Tragedia Ruotsissa:Tuore hääpari katosi mystisesti

Tuskin saatiin päätökseen tämä Ruotsin eliitin "Dagen Efter-pippalot", kun jo kantautuu murheellisia uutisia.
Prinssi puolisonsa kera on kadonnut kuin Kreikan velkarahat ja heidän nykyisestä olinpaikastaan ei ole mitään tietoa.
Viimeksi nämä nähtiin aamulla kello viiden aikaan juhlapaikalla.
Nyt ihmetellään ja aprikoidaan heidän olinpaikkaansa, että saataisiin tietoa mahdollisesta yöllisestä sukupuolihurjastelusta viininhuuruisen juhlan jälkeen.

Jos joku seurasi televisiosta hääjuhlia, niin helposti otti silmään prinssin mieltymys päihteisiin.
Tämähän veti kaksin käsin kuppia naamariinsa ja virnisteli poissaolevan näköisenä pöytäseurueelleen.
Partakin oli jäänyt ajamatta.
Aina hauskaa olla pittää!

Kuitenkin on nyt tihkunut uutta tietoa pariskunnan mahdollisesta kohtalosta.
Paikallinen turkkilainen taksikuski oli ottanyt aamulla kyytiinsä miehen ja naisen läheiseltä huoltamolta.
Nämä poistuivat autosta satamassa ja kuskin arvion mukaan mies oli ulkonäkönsä puolesta jonkun rahtilaivan perämies.
Hänen käsipuolessaan roikkunut nainen taas vanha laivatyttö, jolla oli vatsanahka täynnä riettaita tatuointeja.
Ainakin jostain tatuoinneista oli autossa kova kinastelu.

Ruotsin mediaykkönen eli "Ehtoo-Posten" seuraa tilannetta tarkkaan ja on luvannut ilmoitella, jos jotakin tästä kadonneesta avioparista kuuluu.
Todennäköisesti kuitenkin on nuoripari päättänyt reväistä kunnolla eli menivät viettämään hyvin ansaittua hääyötään jonnekin syrjemmälle ja vetivät perseet olalle.
Kuvaannollisesti...
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuntuu olevan kova isku lehdistölle, kun ei saa yhtään repäisevää juttua tuoreesta hääparista.
Antaisivat toisten vaan nauttia onnestaan kaikessa rauhassa.

Äänestä

Olipa se lähellä, ettei Madde synnyttänyt veljensä häissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näinnaapurissa kirjoitti:

Tuskin saatiin päätökseen tämä Ruotsin eliitin "Dagen Efter-pippalot", kun jo kantautuu murheellisia uutisia.
Prinssi puolisonsa kera on kadonnut kuin Kreikan velkarahat ja heidän nykyisestä olinpaikastaan ei ole mitään tietoa.
Viimeksi nämä nähtiin aamulla kello viiden aikaan juhlapaikalla.
Nyt ihmetellään ja aprikoidaan heidän olinpaikkaansa, että saataisiin tietoa mahdollisesta yöllisestä sukupuolihurjastelusta viininhuuruisen juhlan jälkeen.

Jos joku seurasi televisiosta hääjuhlia, niin helposti otti silmään prinssin mieltymys päihteisiin.
Tämähän veti kaksin käsin kuppia naamariinsa ja virnisteli poissaolevan näköisenä pöytäseurueelleen.
Partakin oli jäänyt ajamatta.
Aina hauskaa olla pittää!

Kuitenkin on nyt tihkunut uutta tietoa pariskunnan mahdollisesta kohtalosta.
Paikallinen turkkilainen taksikuski oli ottanyt aamulla kyytiinsä miehen ja naisen läheiseltä huoltamolta.
Nämä poistuivat autosta satamassa ja kuskin arvion mukaan mies oli ulkonäkönsä puolesta jonkun rahtilaivan perämies.
Hänen käsipuolessaan roikkunut nainen taas vanha laivatyttö, jolla oli vatsanahka täynnä riettaita tatuointeja.
Ainakin jostain tatuoinneista oli autossa kova kinastelu.

Ruotsin mediaykkönen eli "Ehtoo-Posten" seuraa tilannetta tarkkaan ja on luvannut ilmoitella, jos jotakin tästä kadonneesta avioparista kuuluu.
Todennäköisesti kuitenkin on nuoripari päättänyt reväistä kunnolla eli menivät viettämään hyvin ansaittua hääyötään jonnekin syrjemmälle ja vetivät perseet olalle.
Kuvaannollisesti...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu