Kyllikin kadonnut polkupyörä
Vaalan voimalaitostyömaan kolmihenkinen miesporukka on syyllinen Kyllikin kuolemaan. Ainakin hän, joka humalassa ajoi autoa.
He ajoivat Kyllikin yli tuona kohtalokkaana yönä. Kyllikki kuoli kolarissa saamiinsa vammoihin.
Välittömästi surman jälkeen Kyllikki haudattiin suohautaansa.
Heti tapahtuman jälkeen polkypyörä nostettiin autoon ja lähdettiin ajamaan kohti pohjoista.
Jonkin ajan kuluttua tuo Vaalassa ollut polkupyörä purettiin ja vääntynyt runko rikkoontuneine osineen hävitettiin tai kaivettiin mahdollisesti piilokuoppaan.
Uusi "Kyllikin" polkupyörä kasattiin ehjistä vastaavanlaisista osista, jotta se voitiin tunnistaa tytön polkupyöräksi.
Pyörän ojaustanko jätettiin löysälle, jotta se olisi helposti käännettävissä kuljetuksen aikana. Näin se vei ahtaassa henkilö autossa vähemmän tilaa.
Toinen mahdollisuus oli, että pyörä kasattiin vasta suon reunalla ennen upotusta.
Myöhemmin pyörä kuitenkin kuljetettiin paikalle ja upotettiin lähistöllä olevaan suohon.
Samalla reissulla Kyllikin suohauta merkattiin näreellä. Paikalle jätettiin myös Kyllikin kenkä muine johtolankoineen.
Täysin ehjän polkupyörän löytyminen suosta poisti niin sanotusti kolarikuoleman mahdollisuuden ja epäilty kolmikko sai olla rauhassa.
Tämän jälkeen kolmikko ilmoitti ennustajalle mistä Kyllikin voi löytää ja suohauta on merkitty näreellä, joka johtikin pian hautapaikan löytymiseen.
Yhteen vetona voidaan epäillä, että tämä kadonnut polkupyörä on jutun ratkaiseva pala?
Jos puretun Kyllikin polkypyörän osat löydetään Vaalan suunnasta, johonkin "kuoppaan" piilotettuna, niin surma on ratkaistu.
Kyllikin surman puuttuva pala
27
640
Vastaukset
- Lavastaja
Kertomusta tukee wigipedian tiedot polkupyörän löytymisestä ja sen jälkeisistä havainnoista
Polkupyörän löytyminen
Etsintöjä jatkettiin tuloksetta kunnes kaksi marjastajaa näki 22. heinäkuuta syrjäisen Lellulaakson suon turpeennostokuopasta pilkottavan polkupyörän renkaan. Pian kävi ilmi, että pyörä oli Kyllikki Saaren. Renkaiden venttiilit oli poistettu, jotta se uppoaisi paremmin suohon jälkiä jättämättä. Polkupyörän löytöpaikka oli umpimetsässä satojen metrien päässä maantiestä. Tästä pääteltiin, että pyörän piilottajan on täytynyt tuntea maasto hyvin. Löytöaikana vesi oli matalalla. Ihmetystä herätti, miksi pyörää ei ollut havaittu aiemmissa etsinnöissä, kun suonsilmäkkeitä oli tutkittu metallinpaljastimella. Silloin vesi oli ollut korkealla. Polkupyörä oli mahdollisesti tuotu suolle myöhemmin, sillä sen satula näytti liian hyväkuntoiselta ollakseen lionnut viikkoja mudassa. Poliisi palautti polkupyörän Saaren vanhemmille, eikä tutkinut sitä kunnolla.
Pyörän pinnoissa nähtiin ruostejälkiä, josta pääteltiin että pyörää oli säilytetty ennen suohon upottamista ulkona. Pyörä oli ehjä lukuunottamatta sen oikealla puolella olevia hankaantumia. Tämä pudotti pohjan teorialta, jonka mukaan Kyllikki Saari olisi joutunut autohurjastelijan yliajon uhriksi, ja yleinen mielipide alkoi kallistua väkivaltaisen, henkirikokseen päättyneen kaappauksen kannalle.- joukanpoika
satukirjan tarinoita
- 455569543
Eihän se uusi pyörä tuossa ajassa ehdi ruostua missään, suolavedessä korkeintaan. Netissä kuvia pyörästä ja oli kuin uusi edelleen, vain ohjaustanko vinosssa.
- väliäjokker
tuskin on huonompaa kirjaa, kuin tämä karhusaaren tekele kyllikin surma
- Rikoksen
todisteena polkupyörä lienee säilynyt ? P0olkupyörä ja murha ei vanhennu koskaan.
- Lavastaja
Missä on Kyllikin polkupyörä? Ei ainakaan poliisin arkistossa!
- Kyllikin_surmahan
tiettävästi selvisi, mutta lopputulos on salattu, koska syyllinen on jo kuollut.
Sehän siinä on etu kuolla nuorena, että saa säilyä ihmisten mielessä ikuisesti nuorena ja nättinä. Jos Kyllikki olisi saanut elää, hän olisi nyt jo myöhäisessä mummoiässä. - MurhaajaOnKotonasi
Kyllikki Saaren surmaajaa on etsitty mutta ei löytynyt. Piia Ristikankare ym on myös jäänyt avoimeksi. Esimerkki tapauksena tuonkin sitten ratkenneen Kotkalaisen nuoren tytön katoamisen joka löytyi 2 vuoden jälkeen yllättäen Suomenniemen seutuvilta noin yli 150 km päästä Kotkasta metsään haudattuna. Tekijä jäljitettiin nopeasti. Imatralla surmatun tytön tekijä oli niinkin lähellä että hänet jopa melkein haistoi. Nähin tapauksiin liittyy varmuudella yksi yhteinentekijä, käsikirjoituksen YLLÄTTÄVÄ käänne joka harhauttaa tutkintaa metsikköön ja tästä juonenkäänteen yllättävästä äkillisestä muutoksesta jäljet tekijän kuin uhrinkin häviävät kuin jalanjäljet talvisessa lumipyryssä vaikka todisteet tekijän sekä uhrin luo ovat melkein käsin kosketeltavia.
- VälkinPerintöElää
Hyvä huomio juonien " Yllättävistä käänteistä". Murhaajien ja tutkinnan yhteys eri Caseissä?
Jonka tiedostaminen on murhatun poliisiylitarkastajan Jouni Välkin perintö meille kaikille ja jonka olemassaolon hän huomioi jo v. 2002. - bbbbbbbbbbbbbbbbbbbb
On vähän liikaa juonenkäänteitä nyt. Pappi käytti jo useasti uhria hyväkseen eikä tyytynyt siihen, että loppun asti ei uhri mene ennen papin aamenta. Taitaa olla vaikea uskoa, koska kyseessä on pappi.
- Lavastus
Polkupyörä palautettiin vainajan isälle. Sielläkin varmaan kummasteltiin ja kuutioitiin onko tämä sittenkään Kyllikin polkupyörä? Miksi asiaa ei tutkittu kunnolla? Kyllä näre on poliisien arkistossa, mutta missä on Kyllin polkupyörä?
- Vaalassa
Samassa kuopassa polkupyörän kanssa on myös Kyllikiltä kadonneet virsikirja, rahakukkaro, rannekello ja vaatekappaleet.
Kun miettii noita Kyllikin kadonneita tavaroita, niin on hyvin loogista, että ne on piilotettu polkupyörän kanssa yhtä aikaa? - vihjeteille
Mitäs jos penkoisitte, että mitä tapahtui ja mitä oli samaan aikaan Kristiinankaupungissa - vain muutaman kymmenen kilometrin päässä.
- Vastaustavaille
Mitä siellä tapahtui?
- politiikkapuhuu
Poliittista toimintaa, jolla on vaikutuksensa tämänkin päivän Suomeen ja Suomen tilanteeseen.
- Vastaustavaille
Miten se liittyy tähän keskusteluun ja Kyllikin kohtaloon?
- opasviita
Isä ei ainakaan Kyllikkiä surmannut. Puheeton aina olleet Keski-Suomessa, että korkeassa virka-asemassa oleva ois tehnyt surman.Kyllikin haudalla käydään vieläkin ja haudalle opasviittaa on aina hävitetty, jonkun omaatuntoa kaivelee.KUKA?
- Sdpläine
Jaahas...poliitikkohan se hyvin voisi ollakin. Alkaa haiskahtaa! Nimi esiin!!
- vinkkaaja
Sdpläine kirjoitti:
Jaahas...poliitikkohan se hyvin voisi ollakin. Alkaa haiskahtaa! Nimi esiin!!
Kepu pettää aina!
