Tosin alue on nyt kasvanut isoksi Lounais-Suomesta ainakin pohjoisosa päällä, hämäläisiäkin maakuntia muassa.
No ei vaan uskois kun alkukesän vehreyttä katselee. Tänäisetkin sateenrippeet muutaman millin luokkaa.
Tarvitaan edes 10 millin sateen ropsaus, että kuivasta varoittaminen päättyis.
On luvassa sateinen maanantaipäivä jossakin osassa maata.
Ihan liian nopeasti kuluu tämä kevään ja kesänaika. Kuitenkin se oikeasti junnaa hitaana. Keskitalvella se vaan tuntuukin oikeutetusti siltä.
Meillä metsäpalovaroitus päällä
5
57
Vastaukset 5
- jakolasku
Koleus on vähän kompastuttanut fiiliksiä..mutta luonto tarvitsee vettä ja sitä täällä on satanut lähes koko päivän ei kuitenkaan saavista kaataen.
Nii in. Tosi pessimisti jo luennoi marketin aulassa vesikuuron loppumista odotellessa seuraavasti.
Ens viikon vaihteessa se on juhannus, pian alkaa syksysateet.
Helppohan meikän, kirjattoman karjattoman: on ollut: hapekkaat tuuliset ilmat. Hyvä tupsia mukatöitä tehden. Sopivat nukkumalämpötilat.
Minkäs myö mahetaan näille ilmoille. Tromssalaiset olivat näistäkin lämpötiloista jo onnessaan.- jakolasku
Vähän lämpöisempää vois olla mutta ei niitä pitkäaikaisia helteitä mitä viime kesänä koettiin.
Viime vuonna tänään oli samanlaista koleutta, illalla plussaa 12 nyt 10. On ollut pilvistä ja ukkonenkin on ilmoitellut itsestään viime vuonna.
- näillä-mennään
Ilmoista on turha valittaa, ei se mitään muuta. Ajatellaan että ei ne hirmu helteetkään mukavia oo kaikkien mielestä.
https://www.youtube.com/watch?v=vPi8kMSVFn4 - aamukasteXXX
Täällä jo toinen päivä satelee sopivasti ja pieniä taukojakin on ollut.
Näin juhannuksen alla on hyvä ettei ole maa kuivaa pääsee näkemään vielä kokkoilottelua. Joskohan tässä vaikka Seurasaaren kokoille?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651802Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661199- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15866Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 81636
- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa95603- 45528
- 47515