Rinnastetaanko asumisoikeusmaksu ennemmin takuuvuokraan, jolloin siitä ei ole merkintää verotiedoissa, vai rinnastetaanko se asunto-osakkeeseen eli näkyykö asumisoikeus verotiedoissa?
Näkyykö asumisoikeusmaksu verotiedoissa?
7
6294
Vastaukset
- kova_kankkunen_
Tarkoitatko että pittökö siitä maksaa veroa? Outo kysymys.
- kyllänäkyy
Jos joudut ottamaan lainaa asomaksua varten, niin voit vähentää lainan korot verotuksessa. Itse aso-osuus on omistajansa varallisuutta, eikä siitä tule maksettavaksi veroa. Edellisen kerran kun varallisuutta Suomessa vielä verotettiin vuoteen 2005 saakka, alaraja oli 250 000 euroa.
Asumisoikeuden siirrosta tai luopumisesta ei tarvitse suorittaa varainsiirtoveroa, eikä asumisoikeusasunto ei vie oikeutta ensiasunnon verovapauteen.
Kun asosta luopuu, asumisoikeusmaksu palautetaan muutettuna todelliseen sen hetkisen rakennuskustannusindeksin mukaiseen summaan. Tästä luovutuksesta saatu voitto on verovapaata samalla tavoin kuin kuin oman omistusasunnon luovutusvoitto. Jos asosta luopuu ennen kahden vuoden asumisajan täyttymistä, asumisoikeusmaksusta saatu rakennuskustannusindeksin korotus on verotettavaa myyntivoittoa.
Tosin nythän näitä verovapauksia ollaan kai poistamassa, mutta eipä noista aso-maksujen indeksikorotuksista taida kovin suuria voittoeriä kertyä, ja välttämättä ei ollenkaan, jos indeksi sattumoisin painuu pakkaselle.- Kyselijax
Kiitoksia perusteellisesta vastauksesta!
Eli näkyykö teillä ason omistajilla vuoden 2014 verotiedoissa jossain kohtaa maksamanne asumisoikeusmaksun kokoinen summa? Ja onko siihen lisätty rakennuskustannusindeksin suuruinen summa? - hhjkjjkh
Ei näy
- Kyselijax
Jos asumisoikeusmaksu on varallisuutta niin miksi se ei näy verotiedoissa? Onko tosiaan näin?
- vastailijax
Eihän pankkitalletuksetkaan näy verotiedoissa, aasi.
- m.i.n.d.i.s
"varallisuusrajat" olisi sana, jonka alta vois tsekata, vai mitä ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2261662- 381566
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!761431Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊631349Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761229- 781224
Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031193- 541028
Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per194980Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?147889