- Totuuttaetsimässä
Tämä kyllä tuntuis järkevältä. Kolaroitu pyörä fiksattiin kuntoon. Lasinsirpaleet ym. jäljet putsattiin surmatieltä pois. Etsintäpartion saatua haravoitua koko alue vietiin pyörä ym. tavarat suolle, lähelle Kyllikkiä. Mutta miksi ne tavarat ja pyörä haudattiin Lellunlaakson suolle? Miksei niitä viety autolla ja haudattu jonnekin muualle? Surmaaja ilmeisesti halusi, että suohauta löytyisi.
Tämä tässä onkin ihmeellistä. Normaalisti surmaaja pyrkii hävittämään ruumiin ym. irtotavarat, ettei paljastuisi. Hän otti kyllä melkoisen kiinnijäämisriskin. Vai painoiko surma jo mieltä?- epäilläsopii
Ei kyllä tunnu fiksulta tuo polkupyörän fiksailujuttu. Ja että surmatiekin olisi haravoitu? Armeijako siellä oli touhuamassa mekaanikkoineen?
- Totuuttaetsimässä
Lasinsirpaleet ym. jäljet olivat tieltä kadonneet? Miksi ne olisivat kadoneet, jos ne eivät liittyisi surmaan? Tekijä peitteli jäljet kiinni jäämisen pelossa. Pyörähän nähtiin pilkistävän auton takakontista, joten se vietiin ehkä korjattavaksi pois. Kaaharit ajoivat Kyllikin päälle. Kuski saattoi oli humalassa ja oli pimeää. Autoteoriaa ei voi poiskaan sulkea.
- tekueyuktuy
Totuuttaetsimässä kirjoitti:
Lasinsirpaleet ym. jäljet olivat tieltä kadonneet? Miksi ne olisivat kadoneet, jos ne eivät liittyisi surmaan? Tekijä peitteli jäljet kiinni jäämisen pelossa. Pyörähän nähtiin pilkistävän auton takakontista, joten se vietiin ehkä korjattavaksi pois. Kaaharit ajoivat Kyllikin päälle. Kuski saattoi oli humalassa ja oli pimeää. Autoteoriaa ei voi poiskaan sulkea.
Polkupyörä auton kyydissä on keksitty juttu, sama nainen testeissä ei huomannut mitään yksityiskohtia, mitä luetteli poliiseille. Ihan kuin auerska, joka näki pimeässä muka ihohuokosetkin ja tytär satuolennon, ei jättiläinen eikä menninkäinen, liitelemässä ikkuna-aukosta.
Osa kyläläisistä halusi johdatella tutkimuksia ulkopaikkakuntalaisiin tietoisesti, osalla alkoi ehkä mielikuvitus laukata ja muistikuvat sekoittui toisten kertomiin tai luettuihin juttuihin. - Totuuttaetsimässä
Ei vanhene koskaan ohjelmassa tämä autoteoria oli vielä yhtenä tutkimuslinjana. Kaikki epäillyt ovat periaatteessa syyllisiä niin kauan, kun oikea syyllinen saadaan selville.
- Hyvinkintodennäköistä
Ojankaivaja ja hänen lankomiehensä ovat todennäköisimpiä syyllisiä tähän surmatekoon. Jos ajatellaan, että tekijä olisi ollut joku muu, olisi ojankaivaja ja hänen lankomiehensä havainneet nämä tekijät ja heidän jättämät jäljet siellä maastossa ilman muuta. Ojatyömaahan oli vain n. 50 metrin päässä suohaudasta. Jompi kumpi heistä oli päätekijä,mahdollisesti lankomies. Tähän tulokseen on tulee, kun lukee kaikki nämä kirjoitukset, mitä tästä on annettu julkisuuteen. Poliisi on myös pitänyt nimenomaan heitä tähän murhaan syyllisinä. Kahden miehen nähtiin polkevan pyörällä Päntäneen tiellä murhayönä. He tunsivat maaston läpikotaisin. Olivat varmaan nähneet Kyllikin polkevan kyseisellä tiellä aiempinakin iltoina. Kyllikki saattoi pelätäkin juuri näitä kahta. Eihän kukaan paikkakuntalainen, joka tiesi ojatyömaasta, olisi Kyllikkiä sinne vienyt. Loogista päättelyä, vai mitä?
- vbb
Kieltämättä taas yksi suhteellisen varma syyllinen. Jo on ollutkin vilkas kylä.
Pitäisi olla kvanttitietokone miettimässä näitä kaikkia vaihtoehtoja.
- muurausman
uneksia ojanperä kertoi vietävissä olevalle karhusaarelle satuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2221537- 291393
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!691207- 781194
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18942Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per175855