ovat panneet lapun luukulle. Lisäksi viime viikon Me Naisissa oli monisivuinen juttu Rodoksella asuvista, ei mene hyvin siellä. Lähtisin itse tältä istumalta vaikka minne, jos olisi lomaa.

    Äänestä

Saksassa ja Turkissa ainakin oli tiedote, jossa kehotettu varovaisuuteen matkustettaessa Turkkiin/Turkin turistikohteisiin ja moni perunut matkojaan, Isiksen uhkauksen takia, että aikoo iskeä Turkin pääkaupunkeihin tai turistikohteisiin. Ehkäpä nuokin vähentävät intoa matkustaa sinne. Ja ehkäpä Alanya jo niin nähty, että jokin uusi kohde vetää paremmin. Eipä Alanyassa juuri ole mitään näkemistä, siis jos hakee kokemuksia ja nähtävyyksiä.

Äänestä

Kyllä täällä turisteja silti riittää vaikka venäläiset vähentyneet (ei haittaa) aurinkoakin piisaa ☀️❤️

Äänestä

Miten tosissaan on,onko viime kesänä Alanyassa lomailleita,jotka ovat olleet Alanyassa myös nyt tänä kesänä eli osaatteko sanoa,onko oikeasti hiljaisempaa ja eikö siis venäläisiä ole Alanyassa enää niin paljoa?Niitähän on esim.Oba ollut kansoitettuna aiempina vuosina.Itse olemme perheen kanssa lomailleet myöskin Alanyassa joka kesä viimeiset 7 kesää ja joka vuosi on aina ollut vaan vähemmän ja vähemmän turisteja..monissa ravintoloissa/iltapaikoissa näkyi viime kesänä olevan enemmän työntekijöitä kuin asiakkaita.Vaikka se on juurikin totta,että itse omalla käytöksellään vähentävät tietyn osan turistien matkoista Alanyaan.

Äänestä
  • Olen vanha Alanyan kävijä enkä ole kuullut venäjää juurikaan siellä. Käyvät enemmän viiden tähden lomakylissä muissa kohteissa. Onneksi :D

    Äänestä

''jahas, vai on suomaalaisten white tash skänkkien käytös vihdoinkin alkanut vaikuttaa lapsiperheiden matkustamiseen Analiaan ... jo oli aikakin. Kuka haluaa seiksiturismin kehtoon,,,

Äänestä
  • Laskekaa monta virhettä kunniamurhaajalla.
    Mene reppana edes kouluun,niin opit kirjoittamaan=)

    Äänestä

  • Alanya ei ole mikään seksiturismin kehto. Thaimaassa muutaman kerran käyneenä voin sanoa, että siellä kyllä ko. bisnes näkyi ja kuului. Ei mikään lapsiperheiden paikka. Ei ole Alanyassa näkynyt yleisiä naisia naukumassa, ihmiset ovat kohteliaita. Niin metsä vastaa kuin huudetaan. Jos haluaa seksiä, saa sitä kyllä mistä tahansa kaljakuppilasta Suomessakin. Kaikissa paikoissa missä on ihmisiä. Tämä on tämä sama perverssi, kieroutunut ja katkeroitunut ihmiskuvaus, joka käy mollaamassa Alanyan matkailua. Mitä lie reppanalle tapahtunut? Jos raukka on mies, on varmaan nainen jättänyt turkkilaisen vuoksi. Jos on nainen, ei ole varmaan yrityksistä huolimatta kelvannut paikallisille miehille...

    Äänestä

Varmaan myös se vaikuttaa hiljaisuuteen, että Alanyaan ei enää myydä niin halpoja matkoja. Äkkilähdötkin aika kalliita, ennen sai alle 300 € allinclusive matkoja äkkilähtöinä. Jos viikon matka Alanyaan maksaa 500 - 600 €, niin moni jo ottaa sitten matkan jonnekin muualle. Toki ns. omatoimimatkat tulee useimmiten halvimmiksi Alanyaan. Itse olen käynyt n. 10 vuotta Alanyassa kerran tai kaksi vuodessa. Tänä vuonna en mene, vaan matkakohteena ihan joku muu maa syksymmällä. Keväällä kohteena oli kreikka ja ihastuin siihen ettei kaupoissa/myyntikojuissa tyrkytetä ja ihmiset on aidosti ystävällisiä. Ei mutista haukkumasanoja asiakkaista, niinkuin Turkissa, varsinkin näissä myyntipaikoissa joissa näitä Kurdeja töissä. Jotenkin riittää jo se huijaaminen ja ettei mikään toimi. Turkissa kun pienikin asia on heille niin vaikeaa. Mutta pitäkäähän kivaa siellä Alanaijassa, ketkä sinne menette.

Äänestä

Kukapa tänne tulisi kuuntelemaan helppoheikkien huutelua ja suomikapakoiden karaokeörinää. Liikää venäläisiä ryömii pitkin kaupunkia ja turkkilaiset limanuljaskat vaan myy väärennöksiä, siinä se tämän paikan anti.

Äänestä

Meillä ainakin täällä Harrin Baarissa on ihan mukavasti asiakkaita. Tänään illalla täällä on live musiikkia Esa Nummelan ja Janne Kasurisen johdolla, välillä lauletaan karaokeakin. Esan ja Jannen keikka tiistaina veti koko baarin täyteen. Kannattaa siis tulla tänään paikan päälle.

Äänestä
  • samaa örinaa on oli sitten se harrin, heikin tai matin räkälä. Ala-arvoista ruokaa ja huonoq palvelua

    Äänestä

  • Pitää kyllä sanoa, että viikon reissulla toukokuussa kun olin jokainen ilta baareissa Alanyassa oli Harrin baarissa tosi hyvä tunnelma kun Mega Paula esiintyi. Oli sitten myös monenlaista esiintyjää muitakin. Ruokakin oli ihan kohtuullista, varsinkin kun ottaa huomioon mikä kiire oli pojilla, koska useimmat ruokailivat myös. Myös Matin baarissa viihdyin hyvin kun Reetun juttuja kuuntelin parina iltana. Ilman baareja en kyllä viitsisi mennä koko Alanyaan. Iltaisin on mukava istuskella baareissa. Inglesissä, jossa talvella käyn saa tanssia suomalaisten naisten kanssa mielin määrin. Täällä kyllä ei ole vaarassa saada kontakteja naisiin, joka on tietysti ikävää, mutta muutoin on hauskaa. Pitänee varmaan käydä syyskuussa uudestaan. Turkin pojat ovat ystävällistä ja mukavaa porukkaa, että niille ei osaa edes suuttua, vaikka ovatkin naisten kimpussa. Toisaalta osa naisista nyt ei ole kaikkein viehättävimmästä päästä. Empä lähtisi ruokia moittimaan myöskään, oli hyviä pippuripihvejä kohtuullisen hyvän viinin kanssa. On tullut tuota pihviruokaa syötyä Suomessa ja ulkomailla varsin usein.

    Äänestä

  • H............l kirjoitti:

    Pitää kyllä sanoa, että viikon reissulla toukokuussa kun olin jokainen ilta baareissa Alanyassa oli Harrin baarissa tosi hyvä tunnelma kun Mega Paula esiintyi. Oli sitten myös monenlaista esiintyjää muitakin. Ruokakin oli ihan kohtuullista, varsinkin kun ottaa huomioon mikä kiire oli pojilla, koska useimmat ruokailivat myös. Myös Matin baarissa viihdyin hyvin kun Reetun juttuja kuuntelin parina iltana. Ilman baareja en kyllä viitsisi mennä koko Alanyaan. Iltaisin on mukava istuskella baareissa. Inglesissä, jossa talvella käyn saa tanssia suomalaisten naisten kanssa mielin määrin. Täällä kyllä ei ole vaarassa saada kontakteja naisiin, joka on tietysti ikävää, mutta muutoin on hauskaa. Pitänee varmaan käydä syyskuussa uudestaan. Turkin pojat ovat ystävällistä ja mukavaa porukkaa, että niille ei osaa edes suuttua, vaikka ovatkin naisten kimpussa. Toisaalta osa naisista nyt ei ole kaikkein viehättävimmästä päästä. Empä lähtisi ruokia moittimaan myöskään, oli hyviä pippuripihvejä kohtuullisen hyvän viinin kanssa. On tullut tuota pihviruokaa syötyä Suomessa ja ulkomailla varsin usein.

    Sehän kertoo vain iltaelämän köyhyydestä , jos pitää tukkeutua
    porukalla suomibaareihin.
    Siellä ei siis ole muutakaan tekemistä iltaisin.

    Äänestä

  • Nimimerkki " kävijämäärät nousee".
    Nuo Alanyan tilastot kävijämääristä ovat olleet nousussa vuosi vuoden
    jälkeen . Miksi täällä kirjoitellaan jotain muuta ?
    Ovatko turkkilaisten tilastot yhtä luotettavia , kuin olivat vanhan NL:n tuotantoluvut.
    Pelkkää kasvua aina vaan , tosin paperilla.

    Äänestä

  • 26547 kirjoitti:

    Sehän kertoo vain iltaelämän köyhyydestä , jos pitää tukkeutua
    porukalla suomibaareihin.
    Siellä ei siis ole muutakaan tekemistä iltaisin.

    Lomalla rentoudutaan ja mikäpä sen mukavampaa on illalla kun syödä hyvin ja ottaa pikkuisen juomaa. Jokainen tekee sitä missä viihtyy parhaiten. Voi miettiä miksi näitä baareja on niin paljon Alanyassa. Lyhyellä matkalla on mm: Heikinbaari, Martinbaari, Bella Heikinbaari, Alexinbaari, Matinbaari, Harrinbaari, Onnela ja Kippis. Nämä ovat järjestyksessä kun aloitetaan Heikinbaarista. Nämä voi kävellä läpi 10 minuutissa. Sitten on vielä ainakin neljä muuta. Tietysti mikäli on vaimon kanssa liikkeellä ei kukaan jaksa istua nokakkain joka ilta baarissa.

    Äänestä

  • H............l kirjoitti:

    Pitää kyllä sanoa, että viikon reissulla toukokuussa kun olin jokainen ilta baareissa Alanyassa oli Harrin baarissa tosi hyvä tunnelma kun Mega Paula esiintyi. Oli sitten myös monenlaista esiintyjää muitakin. Ruokakin oli ihan kohtuullista, varsinkin kun ottaa huomioon mikä kiire oli pojilla, koska useimmat ruokailivat myös. Myös Matin baarissa viihdyin hyvin kun Reetun juttuja kuuntelin parina iltana. Ilman baareja en kyllä viitsisi mennä koko Alanyaan. Iltaisin on mukava istuskella baareissa. Inglesissä, jossa talvella käyn saa tanssia suomalaisten naisten kanssa mielin määrin. Täällä kyllä ei ole vaarassa saada kontakteja naisiin, joka on tietysti ikävää, mutta muutoin on hauskaa. Pitänee varmaan käydä syyskuussa uudestaan. Turkin pojat ovat ystävällistä ja mukavaa porukkaa, että niille ei osaa edes suuttua, vaikka ovatkin naisten kimpussa. Toisaalta osa naisista nyt ei ole kaikkein viehättävimmästä päästä. Empä lähtisi ruokia moittimaan myöskään, oli hyviä pippuripihvejä kohtuullisen hyvän viinin kanssa. On tullut tuota pihviruokaa syötyä Suomessa ja ulkomailla varsin usein.

    Kauniisti kirjoitettu niistä suomalaisnaisista ja heidän ulkonäöstään, jotka niissä baareissa vartioivat panojaan.

    Äänestä

mikai ihmeessä näissä suomalaisissa räkälöissä. Ihan tarpeeksi sitä suomen örinää saa kuulla muutenkin. Henkökunnan käytös on vastenmielista tuolla.

Äänestä

Ollaan parastaikaa Alanyassa ja erään kahvilan sisäänheittäjä valitteli turistien vähentymistä. Basaarikauppiaatkin olivat hieman flegmaattisen oloisia. Liiran kurssi nyt aika hyvä n2,9. Kelit ok...,joten kelpaahan täällä oleilla.

Äänestä
  • Mekin olemme ja tyhjää on verrattuna vuoden takaiseen aikaan, josta olemme ikionnellisia, ei tarvitse kuulla ravintoloiden sisäänheittäjien ärsyttävää sössötystä iltaisin, vaan menemme syömään ihkasen rauhassa paikkaan mihin haluttaa ja rannatkin tavallisen tyhjiä, siis turistikato, ei meitä haittaa tämä piti ollakkin viimonen Alanyan matka, seuraavaksi Kreikkaan!!!

    Äänestä

  • SIYAMI22 kirjoitti:

    Mekin olemme ja tyhjää on verrattuna vuoden takaiseen aikaan, josta olemme ikionnellisia, ei tarvitse kuulla ravintoloiden sisäänheittäjien ärsyttävää sössötystä iltaisin, vaan menemme syömään ihkasen rauhassa paikkaan mihin haluttaa ja rannatkin tavallisen tyhjiä, siis turistikato, ei meitä haittaa tämä piti ollakkin viimonen Alanyan matka, seuraavaksi Kreikkaan!!!

    Mikäli Kreikkaa on enää olemassa... Tai no on, jos sille lapataan veronmaksajien rahaa ja sitten vielä suomalaiset vievät jäljelle jääneet pennosensakin sinne paratiisi-Kreikkaan. Sinne emme mene enää koskaan, EU:n huijarimaahan, ellemme saa kokonaan ilmaista matkaa.

    Äänestä

  • Juuri noin. Sen lisäksi, että ottavat turistilta rahat ilman kuitteja ovat jo uudelleen heidä kukkarollaan. Eli miettikää Kreikanmatkaajat, kuinka kalliiksi tulevat teidän lomat kun EU: muiden jäsenmaiden veronmaksajat joutuvat kantamaan kreikkalaisten elämän...

    Äänestä

Olin 2013 Alanyassa kaksi kertaa, todella paljon turisteja. Viime vuonna kävin taas pari kertaa ja oli jo hiljaista. Nyt olin kesäkuun alussa ja todella hiljaista, ihanaa! Aivoon ottaa vaan nää basaarien tyrkyttäjät, joten siellä en käy lainkaan, vaan ihan muualla, missä paikallisetkin ja missä on tuotteet hinnoiteltu.

Äänestä

Syksyllä, elokuussa 2014 olin viimeksi ja nyt lähdössä kuun vaihteessa uudelleen. Oma asenne varmaankin tärkein matkakumppani, matkan onnistumisen kannalta. Allinclusive loma voi kuulostaa vaivattomalta, ja onkin sitä jos kaikki menee nappiin. Kun hygieniataso, myös keittiössä, ruuansäilytyksessä ym.. On vähän eri tasoa kuin meillä on totuttu, niin saa kyllä varautua ripuliin ja mahatautiin.. Tuputtavista myyjistä vielä sen verran, että käykää ihmiset Egyptissä, mielestäni siellä oli ihan toista tasoa tuo tuputus kun Turkissa. Toki yksi kokemus vain Egyptistä ja Turkista 3edellistä kokemusta.

Äänestä
  • No joka maassahan on oma bakteerikantansa! Vaikka se olisi joka maassa putipuhdas, on se silti erilainen. Hygieniataso on Turkissa kyllä yhtä hyvä kuin Suomessa, tietäisit jos olisit käynyt keittiöissä yms. Mutta kuumissa maissa (kuten Suomessakin käy helteillä) voi kylmäketju katketa tai vastaavaa ja jopa oman maan asukit sairastua pahempaankin vatsatautiin tai virukseen. Suomessakin käy näin jopa useasti. Omat tavat myös ratkaisevat, pitää tietää mitä välttää kuumassa ilmanalassa.

    Mutta samaa mieltä asenteesta: se on tärkein matkakumppani! Ja paras, sitä ei voi rahallakaan ostaa.

    Äänestä

  • hellejahygienia kirjoitti:

    No joka maassahan on oma bakteerikantansa! Vaikka se olisi joka maassa putipuhdas, on se silti erilainen. Hygieniataso on Turkissa kyllä yhtä hyvä kuin Suomessa, tietäisit jos olisit käynyt keittiöissä yms. Mutta kuumissa maissa (kuten Suomessakin käy helteillä) voi kylmäketju katketa tai vastaavaa ja jopa oman maan asukit sairastua pahempaankin vatsatautiin tai virukseen. Suomessakin käy näin jopa useasti. Omat tavat myös ratkaisevat, pitää tietää mitä välttää kuumassa ilmanalassa.

    Mutta samaa mieltä asenteesta: se on tärkein matkakumppani! Ja paras, sitä ei voi rahallakaan ostaa.

    Vai on Turkissa yhtä hyvä hygieniataso kuin Suomessa, anna mun kaikki kestää, saimme päivän parhaat naurut, kiitos.

    Äänestä

  • hiiohei kirjoitti:

    Vai on Turkissa yhtä hyvä hygieniataso kuin Suomessa, anna mun kaikki kestää, saimme päivän parhaat naurut, kiitos.

    HEH HEH HEH HEE !
    Vai , että sama hygienia-taso !
    Kiäh kiäh, kiäh, heko , heko , heko !

    Äänestä

  • Ehkä-1800-luvulla kirjoitti:

    HEH HEH HEH HEE !
    Vai , että sama hygienia-taso !
    Kiäh kiäh, kiäh, heko , heko , heko !

    Joo, tukehdu nauruusi. Turkki on ollut sivilisaatio jo silloin, kun Suomessa kiipeiltiin puissa jääkaudella. Revi siitä. Jos pikkumassusi ei kestä, jää Suomeen desinfioimaan ruokaasi.

    Äänestä

Alanya saa parhaillaan ja tosi hiljaista on, paikallisetkin ihmetelleet turistien vähyyttä.

Äänestä
  • ja ei oo ihme, ei kukaan lomallaan halua kuulla basaarimyyjien suunsoittoa, ellet osta, mitään ei saa rauhassa katsoa, samoin hotellien-ja ravintoloiden henkilökunta tosi ällöjä niskaan hengittäjiä, olet sitten seurassa tai et, kaikki kelpaa kunhan on Nainen!!?? Rannat aika epäsiistejä ja hinnat nousseet kaupoissa ja muuallakin kohtuuttomasti ja samaten matkojen hinnat, niillä hinnoilla pääsee parempaan kohteeseen kuin Alanya, plussaa Aurinkomatkoille, jotka hinnoittavat matkat kohtuullisesti ja heidän hotellinsa hyviä ja Oppaat ystävällisiä.
    Oltiin toukokuussa 2 viikkoa Aurinkomatkojen Develi hotellissa, halpa, mutta ihan hyvä, ranta ja muut palvelut ihan vieressä, mutta hiljaista oli silloinkin ja paikalliset yrittäjät valittivat tyhjää...tyhjää...

    Äänestä

No, mutta ole iloinen, jos Alanyassa on tilaa olla ja elää kuninkaallisesti sen sijaan, että joutuisit tuuppimaan tietäsi muiden turistien seassa. Itse ainakin arvostan rauhaa.

Alanya on edelleen Turkin suosittuja lomakohteita, vaikka sen hohto pikku hiljaa onkin siirtymässä uusille kilpakumppaneille. Alanyasta voitte lukea asiantuntevan, suomenkielisen esittelyn sivulla:

http://turkki.matkalippu.info/alanya

Äänestä
  • Ihan sama vaikka esittelisivät Alanyaa millä kielellä vaan, eka kerta oli myös viimeinen. Niin on tympeä paikka ja tuputetaan ja väkisin yritetään pyrkiä seuraan. Kiitti riitti.

    Äänestä

  • nuorineito kirjoitti:

    Ihan sama vaikka esittelisivät Alanyaa millä kielellä vaan, eka kerta oli myös viimeinen. Niin on tympeä paikka ja tuputetaan ja väkisin yritetään pyrkiä seuraan. Kiitti riitti.

    Täysin samanlaiset kokemukset, kerta riitti.

    Äänestä

  • Kerta riitti miullekkin,kamalaa kaupustelua ja lammaspoikain kähmimistä,ele kerta riitti.

    Äänestä

  • Vai on Roppin saanut poikia iholle. Onko homofobia vai lammastako mielummin halusit? Vai pässiä?

    Äänestä

kerta riitti karvakourien maassa. ei sellaista tyrkytystä jaksa

Äänestä
  • Et sitte asuntoa kuuitenkaan ostanut , niin kuin onnettomimmat
    tapaukset näyttävät tekevän?

    Äänestä

  • Sitten vain Kreikka-onnelaan! Karvaiset kädet sielläkin kyllä odottaa ja valmiina sujauttamaan kätösensä lompakkoonne. Kuten koko paratiisivaltiokin. Antakaa niille rahaa, ne tarvitsevat sitä enemmän kuin kukaan. Auttakaa kreikkalaisia heidän hädässään!

    Äänestä

  • Paratiisimatka kirjoitti:

    Sitten vain Kreikka-onnelaan! Karvaiset kädet sielläkin kyllä odottaa ja valmiina sujauttamaan kätösensä lompakkoonne. Kuten koko paratiisivaltiokin. Antakaa niille rahaa, ne tarvitsevat sitä enemmän kuin kukaan. Auttakaa kreikkalaisia heidän hädässään!

    Aivan oikein, Kreikka on kyllä onnela Turkkiin verrattuna, ei ole karvakäsi koko ajan kimpussa tyrkyttämässä jotain arvotonta rihkamaa ja ravintoloitten ohi saa kävellä sisäänheittäjien häiritsemättä. Ei ole ihme että porukka hylkää Turkin, on siellä lomailu kaukakana kun koko ajan joku on tykyttämässä.

    Äänestä

  • Tottapa!
    Kreikka on todellakin !"Onnela" verrattuna Alanyaan, kaunista puhdasta ja hyvää palvelua paikassa kuin paikassa, arvostavat turisteja eivätkä kähmi EriKeeperimäisesti kuten Alanyan hotelli-ja baaripojat, ei ihme, että tyhjää on lintukodossa ;))

    Äänestä

  • tuleostama kirjoitti:

    Tottapa!
    Kreikka on todellakin !"Onnela" verrattuna Alanyaan, kaunista puhdasta ja hyvää palvelua paikassa kuin paikassa, arvostavat turisteja eivätkä kähmi EriKeeperimäisesti kuten Alanyan hotelli-ja baaripojat, ei ihme, että tyhjää on lintukodossa ;))

    Jos seuraisit uutisia, tietäisit, että turistit ovat hylänneet Kreikan. Vaikka ovat sinne syytäneet miljardeja jo tukiaisina. Kyllä kannattaa kreikkalaisen karvakäden jo palvellakin, rahaa tulee Suomesta veronmaksajilta joka tapauksessa. Oikeassa elämässä: Rodos-ystävät ja fanit kertovat paikkojen sulkemisista, apeista työntekijöistä, itsemurhista, konkursseista. Ei ihan kuulosta onnelalta, paitsi jos sulkee silmät ja korvat oikeilta uutisilta.

    Äänestä

  • tuleostama kirjoitti:

    Tottapa!
    Kreikka on todellakin !"Onnela" verrattuna Alanyaan, kaunista puhdasta ja hyvää palvelua paikassa kuin paikassa, arvostavat turisteja eivätkä kähmi EriKeeperimäisesti kuten Alanyan hotelli-ja baaripojat, ei ihme, että tyhjää on lintukodossa ;))

    Joo ja mieti, kuinka paljon sinä veronmaksajana olet tukenut Kreikkaa, kyllä niille matkoille tulee hintaa, jokainen suomalainen maksaa noin 1300 euroa tukiaisia per vuosi... Ellet ole sitten työtön tai muuten syrjäytynyt. Sinne kannattaa mennä, ei kuitteja mistään, vetävät välistä, eli tarkoittaa muiden EU-maiden veronmaksajien pussista tulonsa! Ei ihme jos ovat kohteliaita eivätkä tyrkytä. Heidän näkemyksensä mukaan ei tarvitse edes yrittää, muiden EU-kansalaiset maksavat kaiken!

    Äänestä

Juuri Alanyasta palanneena voin sanoa, että todella törkeitä ovat basaarialueella. Siis jos ostat ja maksat ylihintaa, kaikki tietysti enemmän kuin hyvin, mutta jos satut sanomaan, että ei kiitos, niin kyllä muuttuu ilme ja puhetyyli. Muutenkin tuntui, että näissä turistipaikoissa ei turistia todellakaan arvostettu, joka paikassa vaan raha ratkaisi ja vastapainoksi välillä todella huonolaatuista tavaraa / ruokaa. Ja sitten asenne, että eurooppalaisilla on rahaa kuin roskaa. Basaarialueella jäljennökset olivat olevinaan aitoja...samoja sai turkkilaisten alueelta edullisesti ja niitä ei myyty aitoina. Turkkilaisten alueella kukaan ei tuputa, ihan rauhassa saat katsoa ja tavaroissa on hinnat, joista voi vielä tinkiä. Kannattaa suosia ravintoiloita, joissa ei vilku valot ja tarjoilijat seiso kadulla, joissa istuu paljon paikallisia. Itse sanoisin, että on olemassa kaksi Alanyaa, turistien ja turkkilaisten ja jälkimmäinen on kiva paikka!

Äänestä

Basaari on basaari ja se toimii eri lailla kuin kaupat. Miten eräät eivät sitä ymmärrä? Kaikkihan sen tietävät että feikkejä ovat kaikki tavarat (sen näkee jo silmilläänkin) ja niillä ei ole kiinteitä hintoja lainkaan. Eka hinta on heitto, josta lähdetään tinkimään puolet ainakin pois. Ei pidä mennä koko basaarialueelle, jos on niin jänishousu ja tyhmä, ettei pärjää siellä. Kukaanhan ei sinne pakota....Ja tavaroissa EI tarvitse edes olla hintoja, sehän on Turkki eikä mikään Suomi. Maassa maan tavalla tai sitten pysyy hotelli-ranta -akselilla. Kyllä se raha kelpaa joka maan kauppiaalle, eivät he hyväntekeväisyyttä harjoita Suomessakaan. Kannattaa mennä Kreikkaa, tuohon rehellisyyden perikuvaan ;)

Äänestä
  • Kyllä olet oikeassa, olen käynnyt n.30 kertaa Kreikassa eri kohteissa eikä koskaaan ole ollut mitään ongelmia eikä kusetusta. Kesäkuussa sattui sitten halpa matka Alanyaan ja kyllä täytyy todeta että koskaan en enää palaa ko. maahan. Joka paikassa joku tuputtamassa jotain krääsää, ruoka keskinkertaista ja hintataso suht. korkea.

    Äänestä

  • No nimeenomaanhan kirjoitin, että Kannattaa mennä turkkilaisten alueelle, ei sinne alueelle, missä on vaan turisteja. Ihmettelinkin, kuka siellä liikkuu, nyt taisi löytyä yksi. Tinkiminen OK, mutta jos saman paidan alkuhinta on kolminkertainen on se edelleen korkea, vaikka yli puolet tinkisikin. Ja myyjät osaa olla todella törkeitä. Turkkilaisten alueella todella ystävällisiä. Eli pysy sinä vaan sillä basaari-ranta-heikin baari alueella ;)

    Äänestä

  • MarkoAlanya1 kirjoitti:

    No nimeenomaanhan kirjoitin, että Kannattaa mennä turkkilaisten alueelle, ei sinne alueelle, missä on vaan turisteja. Ihmettelinkin, kuka siellä liikkuu, nyt taisi löytyä yksi. Tinkiminen OK, mutta jos saman paidan alkuhinta on kolminkertainen on se edelleen korkea, vaikka yli puolet tinkisikin. Ja myyjät osaa olla todella törkeitä. Turkkilaisten alueella todella ystävällisiä. Eli pysy sinä vaan sillä basaari-ranta-heikin baari alueella ;)

    Tuota tuota.. Vikaan meni. En välitä koko shoppailemisesta ollenkaan, mutta olen joskus mukana. Turkissa turkkilaisten alueet? Heh. Olen käynyt Istanbulit, Kemerit, Kappadokiat sun muut Euroopan kohteiden lisäksi, joten ihan pikkaisen tiedän. Mikä ei kiinnosta, voi kävellä pois. Yksinkertaista.

    Ja suomibaareissa emme käy missään maassa, rannalla emme makaa kun pakolliset pari tuntia päivässä. Älä tyrkytä omia tapojasi. Ihmetyttää vain tuo huono pinna sekä herkkähipiäisyys ja kunkin maan tapojen tuntemattomuus. Missä paikalliset käyvät eniten basaarin lisäksi ostoksilla, on 25. katu. Naisille ainakin vanhahtavaa mummovaatetta löytyy ;) Niissä liikkeissä ei ole useinkaan ilmastointia eikä englantia puhuta.

    Äänestä

  • ataturkki kirjoitti:

    Kyllä olet oikeassa, olen käynnyt n.30 kertaa Kreikassa eri kohteissa eikä koskaaan ole ollut mitään ongelmia eikä kusetusta. Kesäkuussa sattui sitten halpa matka Alanyaan ja kyllä täytyy todeta että koskaan en enää palaa ko. maahan. Joka paikassa joku tuputtamassa jotain krääsää, ruoka keskinkertaista ja hintataso suht. korkea.

    Kuka hullu käy 30 kertaa kreikassa????

    Äänestä

  • eurosvot kirjoitti:

    Kuka hullu käy 30 kertaa kreikassa????

    Se fiksumpi, tyhmempi matkustaa Turkkiin!

    Äänestä

  • Ha haa, vai olet, no sittenhän olet aivan maailmankansalainen ;) . Hienoa, mukavia matkoja!

    Äänestä

  • MarkoAlanya kirjoitti:

    Ha haa, vai olet, no sittenhän olet aivan maailmankansalainen ;) . Hienoa, mukavia matkoja!

    Mukavia matkoja on tiedossa jos ymmärtää välttää Turkin.

    Äänestä

  • ataturkki kirjoitti:

    Mukavia matkoja on tiedossa jos ymmärtää välttää Turkin.

    Miksi ihmeessä matkustaa kymmeniä kertoja samaan kohteeseen
    , kun se vielä sattuu olemaan Alanya .

    Matkakassaansa voisi hyödyntää viisaamminkin

    Äänestä

  • MarkoAlanya kirjoitti:

    Ha haa, vai olet, no sittenhän olet aivan maailmankansalainen ;) . Hienoa, mukavia matkoja!

    sun muut Euroopan kohteiden lisäksi.....


    Luetun ymmärtämisen vaikeus? Eurooppa on koluttu, jopa 3 krt Kreikassa, ei mitään ihmeellistä. En tiedä kuka on kymmeniä kertoja Alanyaan matkustanut enkä välitäkään. Ehkä kommentoija itse?

    Äänestä

  • ataturkki kirjoitti:

    Se fiksumpi, tyhmempi matkustaa Turkkiin!

    Tyhmin ei matkusta minnekään vaan kommentoi kotisohvalta!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • ataturkki kirjoitti:

    Kyllä olet oikeassa, olen käynnyt n.30 kertaa Kreikassa eri kohteissa eikä koskaaan ole ollut mitään ongelmia eikä kusetusta. Kesäkuussa sattui sitten halpa matka Alanyaan ja kyllä täytyy todeta että koskaan en enää palaa ko. maahan. Joka paikassa joku tuputtamassa jotain krääsää, ruoka keskinkertaista ja hintataso suht. korkea.

    No oletko saanut ostoksistani kuitin? Tulee se sinun Kreikka-ystävällisyytesi kalliiksi, vielä kun lisäät matkan menojen päälle ne tukiaiset, jotka heille maksat.

    Äänestä

  • ataturkki kirjoitti:

    Kyllä olet oikeassa, olen käynnyt n.30 kertaa Kreikassa eri kohteissa eikä koskaaan ole ollut mitään ongelmia eikä kusetusta. Kesäkuussa sattui sitten halpa matka Alanyaan ja kyllä täytyy todeta että koskaan en enää palaa ko. maahan. Joka paikassa joku tuputtamassa jotain krääsää, ruoka keskinkertaista ja hintataso suht. korkea.

    Eihän niiden edes tarvitse yrittää tai tyrkyttää, elävät meidän rahoilla...

    Äänestä

  • Aina-eri-kohde kirjoitti:

    Miksi ihmeessä matkustaa kymmeniä kertoja samaan kohteeseen
    , kun se vielä sattuu olemaan Alanya .

    Matkakassaansa voisi hyödyntää viisaamminkin

    Koska matkustan säännöllisesti myös muihin kohteisiin. Tämä nyt sattuu olemaan se, minne aina kuitenkin palaan vähintään kerran tai pari vuodessa. Mistä jään siis paitsi?

    Äänestä

Juuri Alanyasta palanneena voin todeta, että siellä tosiaan kaupoissa ja ravintoloissa työntekijät valittelivat tuota turistien vähyyttä. Me ainakin saimme tosi hyvää palvelua joka paikassa, paitsi yhdessä kaupassa jossa myyjä oli raivostuttava. Muuten kauppiaat ja sisäänheittäjät kyllä uskoivat jos sanottiin vaan KOHTELIAASTI että ei kiitos. Rannalla oli riittävästi tilaa, ei tungosta lainkaan ja tosiaan venäläisiä ei taidettu koko viikon aikana huomata kun pari kertaa. Sen sijaan skandinaaveja oli paikat täynnä.

Äänestä

Joo ehkä hieman on turistit vähentyneet, mutta se joka väittää että on kallista niin on tyhmä tai valehtelee, ruoka kaupoissa on huvittavan halpaa ja ravintoloissa moneen kertaan syöty 3 hlö alle 20€ juomineen(limut) ja 35€ euroonkin on päästy. Liharuoat vähän hintavampia mutta jos ei turistiravintolat nappaa niin halvalla pääsee, varsinkin jos tykkää kanasta kuten meidän perhe.

Äänestä

Olen nyt Alanyassa joten Kreikka fanit jotka olette vinkumassa Kreikassa niin ei kun hintavertailua peliin. Katotaan missä on halpaa, ei koske alkoholia koska se ei ole " halpaa" Turkissa. 0,5l olut kaupassa n. 2€ ja baarissa 3-3,5€ tosin Helsingissä asuvalle on sekin halpaa :)

Äänestä

Mielummin maksan turkkilaisille kuin kreikkalaisille, jälkimmäiset ovat huijareita, siipeilijöitä, vapaa,matkustajia, ilman kuittia onhelppo elää, ei makseta veroja, muut EU kansalaiset maksavat. Turkki on kasvava maa, väestöpyramidi on aivan erilainen kuin Suomessa, nuoria enemmän kuin vanhuksia. Yritteliäitä ja ahkeria, ystävällisiä. Kreikkalainen vain halu hyötyä sinusta, ilman kuittia, ilman vastuuta muille EU-kansalaisille. Entäpäs jos me muut EU-maat järjetäisimme kansalaisäänestyksen siitä, pitäiskö meidän erottaa Kreikka. Turkki olisi parempi EU-kumppani.

Äänestä
  • Sinun oli sitten ihan pakko tulla palstalle todistamaan tyhmyytesi.

    Äänestä

Ollaan just Alaniiissa, ei ole ruuhkaa ei, aurinkoa ja lämpöä riittää, mukava paikka mutta mutta tuo paikallisten "munien" rapsutus ottaa pattiin, kirppujako lie, siistejä ovat muuten ulkomuodoltaan ainakin ravintelin-ja hotellien henkilökunta, kyllä kelpoo katsella....seuraavaksi Kreikkaan, kun rahhoo piisaa, hyvää kesänjatkoa kaikille!!

Äänestä
  • Ei takuulla ole ruuhkaa , kun Saksan valtio on saksalaisille antanut
    kehoituksen pysyä pois Turkista.

    Äänestä

  • suomalaiset-kuolkoot kirjoitti:

    Ei takuulla ole ruuhkaa , kun Saksan valtio on saksalaisille antanut
    kehoituksen pysyä pois Turkista.

    Kaipa se saksalaisen henki on sitten arvokkaampi , kuin suomalaisen !

    Äänestä

Just palanneena Alanyan parin viikon lomalta, ruuhkaa ei ollut, melko hiljaista ja kauppiaat pinna kireenä kun turistikato on käynyt ja hinnat sen mukaisia, eli kallista on, talvella Thaikkuihin.....

Äänestä
  • Alkavat Alanyan kaupustelijat ja baarityypit saamaan juuri sitä mitä heidän törkeillä käytöksillään kuuluukin saada. Luu kouraan vain. Asiakkaat kadonneet jonnekin muualle.

    Äänestä

Taikku on No 1, mutta nyt ei viitsi mennä kun on sadekausi. Turkissa ainoa hyvä on varma aurinko. Muuta siellä ei ole. Hintataso on suomi hintaa. Taikku lentoja on 600e asunto 200e/kk. 3kk tulee edulliseksi. Taikku peittoaa Turkin 100-0. Ainoa huono asia taikussa on "pitkälentoaika." :)

Äänestä

Hiljaista todellakin Alanyassa.Sörkkivat asiakkaiden räkäisillä sormillaan ruokaa ennen tarjoilua koska haluavat kostaa turistien vähyyden.Tänne en enää tule töykeitä huijareita.Vai vielä Eu hun tämä sakki.Moni valittaa ettei pääse enää osakkeestaan eroon.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hallahalla kirjoitti:

Täällä Alanyassa lomailemassa.Ihmeellisen hiljaista on.Suurin osa ravintoloista ammottaa tyhjyyttään,hotelleissakin rauhallista.Ajattelin vaan,että koskeekohan turistikato pelkästään Turkkia vai onko muualla samanlaista?Loma jatkuu edelleen,rauhallisissa tunnelmissa.Nyt altaalle lasten kans,tilaa on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu