Kun tällainen hyväsanainen kirjoittaja olen, saimme Matin kanssa oivalluksen jonkinlaisen omaelämänkertakirjoittamisen aikaansaamisesta. Lapseni ovat aina sanoneet, äiti, kirjoita elämäsi jutut talteen.
Kun en mikään erakko ole, jollainen kirjailija on, en sihen yksin pysty. aloitamme yhteistyön, molemmat kerromme, kokoamme elämäntapahtumamme. Minulla niitä ainakin riittää.....pikkujutuista suurikin tapahtuma,
No nyt näin harvinaisen myöhään valvoneena, ilmoitan tällaisen ilosanoman. Matti jo nukkuu, tohvelinsa jo tuossa lattialla valmiina aamun käyttöön, hän järjestyksen ihminen, minä tällainen huithapeli.
Älykkyyttäni en koskaan laita vakan alle, oikolukijaa emme tarvitse, itse olen toiminut sellaisena aikaisemminkin.
Uusi eloisa viikko alkamassa, hyvää yötä.
Kun en mikään erakko ole, jollainen kirjailija on, en sihen yksin pysty. aloitamme yhteistyön, molemmat kerromme, kokoamme elämäntapahtumamme. Minulla niitä ainakin riittää.....pikkujutuista suurikin tapahtuma,
No nyt näin harvinaisen myöhään valvoneena, ilmoitan tällaisen ilosanoman. Matti jo nukkuu, tohvelinsa jo tuossa lattialla valmiina aamun käyttöön, hän järjestyksen ihminen, minä tällainen huithapeli.
Älykkyyttäni en koskaan laita vakan alle, oikolukijaa emme tarvitse, itse olen toiminut sellaisena aikaisemminkin.
Uusi eloisa viikko alkamassa, hyvää yötä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kas, ei kukaan ole uskaltanut tällasen itsensäkehujan alotukseen vastata. Vasta aamupuuroa ollaankin syömässä me. Monta alotuksen virinäähän tuosta kirjoittamisestani sais, esim. älykkyyden tutkimisen. Ja mitä puuroa syödään, voillako vaiko hillolla. Onko mahdotonta älyttömyyttä syödä ruispuuroa mustaviinimarjahillon kera, oisko parempi kirnuvoilla.
Valinnanmahollisuutta kun ei oo, itte vastailen ittelleni. Ehdottomasti kirnuvoin ystävä olen.
Nyt lähden etsimään järveä jonka tiedän sijaitsevan suoraan katsottuna ikkunasta noin 1km päässä, otan kameran mukaan julkaisen Fb ssa niitä kun tämä palsta on niin alkeellinen kuin onkin.
Sinnekö Ahvenisjärvelle lähti, satteenvarjon kanssa. Liekkö ostamamme katiska mukanaan.
Sitähän minäkin olen juuri ollut tekemässä nämä kaksi aurinkoista lämmintä kesäpäivää, kameralla tallettamassa Suomenlahden saariston ihanuutta. Näin alkukesästä kuviin tallentuu paljon vesilintuja, ja satamassa asuu pääskyjäkin laiturien alla. Merikotkan näkee varsin usein, sen huomaa siitä kun lokit laumana kirkuen seuraavat pesänryöstäjää. Harmaahaikara lentää jalat oikosenaan kaula mutkalla, mustanpuhuvat merimetsot porukalla kaikkien hylkiminä kärvistelevät valkeiksi paskomillaan luodoilla. Haahkaemoilla on oma poikasten päivähoitopiirinsä, isälinnut taas häipyvät melko pian hoitovastuusta.
Lokki yritti tehdä pesän veneen katolle, pelatusrenkaan sisään kantoi pesätarpeita ja katsoi syyttävän näköisenä laiturin nokalla, kun siirsimme viritelmän rantaruoikkoon. Hanhet ja joutsenet ovat näkyvimpiä, silmä saa sorsia nykyisin hakea.
Olen jo vuosikaudet koonnut valokuvista kirjoja helppojen valmiiden kuvaohjelmien avulla, vanhempia kuvia skannaillut, varsinkin diat ovat säilyttäneet hyvin värinsä. Tekstiä olen lisäillyt enemmän kuin pelkät kuvatekstit, ja moni lähisuvun ihminen on näistä lahjakirjoista kauniin kiitoksen antanut. Saa nähdä, miten näiden kuvakirjojen kuvien laatu säilyy, ainakin ensimmäiset viitisentoista vuotta sitten kokoamani ja itse tulostamani ovat vielä ihan kunnossa.
Lokikirjoissa näkyy perheemme historiaa hyvinkin tarkoin havainnoin melkein neljän vuosikymmenen ajan, myös jonkinasteista matkapäiväkirjaa aina pidetään. Lokikirjoja olen muutaman "puhtaaksi" kirjoittanut. Niistä löytyy tietoja säästä, veden tilasta, elämistöstä, kasvistosta, syömisistä, juomisista, käyntikohteista, lasten touhuista, kalansaaliista , muista veneilijöistä. Sivujen välissä on maksukuitteja, lasten piirustuksia, linnun sulkia , prässättyjä kukkia ja irrotettuja viinipullon etikettejä, reittisuunnitemia. Sellaisinaanhan ne resuisetkin ja säiden armoilla olleet kirjat ovat aivan ihania, silmät kyynelissä niitä vanhimpia joskus katsellaan ja jos tulipalo tulisi, ne ensimmäisten joukossa pelastettaisiin.
Onnea projektillenne, olette varmasti tässäkin luovassa työssä hyvä tiimi !
Kiva kun kirjoitit noin eläväisen kuvauksen. Niin, kirjoitinhan minäkin sen vaatimattoman " isoisä-stoorin", mutta keskittymisvaikeuteni ovat esteenä tarkempaan kirjoittamiseen.
Aloitin aikoinaan päiväkirjan kirjoittamisen ehkä neljätoista vuotiaana mutta toiseksi edellisenä muuttoaikana nakkasin lähes kaikki roskiin paitsi 2000-luvun jutut, ne jätin. Edelleen tosin kirjaan tapahtumiani ylös.
No miulla on viidentoista vuoden ajalta allakoissa tavallaan ´ päiväkirja´ , tapahtumat palautuvat mieleen. Viron ajalta kirjoitinkin paljon, lehtiin ja Facebookiin tallensin hyvin henkilökohtaisen päiväkirjan mieheni loppuelämästä.
Kiva kun moni täälä on ollut saman ajatuksien parisa ,onhan se elämä ollut "jos jotakin" Itsekkin järkytyn vieläkin kuinka olen niistä selvinnyt , jotakuinkin järjissäni .
En mielelläni kirjoita näin yleisellä niitä kaikkein pahimpia .
Elämä on lipunut mieheni kuoleman jälkeen helpommin kun olen saanut itse päättä olemiseni --
Lapset ovat kuitenkin varttuneet ihan tavallisiksi --ja kun ovat jo lapsena nähneet mitä tämä "tosielämä"on - Oppineet itsenäisiksi .Arvostaan lähimmäisiään ja sukulaisrakkaiksi --kaikesta huolimatta
Se olisikin pahinta jos tulee katkeraksi -- ja sanoo miksei minullamene yhtähyvin kun toisilla -perustyytyväiisiä kuitenkin ollaan ,mitä nyt joskus.;=)
Naamakirjassa on minun sukulaisillani kivat sivut -- ja kun olen avoin kaiklle --niin olen aikapaljon saanut sinne ystäviäkin --sekun on mahdollista valita -- Ja on nimet ja Henk,koht tiedot --niinkun nykyinen ja suntymä paikkat ..
Sellainen kirjoittelu on terapiaa monasti - Kun voi tosiaan avata sydämmensä tutuillekkin .
Mutta Sus -- ja joutava ovat mukavalla asialla toivottavasti tulee oikein julkastua tekstiäkin ---Älkää antako ainakaan Iltasanomiin ;=)
Tiiä häntä, mut ideat on aina hyviä.
Tuossa Matin vieressä makoillesssani, keskustelemme paljon. Äskön makoillessamme tuli mieleeni muun muassa ammattikoulun luokat, toiselle englantia opetin, ainakin 30 aikuista miestä, arvaatte, mitä aatoksia tizianinpunais-hiuksisen open ´opettamisesta´ jäi mieleen. Parturi- kampaaja-linjalla itse piti säveltää ruotsinkieli, ei oppikirjaa ollut.
Niinpä se on, loppututkinnot eivät mitään meinaa, luontainen oma kekseliäisyys, kyvykkyys sitäkin enemmän.
Niin, ja Matti oli unohtanu katiskan narun, sinne män !!
Helteisellä säällä Matti sitten menee paikalle uudestaan ja suklaa katiskan ylös.
Jess, niin on !
Tulipahan mieleeni minun Raimon ( ainoomieheni) matonpesu -- :=)
Oli aina tapana pestä keskikesällä mattoja . ja hän sai päähänsä auttaa oikein kunnolla - meillä oli iso kotikutoinen matto jota olimme ajatelleet että se pestään siinä Hautalammessa joka on Messukylän hautuumaan lähellä Siinä työväentalosta alaspäin- ennen se oli likolampi --pellavia liotettiin siinä.
Oli varmaankin lauantai aamu kun minä nukuin pikkusen pitempään - --heräsin kun se rakas ainooni huuteli --että herätys -- Tarvitaan nyt äkkiä apua -- Se oli pudottanut sen ison maton sinne hautalammeen oli aikanen aamu ja ei ollut vielä muita paikalla -- Menimme yhdessä kalastaan sitä mattoa sieltä pohjasta - Ja oli tosi raskas homma --mutta saatiinhan se sieltä kuitenkin ylös ja sitten se yhdessä pestiin Toinen heitti vettä ja toinen harjas -- ja tosi puhtaaks tulikin vielä kun oli ottanut tavallista pyykkipulveria mukaan . --kun ei ollut peräänkattojaa -- näin siinä sitten helposti käy.
ja se vielä --tavallisesti me pestiin saaressa matot -- oli sielä kämmenniemessäpäin oma mökki.