Mitä tehdä?

Henkilö X on ahdistellut minua usean vuoden ajan seksuaalisesti ja käyttänyt minua kohtaan henkistä väkivaltaa. Asianomistaja juotti minut voimakkaaseen päihtymystilaan niin että sammuin. Hän käytti epäilyni mukaan tuottamaansa sammumistilaani seksuaalisesti hyväkseen ja keksi sitten syyttää minua raiskauksesta. Koska henkilö X juotti minut sammuksiin, en voi muistaa tapahtumien yksityiskohtia, joten syyttäjä päätti nostaa asiassa syytteen. Mitään väkivallan merkkejä ei ole löytynyt, ainoastaan sana sanaa vastaan. Tästä huolimatta syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta, vaikka asialle ei ole todisteita, edes lääkärinlausunnon mukaan.

Palkkasin asian vuoksi jo asianajajan, mutta siitä huolimatta minua pelottaa, että kyseinen henkilö tuhoaa vielä lopullisesti elämäni. Mihin ratkaisuun oikeudessa yleensä päädytään sana sanaa vastaan -tilanteissa? Tässä asiassa jää monestakin seikasta varteenotettava epäilys syyllisyydestä, jolloin syyte pitäisi hylätä. Syyttäjä on kuitenkin asiassa nähtävästi eri mieltä. Harkitsen myös vastasyytteen nostamista, koska seksuaalinen ahdistelu ja henkinen väkivalta eivät ole todellakaan olleet lievimmästä päästä, vaan ne ovat johtaneet psyykkiseen sairastumiseeni (masennus).
1147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

en tiedä miten asiat yleensä menee, mutta sana sanaa vastaan- tilanteissa yleensä 'uhrin' sana painaa enemmän. Toisaalta jos on painavia syitä epäillä syyttömyyttäsi ja versiosi on muutenkin loogisempi kuin toisen, voi asia olla eri.

Kyllä mä sun tilanteessa jopa nostaisin vastasyytteen, koska uskon oikeuden katsovan asioita eri näkökantilta, todennäköisesti sinun eduksesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oikeusmurhako kirjoitti:

Henkilö X on ahdistellut minua usean vuoden ajan seksuaalisesti ja käyttänyt minua kohtaan henkistä väkivaltaa. Asianomistaja juotti minut voimakkaaseen päihtymystilaan niin että sammuin. Hän käytti epäilyni mukaan tuottamaansa sammumistilaani seksuaalisesti hyväkseen ja keksi sitten syyttää minua raiskauksesta. Koska henkilö X juotti minut sammuksiin, en voi muistaa tapahtumien yksityiskohtia, joten syyttäjä päätti nostaa asiassa syytteen. Mitään väkivallan merkkejä ei ole löytynyt, ainoastaan sana sanaa vastaan. Tästä huolimatta syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta, vaikka asialle ei ole todisteita, edes lääkärinlausunnon mukaan.

Palkkasin asian vuoksi jo asianajajan, mutta siitä huolimatta minua pelottaa, että kyseinen henkilö tuhoaa vielä lopullisesti elämäni. Mihin ratkaisuun oikeudessa yleensä päädytään sana sanaa vastaan -tilanteissa? Tässä asiassa jää monestakin seikasta varteenotettava epäilys syyllisyydestä, jolloin syyte pitäisi hylätä. Syyttäjä on kuitenkin asiassa nähtävästi eri mieltä. Harkitsen myös vastasyytteen nostamista, koska seksuaalinen ahdistelu ja henkinen väkivalta eivät ole todellakaan olleet lievimmästä päästä, vaan ne ovat johtaneet psyykkiseen sairastumiseeni (masennus).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu