punttisali

Tuo oli tiedossa, että salin käyttäjiä , on joka lähtöön, tilaisuus tekee varkaan.Valvontakamerat hyvä.Käykö kunnan työntekijät ilman,eli työajallaan.?????
Kaikille samat edut.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kunnan työntekijöistähän osa on kautta aikain tehnyt muuta kuin työtehtäväänsä.
Ainakin osan työajasta.
Virkamiehistä lapionvarteen nojaajiin. Sekä siltä väliltä.
Kulloisenkin aikakauden kunnantalon työntekijöistä vain muutama henkilö on tehtäväänsä kunnolla hoitanut.
Osa on ollut ja on nytkin "iliman aekusie hilipattelijoeta".
Palkka tulee kuitenkin tlilille. Ollaan vain tekevinään. Liian usein vailla osaamisen taitoa.

Ennen kävivät viinakaupassa työajalla. Lieneekö sama käytäntö nykyään?

Lienee joku nähty työaikaan kuntosalilla? Omatoimista työaikajoustoako?

Äänestä

Niinpä , harvoin asioidessani olen huomannut, jonkun lappusen kanssa kävellään, kopista toiseen , ollaan niin polleeta, se ihmetyttää myös, samat ihmiset työllistyvät , kierrätys.Ja infossa on aina nimetön, jos soitat sinne, eikä puhettakaan kun kävelet ohi, osaako tervehtiä.

Äänestä

Van onsiellä kunnantalossa sanottu kerran päevää oli meäräaekaine työntekkie, ulukomailta tullu naesihimine... ei taenna tietee talon tapoja.

Äänestä

osa mitättömie miljoonie tuhloojie poekie ,voe voe
minkähän takia koko sali tehtiin ies

Äänestä

jock jock junk junk

Äänestä

Hyrynsalmiset ovat ehkä ainoa rotu, jotka käyttävät heti väärin jos heille jonkun palvelun järjestää.

Kaiken pitäisi olla ilmaista, peräkammarriin, suoraan persereikään toimitettua.

Äänestä
  • On todella törkeätä, eiköhän käy tässä niin kuin aiemminkin, väki kaipaa liikuntapaikkoja , sitten tulee jotkut lusmut , joitten takia joudutaan, paikka sulkemaan.Raukat kun eivät ymmärrä, mitä tekevät.Se loppuosa meni yli hilseen, pysytään asiassa.

    Äänestä

Oletko junkkaaja jock jock? Pelle

Äänestä

Näin se on

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aaeeiioo kirjoitti:

Tuo oli tiedossa, että salin käyttäjiä , on joka lähtöön, tilaisuus tekee varkaan.Valvontakamerat hyvä.Käykö kunnan työntekijät ilman,eli työajallaan.?????
Kaikille samat edut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu