Pavin välilevyjen taso on sitä luokkaa, että niillä saadaan tunnelma lässähtämään täydellisesti.
Jokainen jonka kanssa olen pavilla asiasta keskustellut on samaa mieltä, mutta syystä tai toisesta sama linja vaan jatkuu.
On pakko kysyä ,että mistähän me oikein maksamme?
No ehkäpä me maksetaan yhteisvastuullisesti aloittelijoiden tanssikursseista!
Olen tehnyt omalta osaltani päätöksen, että menen mieluumin muualle.
Jokainen jonka kanssa olen pavilla asiasta keskustellut on samaa mieltä, mutta syystä tai toisesta sama linja vaan jatkuu.
On pakko kysyä ,että mistähän me oikein maksamme?
No ehkäpä me maksetaan yhteisvastuullisesti aloittelijoiden tanssikursseista!
Olen tehnyt omalta osaltani päätöksen, että menen mieluumin muualle.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eilen oli Pavilla Sinitraivas ja yhtye soittelee ihan mukavasti. Ei kikkaile liikaa johon monet muut eturivin orkesterit sortuu.
Välilevyt oli sitä samaa tuubaa kuin ennenkin. Välilevyjen soittaja on täysin pihalla tanssimusiikin suhteen.
En tiedä, onko se mainittu kikkailu, tai siis sen puuttuminen, vai jokin muu, mutta minua Sinitaivas ei ole koskaan innostanut. Soittavat hyvin ja ovat kaiketi ihan mukavia ja yleisönsä ottavia, mutta kun ei vaan kolahda.
Kannattaisiko kertoa lkevyjen soittajalle tai tanssien järjestäjälle ?! Nyt on tullut kilpailijakin kentille joten ois varmaan aiheellista.
Ha, mitä tuo nyt on. Kuikassa soitetaan jo toista kesää välilevyinä pelkkää PNP:tä
Huonot on välilevyt Basckaksessakin. Miksi palkataan huonoja levynsoittajia,kun Suomi pullistelee työttömiä tiskijukkia!
Eikö ole varaa kunnon musaan ? Luulisi tanssinopettajilla olevan levy poikineen ?!
Minun mielestä Backaksen väliaikamusiikki oli varsin hyvää viime lauantaina ja näytti kelpaavan muillekin.
Sanoo Sepe iteee
Minustakin Backaksessa on ollut erinomaiset väliaikalevyt niinä kahtena kertana, kun olen siellä käynyt. Pavin väliaikamusiikki sen sijaan on minustakin useimmiten surkeaa. Yhdentekeviä tusinafokseja ja humppia tulee kuin tuubista ja lisäksi volyymi on yleensä liian hiljaisella ja saundi sietämättömän puuroinen. Pavin dj ei taida olla tanssimiehiä?
Tanssinopettajilla on vinksahtanut musiikkimaku.
Tanssinopettajien musamaku on vinksahtanut.