KiitosKantola

Tulin tämän järjestäjien julkaiseman aikataulun mukaan noin 17.20 paikalle katsomaan Rikoslaki-yhtyettä joka kuitenkin tuolloin jo lopetti ja tuo ohjelmiston mukainen shamaani aloitti. Haistakaa vittu ajoin sentään 80 km. Että voi ollakin alkeellista hommaa teiltä saatanan junteilta!!!! pitäis saatana saada jo matkakorvausta.

http://kantolaan.fi/tuparit/
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Reklamaatiot osoitetaan Linnankehitykselle.

Äänestä
  • http://linnan.fi/

    Ilmeisesti siellä on jokin tanssiryhmä sairastunut ja aikatauluja on sen takia aikaistettu puolella tunnilla. Tämä on noloa, niin noloa, mutta kun me ollaan Hämeenlinnasta, puolet väestä autisteja jotka luulee että kaikki on tullut puistoon jo silloin kun se aukesi, eikä ketään haittaa jos ohjelmaa muutetaan.

    Äänestä

  • Kannattaa tulla AC/DC:n konserttiin ajoissa, eihän sitä tiedä jos lämppäri sairastuu ja konsertti alkaakin jo aamulla.

    Äänestä

  • Parkkitalo Kantolaan heti, pysäköinti tapahtumapuiston soralla oli aivan villiä. Ja mutkassa lähti Bemari lapasesta ihan heti

    Äänestä

  • Siirtyminen Rautatieasemalta käy Kantolaan kesäiltana kätevästi kävellen.

    Äänestä

Jos tuo aloittajan juttu pitää paikkaansa, jonkun pitäisi saada tuosta hyvästä potkut.

Äänestä
  • Pöhinä sinä sait jo.

    Äänestä

  • Asennehan on vain se, että ulkopuolisilta turisteilta rahat vikkelästi pois.

    Äänestä

  • Mee jakaa rahas niin niit lohduttaa.

    Äänestä

Tuskin noin on käynyt ihan oikeasti. eiköhän vieraamme kello ole ollut jäljessä?

Äänestä
  • Jos noin on käynyt, se on kyllä selityksen paikka, ilmoitin asiasta mm. RadioRockiin jossa Heikelä saa selvittää asian. Heikelä tykkäsi ruotia SCC:täkin

    Äänestä

  • AC/DC yhtye vaatii ainoastaan että järjestelyt toimii ok. Miten mahtaa käydä?

    Äänestä

  • Vituiks menee luonnollisesti.

    Äänestä

  • Sulla aina.

    Äänestä

  • Luulisi järjestäjiä hävettävän.

    Äänestä

Rikoslaki aloitti noin 16.50 ja soitti noin 17.20 asti. Järjestäjät mokasivat aika pahasti.

Äänestä
  • Gröönin Eikka ainakin aloitti ihan aikataulun mukaisesti Witsiälän lavalla. Järjestäjät olivat siellä ihan ajan hermolla.

    Äänestä

"Tapahtuman järjestää Linnan Kehitys Oy yhteistyössä Viihdemoguli Oy:n kanssa. Pidätämme oikeudet muutoksiin."

Vastuunpakoilulauseke löytyi nettisivulta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hfiwiwjiwjii kirjoitti:

Tulin tämän järjestäjien julkaiseman aikataulun mukaan noin 17.20 paikalle katsomaan Rikoslaki-yhtyettä joka kuitenkin tuolloin jo lopetti ja tuo ohjelmiston mukainen shamaani aloitti. Haistakaa vittu ajoin sentään 80 km. Että voi ollakin alkeellista hommaa teiltä saatanan junteilta!!!! pitäis saatana saada jo matkakorvausta.

http://kantolaan.fi/tuparit/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu