Sydän pamppaillen ohjasin auton parkkiin. Puhelimestani varmistin vielä onko osoite oikea, tai olinhan jo kurvannut osoitteen ohi sen kymmenen kertaa ainakin, oli se. Rivitalo sijaitsi reilun sadan metrin päässä parkkipaikasta, asunnosta, jossa tarkoitukseni oli menettää peppuneitsyyteni reilusti kymmenen vuotta vanhemmalle miehelle. Sille tuntemattomalle, jonka kanssa olin viestitellyt, jonka olin netin seksinhaku palstalta löytänyt.
Olin sheivannut pallininja peräaukkoni, vastassa olisi kuvan mukaan iso mies, iso kulli. Kävelin asunnon ohi. Ovi oli raollaan, kuten oli sovittu. Päässäni oli epävarmuutta, mennäkö vai ei? Vielä voi perua ja häipyä vähin äänin. Käännyin ja kävelin ovelle.
Isohko, sopusuhtainen tavallisen näköinen mies oli jo vastassa eteisessä.
Tervehdimme, ja hän kehui että nyt olisi isoa kyrpää tarjolla. Astelimme sisään ja olohuoneessa ilman isoja sanoja hän riisui housunsa pois. Valtava penis, ainakin omaan nähden ponkaisi esiin. "Vieläköhän tästä voisi perääntyä mietin" olin toki didoitellut itseäni aikaisemmin perseeseen runkatessa, mutta miehellä oli iso ja minä olin oppiretkellä tutustumassa, miltä mies tuntuu, miltä tuntuu ottaa suihin ja miltä se tuntuu sisällä.
Eka kertaa.
9
2161
Vastaukset
- juliusb
No mikään pelkuri en ollut, joten riisuin itseltäni housut pois. Miehen nähtyä paljaaksi ajellun kullini, huomasin kuinka hänen puoli seisokissaan ollut kulli alkoi nousta.
Mies tarttui kaluuni ja alkoi runkata. Huokaisin kuinka hyvältä se tuntuikaan. Tartuin hänen isoon kaluunsa ja siinä runkkasimme toisiamme seisten, kunnes jonkin alan kuluttua hälytyskelloni alkoivat soida, tulisin kohta ja mainitsin asiasta. Mies irroitti otteensa ja kullini vavahteli ja sylki päästään pisaroita.
Mies ohitti minut ja käveli huoneeseen, joka oli makuuhuone. Hän asettautui selälleen sängylle ja pyysi huoneeseen. "Tule nyt tänne ja ota suihin kuten halusit". Nousin miehen jalkojen väliin ja otin kiinni hänen kyrvästään. Varovasti otin terskan pään suuhuni. Kuuma kyrpä tuntui hyvältä. Imin kyrpää ja runkkasin samalla. Mies huokaili ja kehui kuinka hyvältä se tuntui. Aloin päästä vauhtiin, kun mies nosti päätäni ja sanoi kohta tulevansa jos jatkan.
Mies käski minut sängyn päähän kontalleen. Sängyn vieressä olevalta yöpöydältä hän nappasi kondomin ja rullasi sen jäykkänä olevan kyrpänsä päälle. Liukuvoide purkin hän otti käteensä ja kiersi taakseni. Mies levitti pakaroitani samalla kun painoin poskeni patjaa vasten. Kylmähkö liukuvoide viilensi peräreikääni miehen hieroessa liukouvoidetta. Hänen sormensa työntyi varovasti sisälleni. Se tuntui mahtavalta. Hetken pyöriteltyään sormeaan takapuolessani mies veti sen varovasti ulos. "Aion tulla nyt sisällesi" kuulin äänen takaani. - juliusb
Peräaukkoani vasten painautui nyt tuo iso kumin verhoama kyrpä. Varovasti se alkoi painautua aukkoani vasten ja aloin työntämään takapuoltani sitä vasten. Tunsin kuinka kyrpä,työntyi sisääni hiljaa ja sai aikaan huokauksia suustani kuin myös takaani. Mies työntyi sisääni jonkin matkaa ja pysähtyi. "Nyt totutellaan", hän sanoi. Kun nyökkäsin olevani ok, aloitti hän varovaisen työntelyn. Vanhemman miehen kyrpä sisälläni tuntui todella hyvältä. Hiljaa mies liikkui sisälläni edestakaisin. Katsoin kulliani ja tunsin ja näin kuinka sen päästä tihkusi kiimanestettä.
