Nakukymppi

Padasjoella juostiin taas ns. nakukymppi. Suuri joukko alastomia ihmisä haahuilee pitkin kylänraittia julkisilla teillä ja saavat siten pahennusta aikaan. Onkohan kukaan järjestäjä tullut ajatelleeksi homman lainmukaisuutta. Yleensä tämän tapaisesta viuhahtelusta kirjoitetaan sakot sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta,jos joku tekee poliisille ilmoituksen. Kyseinen täysin sairas tapahtuma pitäisi järjestää suljetulla alueella, jotta sivulliset, varsinkaan lapset, eivät joutuisi tällaiselle roskalle alttiiksi.
6495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Sitähän näytettiin jopa televisiossa, joten mistää suljetusta tilaisuudesta ei ollut kysymys.

Äänestä

Missä kaapissa elätät itseäsi ja lapsiasi? Löysää pipoa ja lähde mukaan juoksemaan......

Äänestä

Villakoiran ydin on siinä, että jonkun pitää tehdä poliisille rikosilmoitus sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta ja ilmoittautua sellaiseksi todistajaksi, jonka mielestä tapahtuma aiheuttaa pahennusta. Todistajan/ilmoittajan, tai mieluummin useammankin pitää kertoa, että ainakin hänessä se aiheuttaa pahennusta.
Tällöin juttu menisi todennäköisesti tuomioistuimen ratkaistavaksi.

Asia on sen laatuinen, että poliisin pitäisi ottaa se käsittelyyn viran puolesta. Poliisi on kuitenkin haluton itse tekemään rikosilmoitusta, tai tutkimaan rikosta, jota kansa pitää ´hyväksyttävänä´. kuten esim. haluttomuuden puuttua ja tutkia maahanmuuttajien tekemiä rikoksia.

Äänestä

Antaa mulukun heilua ja pimpsan kiehua .

Äänestä

Eipä siellä pakkasella palkoa näy, ei ainakaan pojilla. Minun kokemus on, kun käyn uimassa avannossa, "se" ikäänkuin vetäytyy koteloon, "siitä" ei ole paljon esiteltäväksi, vaikka juoksisi Padasjoen raittia aivan lähituntumalla nuoren neidon takana, jos se ei nyt ole ihan Andersonnin Pamella.

Äänestä

Vitjamunat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


prosekuuttori kirjoitti:

Padasjoella juostiin taas ns. nakukymppi. Suuri joukko alastomia ihmisä haahuilee pitkin kylänraittia julkisilla teillä ja saavat siten pahennusta aikaan. Onkohan kukaan järjestäjä tullut ajatelleeksi homman lainmukaisuutta. Yleensä tämän tapaisesta viuhahtelusta kirjoitetaan sakot sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta,jos joku tekee poliisille ilmoituksen. Kyseinen täysin sairas tapahtuma pitäisi järjestää suljetulla alueella, jotta sivulliset, varsinkaan lapset, eivät joutuisi tällaiselle roskalle alttiiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu