Hei! Olemme olleet tyttöystäväni kanssa yli neljä vuotta. Sanoisin, että meitä voisi luonnehtia akateemiseksi bisneslesboiksi, jotka eivät sylje lasiin ja jotka osaavat kävellä koroilla. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole ykkösjuttu kaveripiiriä valitessa, mutta joskus harmittaa, etten oikeasti tunne ketään sellaista samantyylistä naisparia, jonka haluaisin istua iltaa (tai ylipäätään en tunne kauheasti muita naispareja). Tyylikkitä miespareja meillä sen sijaan on tuttavapiirissä. Missä sitä voisi bondata oman tyylisten naisihmisten kanssa? (Ja joo, tämä ei varmastikaan ole se foorumi, mutta pitihän vaan avautua)
Akateemiset lesbot
Catcatti
2454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Menkää istuskelemaan johonkin humanistien kuppilaan, siellä niitä löytyy
Vähemmän menestyneitä likaisissa tennareissa kulkevia amis lesboja tapaattekin sitten kaupan kassalla ja ehkä joku heistä siivoaa työpaikallanne.
Jaa, olen jonkinlainen akateeminen bisneslesbo ja kuljen aika usein likaisissa tennareissa. Ilmeisesti en tarpeeksi tyylikäs ap:lle.
Mikä nyt sitten on menestystä kullekin. Minusta ihan tarpeeksi menestystä on, että elää omalla työllään.
Menestystä on nimenomaan se, että tulee toimeen omillaan ja on tyytyväinen.
Mullakin on akateemisia opintoja takana, ja olen töissä omalla alallani. En kuitenkaan ole mikään bisneslesbo, enkä tyylikäs tai "tasokas". Enkä haluaisikaan olla :)
Akateeminen olen kyllä, mutta mun bisnekset ovat aina olleet heikoilla. Tunnen myös muita akateemisia lesboja, jotka ovat köyhiä kuin kirkonrotat.
Kylläpä kannattikin lukea vuosikaudet, että pääsee parhaimmillaan moppaamaan lattioita! Jos jotain kiinnostaa, minulla on kyllä vankka taloustieteellinen näkemys siitä, miksi koulutettu väki moppaa lattioita. Virhe oli jo mennä lukioon, mutta nuorena en tiennyt. Kerranpa luuttusin lattioita ja asiakas luki Nyt-liitettä, jonka otsikkona oli "Ylimopisto" eli kuinka koulutetut ihmiset Suomessa tekevät paskaduuneja ja hän sitten kysyi minulta kuinka koulutettu minä olin ja hämmästyi vastauksesta.
Mulla on myös "moppitausta", mutta heikkoina hetkinä olen lohduttautunut sillä, että mun akateemista tutkintoa ei kukaan voi ottaa pois ja että suoritettu maisterintutkinto on kuitenkin hieno saavutus.
Jos puntit joskus tasoittuu ja nallenameja jaetaan uusiksi, meidän henkinen taso mitataan siinä, miten me käytetään valtaa. Siinä vaiheessa mopinheiluttelukokemus voi koitua meidän eduksi. Onni vaihtelee. What goes around, comes around.
Jos akateeminen ei saa oman alansa töitä niin ei se tarkoita automaattisesti sitä, että on siivooja. On lukuisia muita keinoja työllistää itsensä ja työllistyä kuin siivoaminen. Paljolti riippuu myös akateemisesta alasta, humanistinen tutkinto joltain höpöhöpö aineesta ei työllistä edes parhaimpina nousukausinakaan hyvin puhumattakaan siitä, että on muuten äärimmäisen veemäinen luonne, huumetausta, huijariluonne, hemmetin laiska tekemään yhtään mitään töitä jne.
Aika monella ihmisellä on tätä nykyä huumetausta ja aika moni tötsyttelee nykyään ihan jatkuvasti. Ei oo mun juttuni, tosin. Mitä älykkäämpi ihminen, sitä enemmän hän käyttää päihteitä. Länsimainen oikeuskäytäntö tarjoaa itsekriminointisuojan, onneksi, eikä laittomista päihteistä tarvitse puhua työhaastattelussa.
Ihmiset voidaan jakaa nelikenttään, joissa akseleina on laiskuus - ahkeruus ja äly - tyhmyys. Tyhmä ja ahkera lähinnä aiheuttaa tuhoa. Tyhmä ja laiska on neutraali, koska hän ei aiheuta tuhoa. Älykäs ja ahkera on henkilö, joka tekee kaiken konventionaalisella tavalla, koska siihen liittyy paljon työtä. Älykäs ja laiska on uudistaja, joka haluaa keksiä, kuinka sama työ voitaisiin tehdä vähimmällä vaivalla.
Veemäisellä luonteella pääsee esimerkiksi hallituspuolueiden jäseneksi.
Hienosti ajateltu. Mäkin olen tehnyt monenlaisia hommia, ja oppinut niistä. Nyt olen onnellisesti oman alani hommissa, ja koen ne ehdottomasti tyydyttävimmäksi töiksi mitä olen tehnyt, mutten väheksy aiempia kokemuksiani. Niiden töiden avulla olen päässyt tähän asti kuitenkin. Ja mistä tietää mihin mopin varteen sitä taas aikanaan päätyy, se on sen ajan juttu sitten taas.
Tätä mä inhoon lesboissa yli kaiken. Kateutta, pätemisen tarvetta ja alemmuudentunnetta. Ei huvita ollenkaan deittailla ketään eikä edes käydä missään bileissä kun lesbot on n i i n heikkoitsetuntoisia, kateellisia, alemmuudentuntoisia ja pätemisen tarpeessa kaiken aikaa ja lisäksi hemmetin katkeria ja veemäisiä.
Niin, puhutko nyt itsestäsi?
En, mutta kommenttisi osoittaa juuri sen mitä kirjoitin. Lepakot etenkin suomalaiset sellaiset ovat hyvin katkeroitunutta ja veemäistä porukkaa. Jos toisella menee paremmin se on automaattisesti itseltä pois.
Heikosta itsetunnosta osoituksena on, että aina mietitään, että mitäköhän nyt tuokin minusta ajattelee sen sijaan, että ajateltaisiin itse sitä toista ihmistä. Hirveä kyräily ja nautinto kun saa muita ihmisiä lytätä ja sillä tavoin nostattaa omaa egoa ja heikkoa itsetuntoa.
Eikö tuo oo ihan yleistä siellä, missä on paljon hempukoita yhdessä paikassa, eikä rajoitu mitenkään lesboihin.
Minusta on ihan oikein olla katkeroitunut ja kateellinen jossain suhteessa, jos on esimerkiksi köyhä. Mut enpä tiedä, kaikesta köyhyydestä huolimatta mulla on ollut rikas elämä. Päässyt maistamaan pildeä ennen kuin mut kuopataan, kuinka monta naissukupolvea on mennyt hautaan toivoen intiimisestä kohtaamisesta naisen kanssa ilman että se on ikinä toteutunut.
olen akateeminen mutta ei se tee minusta jotenkin elitististä johon kirjoittaja jotenkin viittaa... etsin henkevää, kivaa tasapäistä seuraa ihmisistä...en kaipaa kolkkoa korkojen kopinaa enkä kuivaa viinistelyä... hyvätuloinen olen mutta nautin arjen pienistä asioista ja sitä toivon myös kumppaniltani
Vältän viimeiseen asti ihmisiä, jotka kuvailevat itseään sanalla "akateeminen".
Hahha sama
Jep.
En sano, että niin olisi aina, mutta yleisen elämänkokemukseni perusteella akateeminen tausta antaa ihmiselle tietyt valmiudet esimerkiksi mielekkääseen keskusteluun ja kertoo jotain ko. tyypin kunnianhimosta. Minua eivät niinkään haittaa ihmiset, jotka ajattelevat eri tavalla, vaan ne, jotka eivät ajattele ollenkaan. Ja vaikka itseäni myös pipari kiinnostaa, niin ei siitä oikein riitä juttua loppuelämäksi. Näin se vaan on.
Nyt on pakko kompata Catcattia. Pelkkä lesbous ei riitä keskustelussa,korvien väliin tarvittaisiin myös tavaraa. Pidän monipuolisista ja mielipiteen haastavista keskusteluista, akateemiset usein osaavat perustelemisen taidon.
Suhtaudut kovin alentuvasti muihin lesboihin. Eiköhän meillä perusduunareillakin ole muitakin puheenaiheita kuin se pillu - minulla ainakin on, vaikka olen käynyt ainoastaan lukion. En tiedä, onko sulla huonoja kokemuksia ei-akateemisista lesboista, mutta en tekisi sen perusteella mitään johtopäätöksiä. Mutta ethän sä niin tekisi. Koska olet älykäs akateemikko ja kaikkea.
Mitä sun mielestä on mielekäs keskustelu?
Sitten kun olet lyönyt päätä muutaman vuoden seinään ymmärrät. Ja jos et ymmärrä...
No mutta se akateeminen tausta ei oo mikään tae sille, että on ajatteleva eikä ei-akateeminen tarkoita sitä, etteikö pystyisi ajattelemaan. Fiksuin tapaamani nainen ikinä ei ollut akateeminen.
Jos puhutaan ylipäätään älykkäistä hempukoista, niin korkea äly itsessään tuo omat ongelmansa. Se on niin kuin hitsaisi suihkuturbiinin kiinni autoon, usko minua, se auto ei kulje yhtään sen paremmin. Tällä tarkoitan sitä, että se peruspsykologia ja persoonallisuus on kuitenkin tavanomainen ja liika älyllisyys tuo omat ongelmansa ja haasteet persoonalle. Eräs sairaanhoitaja kadehti mun älyäni ja sanoin, että tahdotko todellakin kaiken, mikä siihen liittyy. Korkean älyn omaavat pilaavat usein elämänsä huumeiden käytöllä eivätkä kestä selvin päin tätä "suurta avomielisairaalaa", miksi exäni tätä maailmaa kutsui.
Minä kyllä uskon ymmärtäväni mitä aloittaja tarkoittaa. Enkä usko hetkeäkään että tarkoituksena olisi ollut lytätä ei-akateemisia henkilöitä. Kommentoijilla oli selkeästi itsellään jo oma tulkintansa siitä, mitä akateeminen tai ei-akateeminen tarkoittavat ja perustivat reaktionsa sille. Epäilenpä että tämä on juuri sellaista keskustelua, mitä itsensä "akateemiseksi" määrittelevä henkilö haluaa välttää; mustavalkoista ja erittäin objektiivista. Laaja koulutustaso ei välttämättä takaa älykkyyttä, mielestäni älykkyyttä ei pysty mittaamaan koulutuksen määrällä. Mutta se takaa kyvyn katsoa asioita useasta näkökulmasta, perustella väitteensä muullakin kuin Timo Soinin tavalla, ja parhaimmillaan virittämään keskusteluja joista dialogin molemmille osapuolille jää voimaannuttava olo. En ymmärrä miksi akateeminen käsitetään täällä jotenkin negatiivisena asiana, snobius on tietenkin asia erikseen, mutta mielestäni voi olla snobi koulutustaustaan katsomatta. Ja mitä tuohon toiseen asiaan, mitä ap aloituksellaan hakee, on uskoakseni eräänlainen pariskuntayksinäisyys, mikä esim. itselläni ja puolisollani on; meillä on paljon tuttavapariskuntia, jotka ovat kaikki heteroita. Vaikka en heidän seuraansa ja ystävyyttänsä millään tavoin väheksykään, niin ymmärrän silti tämän(kin) kaipuun. Istua iltaa vertaisensa kanssa.