Vesijättömaa

Muutamassa myynnissä olleessa kesämökkikiinteistössä olen törmännyt tilanteeseen, jossa rantatontin edessä oleva ilmeisesti vesijättömaa, tai kapea vesialue heti rantaviivan tuntumassa, on jonkun toisen kiinteistötunnuksen omistuksessa.
Mikä idea tällaisessa oikein on?
Olen kuvitellut että yleensä rantatontin omistaja noita alueita lunastaa itselleen ja liittää tonttiinsa, kun rantaviiva vetäytyy tms, mutta miksi ihmeessä joku muu sen siitä lunastaa? Alue on kuitenkin yleensä niin kapea, ettei siihen mitään rakentaa voi.
Tällaisia alueita näkyy olevan esim Orivedellä Koljonselän länsiosien rannoilla useitakin. Mikään niistä ei ole kyseisen rantatontin omistuksessa.
Mitä kaikkea tuollainen käytännössä voi rantatontin omistajalta rajoittaa? Ruoppausta ilmeisesti ainakin?
132261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Yleensä tällaisen vesijätön voi lunastaa tai on voinut joskus lunastaa omaksi tontin kohdalta, mutta ehkäpä silloisen omistajan mielestä hinta on ollut liian korkea. Lunastamattomana vesijättö rajoittaa toimintaa siinä missä toisen omistama maa yleensäkin. Luvatta siellä ei voi tehdä mitään. Jos tuollainen kaistale on mökin ja järven välissä, kyseessä ei siis ole rantatontti.

Äänestä
  • Kun on kapesta alueesta kyse ei haittaa mökkeilyä yhtään (uiminen-vene-pieni ponttooni laituri), tarkista rajapyykit ja tinkaa hintaa alas jos kauppaa teet.

    Äänestä

  • tinkivaraahyvin kirjoitti:

    Kun on kapesta alueesta kyse ei haittaa mökkeilyä yhtään (uiminen-vene-pieni ponttooni laituri), tarkista rajapyykit ja tinkaa hintaa alas jos kauppaa teet.

    Ei kyllä pientäkään laituria saa toisen maalle rakentaa.. Jos siis jättöä ei omista, voi veneen pidosta, ja laiturista tulla ongelmia.

    Äänestä

pyydä jako kunnalta kirjallinen arvio jätön hinnasta. hattulassa ainakin on aivan mielipuolisia pyyntöjä 0,20-50e neliö ostajan pärstä kertoimen mukaan.ja voi olla etteivät myykkään

Äänestä
  • Höpöhöpö. Jakokunnan omistaman vesijätön pakkolunastaminen on aina mahdollista. Ei tarvitse edes neuvotella jakokunnan kanssa, hakemus vain maanmittauslaitokselle, toimitusinsinööri sitten määrittelee lunastushinnan alueen maan keskihinnan mukaan (toki ominaisuudetkin hieman vaikuttavat, kallio on kallimpaa kun savi jne).

    Sen sijaan ongelmaksi muodostuu tilanne jossa vesijättö on ykstyisomistuksessa. Mikäli vesijättö on muodostunut sen jälkeen kun kiinteistö on hankittu niin yksityisomisteinenkin on pakkolunastuskelpoista, muuten ei. Jos ei ole, niin sitten pitää kiltisiti maksaa omistajan pyytämä hinta.

    Äänestä

  • jakokunnan edustajat määrittävät hinnan . eikä sitä ole pakko myydä maanmittaus laitos on vain palkattuna renkinä välistä vetämässä

    Äänestä

  • Ihan turha vängätä asiasta josta et näköjään tiedä mitään!

    Äänestä

  • sus siunakkoon tommosta leikisti kiinteistö välittäjää pitää varoa. eipä ole hajuaakaan asiasta. jako kunta(yksityis henkilökö) joka tapauksessa päättää hinnan. maan mittaus siinä välissä työllistää itseään mutta on vain konsultti joka antaa mutu arvioita ja jako kunta pistää nollan perään. kyllä rahaa vaatii että lähdet pakko lunastukseen. minulla on 4 tapausta eri jako kunnissa että kokemusta on mutta hattulassa on tapana pyytää siivutontista n.25.m yleiseksi vene valkamaksi muuten jätön kaupasta ei tulisi mitään. osta tai et maanmittauksen pellet hymistelee "niin se on"

    Äänestä

Vastaan itselleni aloituspostauksen kysymykseen; kiinteistönvälittäjältä sain taanoin tiedon, että kyseiset alueet ovat ns. yhteisiä vesialueita (joihin myös ko. kiinteistöllä on oikeus).
Mitähän tuo käytännössä tarkoittaa? Lähinnä muiden oikeudenhaltioiden osalta? Alue on kuitenkin Paikkatietoikkunan kartan mukaan ihan rantaviivassa, ja siitä parikymmentä metriä järvelle koko tontin leveydeltä (toki myös naapureiden rannan edustalla, näitä alueita on siellä paljon).
Onko tuolla muuta vaikutusta kun kalastusoikeuteen? Vai edes siihen?

Äänestä
  • ...niin, kyseessä ei siis ollutkaan vesijättömaa.

    Äänestä

  • Hämmentää kirjoitti:

    ...niin, kyseessä ei siis ollutkaan vesijättömaa.

    Kyllä, kyseessä on vesijättömaa jos kiinteistön rajan ja keskimääräisen vedenpinnan vesirajan välillä on maata. Vesijätön omistaa aina vesialueen omistaja, eli joko jakokunta (alueen kiinteistöt, vesialue on aikoinaan ollut kylän yhteinen) tai yksityinen taho (luonnollinen henkilö, tai oikeushenkilö kuten kuolinpesä, yritys tai yhdistys sekä Valtio). Mikäli kyseessä on jakokunta (kuten tässä tapauksessa) vesijättö on aina pakkolunastettavissa ja hinnan määrittelee maanmittauslaitoksen toimitusinsinööri. Yksityisomisteinen on pakkolunastettavissa ainoastaan mikäli vesijättö on syntynyt sen jälkeen kun lunastaja on saanut kiinteistön omistukseensa tai mikäli ranta-asemakaavan mukaisen tontin muodostaminen tätä edellyttää.

    Tuolla yhdellä aikaisemmalla vänkääjällä on pieni aivopieru väittäessään jakokunnan omistaman vesijätön olevan yksityisomisteista. Yhteisalueet kun "omistaa" sen kiinteistöt, eivät kiinteistöjen omistajat, ja kiinteistö ei ole oikeushenkilö.

    Äänestä

Onko tuo laki muuttunut, että pitäisi kiinteistön hankinnan jälkeen olla muodostunutta, jotta voi yksityiseltä saa pakolla lunastaa...entä kunnalta.
Enpä tiennytkään, että omistajan luokka vaikuttaa lunastikseen.

Vaikuttaako kaavan ikä tai taso?

Äänestä

Valtaosa löpisee omiaan
Maamittauslaitoksen sivulla on tarkka selvitys vesijätön lunastuksesta
Hakusana "vesijätön lunastus" ja sieltä maamittauslaitos

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hämmentää kirjoitti:

Muutamassa myynnissä olleessa kesämökkikiinteistössä olen törmännyt tilanteeseen, jossa rantatontin edessä oleva ilmeisesti vesijättömaa, tai kapea vesialue heti rantaviivan tuntumassa, on jonkun toisen kiinteistötunnuksen omistuksessa.
Mikä idea tällaisessa oikein on?
Olen kuvitellut että yleensä rantatontin omistaja noita alueita lunastaa itselleen ja liittää tonttiinsa, kun rantaviiva vetäytyy tms, mutta miksi ihmeessä joku muu sen siitä lunastaa? Alue on kuitenkin yleensä niin kapea, ettei siihen mitään rakentaa voi.
Tällaisia alueita näkyy olevan esim Orivedellä Koljonselän länsiosien rannoilla useitakin. Mikään niistä ei ole kyseisen rantatontin omistuksessa.
Mitä kaikkea tuollainen käytännössä voi rantatontin omistajalta rajoittaa? Ruoppausta ilmeisesti ainakin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu