Jackrussel

Jackrusselfani

olen kymmenen vuotias ja minulla on koira kuume (Jackrussel kuume) ja hankimme ehkä jackrusselin niin haluaisin kysellä että pitääkö aamulenkin olla ihan hirveän pitkä jos on menossa kouluun ja päivälenkki olisi sitten pidempi minulla ei ole ollut ikinä koiraa ja olisiko esimerkiksi hyvä jättää pentu hylpyhuoneeseen tai johonkin huoneeseen noin 7h tai alle .

4

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Justiinsanna

      Älä edes harkitse koiraa itsellesi, jos suunnittelet sen pitämistä päivisin kylppärissä tms. Haluamasi koira tarvitsisi paljon liikuntaa ja muutakin tekemistä. Naapurissamme on hyvä esimerkki juuri tuon rotuisesta koirasta, joka on hankittu 10 v lapselle. Pikkupentuna koira oli söpö, nyt aikuisena jäänyt täysin hoidotta. Tylsistyneenä haukkuu kaikki päivät.

    • Yläasteellasitten

      Olet liian nuori saamaan oman koiran. Jackrussell on sitä paitsi liian vilkas ja hankala ensikoiraksi. Kaikista parhaita ensikoiria ovat jotkut älyttömän rauhalliset perhekoiranoutajat tai pelkästään lemmikiksi jalostetut pikkukoirat. Siinäkin tapauksessa koiran on oltava ensisijaisesti perheen aikuisten vastuulla ja koulutettavana. Harkitse omaa koiraa vasta yläasteikäisenä ja lue sitä ennen paljon erilaisia koirakirjoja, jotta olet hyvin valmistautunut kun hetki koittaa:) Tsemppiä odotukseen!

    • aktiviteetti

      ei kannata tosiaankaan laittaa kylppäriin niin pitkäks aikaa. enkä myöskään suosittele russelia ekaksi koiraksi. mulla on russeli ja käyn sen kans 3 kertaa päiväs lenkillä. mutta russeleille ei riitä pelkät lenkit. ne tarvii paljon aktiviteettiä ja muuta puuhaa ettei ne tylsisty

    • sylikoiramieluummin

      munki mielestä oot liian nuori. ei tosiaankaan kannata ottaa russelia. ota mieluummin joku pieni sylikoira

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      136
      1260
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      791
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      577
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      570
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      25
      521
    6. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      29
      506
    7. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      24
      500
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      22
      467
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      14
      462
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      461
    Aihe