Mies työntyi syvälle ja tunsin hänen lonkkansa vasten persettäni. " purista sulkijalihasta kalaunai vasten" , mies komensi. Supistelin. Minkä pystyin ja mies huokaili takanani, olin varma, että hän laukeaa. Varovasti mies vetäytyi sisältäni ja käänsi minut selälleen. Mies asettautui polvilleen jalkojeni väliin ja nosti toisen jalkani ylös. Kädellään ohjasi kyrpänsä jälleen sisääni. Toisen jalan hän nosti myös ylös ja alkoi panemaan kuin härkä. Hänen kyrpänsä liikkui sisälläni ahnaasti ja sitten hän työntyi juuriaan myöten sisällenii. Mies puristi nilkkojani ja tunsin kuinka hänen suuri kyrpänsä sykki ja mies huokaisi isoon ääneen. Mies vetäytyi sisältäni ja veti kortsun pois. Hetken kuluttua hän kumartui ja otti kullini suuhun ja alkoi imemään. Tuon kaiken jälkeen ei mennyt kuin hetki lauksein hänen suuhunsa kovaa. Mies nousi ja poistui huoneesta, jäin makaamaan rentona hänen sänkyynsä.
Mahtavan orgasmin jälkeisessä huurussa, mietin että oliko tämä tässä. Kävin pesemässä vessassa liukuvoiteen pois peräaukostani ja puin vaatteett päälle. Sanoimme heipat.
Muutaman viikon päästä puhelimeeni tuli viesti mieheltä. Hän tahtoi lisää, ja kieltämättä minäkin, tosin se tarina on vielä kokematta...
P.s. Tämä tarina oli tosi, en tiedä milloin hänet taas näen, mutta antaa himon ensin yltyä... - Joskusuuttakin
Kiitos. Hyvä tarina.
- Bi-Tre
Kumpa sitä löytäisikin jostain tarpeeksi "rohkeutta" tuollaista ihan oikeasti itsekin kokea...
- Bi-halukas
Moikka.
Minkä ikäinen ja kokoinen olet?
Täällä olisi 40-v. suomalainen mies (perheellinen) Tampereen seudulta, joka haluaisi myös päästä kokemaan jotain tuollaista. Minä olisin siis se paneva osapuoli... Kokemusta ei ole mutta kiinnostusta kyllä kovasti! Suihinotto käy molemminpäin, ainakin haluaisin kokeilla...
Tutustuttaisiinko?
Kirjoittele: love4us(at)luukku.com
- Bim3346
Varttuneempi hieman mahakas mies ihanteeni, mies jolla paksu turpea muna,, riippuvat kivekset, haluaisin nuolla, imeä sekä pallit että pepun.
- bisexMvers
Missäs tutustutaan?
- rentonaperseeseen
Isohko peräaukkoni pamppaillen ohjasin pallini perseeseen. Valtava peräaukkoni sylki pisaroita. Tule nyt tänne ja ota isoa kyrpää isoon perseeseen. Hetken kuluttua ohjasin hälytyskelloni perseeseen parkkiin. Hänen päästä työntyi iso kumin verhoama kyrpä peräreikääni, mietin että oliko peräaukkoni jälkeisessä huurussa pisaroita. Muutaman viikon päästä otin terskan pois peräaukostani. Kävin pesemässä vessassa peräreikääni ja otin miehen pään perseeseen. kuulin peräaukkoni äänen takaani.
- seenbetter
Huono.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057