Koiravero voimaan!

Hvjk

Nyt hallituksen pitäisi huomata oiva tulonlähde Koiravero siitä karttuisi n.miljardi valtion kassaan ja voitaisiin jakaa vanhusten ja lapsiperheiden,opiskelijoiden tukemiseen,että heitä ei tarvitsisi saattaa ahdinkoon tänä tiukkana ajankohtana.Koira on tierenkin mukava lemmikki ja hupulainen,mutta aiheuttaa omat kustannukset yhteiskunnalle.Siispä kaikki koiranomistajat innolla talkoisiin yhteisen hyvän saavuttamiseksi.

22

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RHO

      Samalla innolla kuin suurituloiset, jotka ovat innolla leikkaamassa omia palkkojaan yhteisen hyvän nimissä?

      Mitä menoja koirat yhteiskunnalle aiheuttavat? Aiheuttavatko enemmän menoja kuin esimerkiksi narkomaanit tai alkoholistit? Jos vastaus on kyllä, haluaisin nähdä jotakin, jonka pohjalle väitteesi perustat.

      Tuliko mieleen, että koiranomistajakin saattaa olla opiskelija, perheellinen tai eläkeläinen. Mitä hyötyä koiraverosta olisi jos se kuitenkin palautuisi niille, jotka sen maksavat? Koirasta aiheutuvat menot lankeavat aina omistajalle, ei niitä kukaan muu maksa. Rokotuksista aina paskapusseihin saakka. Nyt on turha vedota mihinkään koirapuistoihin tms. sillä kaupungin/kunnan valmiiksi omistaman tontin aitaaminen ei paljoa maksa, koiraurheilua ja seuroja pyöritetään talkoovoimin ja rahoitus tulee jostain ihan muualta, kuin valtiolta.

      Yksinkertaistettuna: koira ei nakerra kenenkään leipää, paitsi omistajansa.

      • kylläkoiraverolle

        Kyllä ne koirapuistojen aitaamiset ovat maksaneet ja verottajien lompsasta on rahat niihin otettu.

        Keväisin lumien sulattua on kakkojen ja kakkapussien kulta- aikaa, jolloin maahan heitettyjä pusseja kakkoineen joutuu kaupungit, kunnat korjaamaan. Jokainen koirankakkapussi kakkoineen ottaa aikaa ja vie muusta ympäristönhoidosta paljonkin voimavaroja ja työntekijän aikaa, sillä niitä kakkapusseja ja kakkakasoja on paljon. Myöskin muina vuodenaikoina kaupunkien ja kuntien siivous ja puhdistustöntekijöiltä menee oma aikansa korjatessaan koirien sotkuja. Tosin omistajan vika, koska antaa koiransa sotkea.

        Kerrostalojen pihoilta on löytynyt koirankakkaa ja kakkapusseja puskien juurelta, jolloin niidenkin korjaaminen velottaa huoltoyhtiöiden työntekijöitöiden aikaa muusta heille kuuluvasta työstä. Ja ne hisseihin ja rappukäytäviin päästellyt koirankuset, joita omistajat eivät vaivaudu korjaamaan, joskus kakkaakin, joutuvat taloyhtiöt tilaamaan siivoojan työajan ulkopuolelta ja maksamaan korvauksen eli palkan siivoojalle.

        Kyllä koira nakertaa muidenkin kuin omistajiensa leipää. Haukkuva kerrostalokoira herättää yöllä tai haukkuu asunnossa päiväsaikaan häiriten yötyössäkäyvää. Yöllä kun joutuu koiran haukkumiseen heräämään, niin se velottaa niin paljo ja väsyttää koko päivän työssäolevaa ihmistä, että työpäivänä ei tahdo jaksaa ja tulee huolimattomuusvirheitä. Yötyötä tekevä, joka ei saa päivällä koiran haukkumisen takia nukuttua vähintää hyviä kahdeksan tunnin unia, palaa piippuun ja joutuu hyvässä lykyssä jättämään työnsä. Tapauksia saattaa siis olla melkoisesti ja töissä tulevat huolimattomuusvirheet saattavat koitua kohtalokkaaksi.

        Koirien aiheuttamat puremat taasen veloittavat yhteiskunnan varoja, koska jokainen purematapaus kuuluu terveydenhuollon piiriin ja silloin muiden potilaiden ajoista otetaan koiran uhriksi joutuvalle aika, joka päivystyksestä. Suurimman osan hoitokäynnistä maksaa veronmaksajat.

        Myöskin viranomaisille tulee työtä koiran karkaaminen omistajaltaan tapauksessa, jolloin senkin me maksamme verorahoista.

        Koiria näkyy myöskin lasten leikkipuistoissa, joista löytyy koirankakkakasoja ja ne kuseskelevat lasten likkialueilla. Seurauksena saattaa olla lapsen sairastuminen, jolloin tämäkin terveydenhuollon piiriin menevä sairas koirankakan sairastuttama lapsi, päivystykseen ja veronmaksajan varoihin silloin kosketaan.
        ym.ym.ym.

        Kannatan ehdottomasti koiraveroa. Ihmisillä kyllä on koiraveroa varaa maksaa, kun on varaa elättää lihansyöjälemmikkiä, eikä ne liharuuat niin halpojakaan ole. Eläinten/koirienruokia ei ihan halvalla saa, koska lemmikit ovat buisnes.


    • kokemustaon

      Ehdottomasti hyvä ajatus laittaa turhat kevytväylien pintareitten paskojat verolle!
      Verohan ei koske koiraa, vaan huonoa koiran hoitajaa!
      No on niitä eläviä "leluja" ihan turhaan kiusattavana huolimattomilla koiran "perseennuolijoilla"!
      Ja aivan varmasti huolellisia koiranhoitajia on vain alle neljännes!
      Sallittakoon verottomat koirat kun kyseessä on palveluskoira.
      "Koiraihgmiset ovat keskimäärin ottaen muista ihmisistä (koirattomista) piittamattomia itsekeskeisiä kiusantekijöitä. Meluhaitta on merkittävä jatkuvan räkytyksen muodossa! Eikä osata opettaa koiraa, vaikka sen voisi ihan helposti toteuttaa, väitän nimimerkillä kokemusta on!

      • Hvjk

        Juuri näin asia tuppaa olemaan,kiitos kommentista!


      • äkkiäkoiraveroasuomeen

        Tunnen henkilökohtaisesti joitakin koiranomistajia, jotka kaikki ovat narsisteja. Ovat nykyään, muutama heistä, ainoastaan hyvän päivän tuttuja. Jotkut olen joutunut jättämään kokonaan, koska olivat niin omavaltaisia. Tämä on totta.

        Tapaus1. Koiranomistajanainen narsisti. Löi koiraansa, kun koira teki hieman väärin jonkun asian. Ko naisella avioero ja koko perhe nainen itse muk. lukien psykoterapiassa.

        Tapaus2. Mies ei halunnut muuttaa koiranomistajanaisen kanssa samaan asuntoon, koska mies oi koiralle allerginen ( todettu tutkimuksissa ). Nainen jätti miehen ja valitsi koiran, vaikka oli vannonut rakkautta miehelle.

        Tapaus3. Koiranomistajanaisella oli kolme koiraa. Koirathaukkuivat naapurit samantien, kun joku kulki ohitse ja säntäsivät räksyttämään pihan vierellä kulkevia ihmisiä. Nainen, joka narsisti, huusi kovalla äänellä niin, että alue kaikui, " ei saa haukkua ihmisiä"!!!!! Samainen nainen heitti tottelematonta koiraansa peltipurkilla pihalla, jonka sisällä oli kiviä. Samainen nainen myöskin alisti miehensä, joka psykiatrinen potils tänäpäivänä. Myöskin nainen on psykiatrinen. Heidän koiransa kakkivat kotona lattialle, mutta se kuulemma kuului koirille.

        Tapaus4. Nainen, jolla o kuusi koiraa, asustelee omakotitalossa. Hänen koiransa saavat vapaasti kakkia ja pissiä talon pihalle ( tosin piha on oma ), mutta ne koirat kaikki saavat tehdä vapaasti asiat myös pihan ulkopuolella ja teiden varsilla liikkuessaan. Naiselle on sanottu asiasta, mutta sanoi vaan, että ovat hänen koiriaan. Oisko narsisti.

        Tapaus5. Nainen ja mies, joilla kaksi koiraa, näkivät kerrostaloalueella kieltolapun, jonka taloyhtiö oli asettanut nurmikolle ( kieltolapussa koiran kuva ja punainen ympyrä viiva yli - kuva , joka ihan tavallinen ja näkyy useissa paikoissa ). Pariskunta antoi koiran tehdä asiansa kahden metrin päähän tuosta kiellosta ja nainen sanoi vielä :" Hyvä X( koiran nimeä en mainitse )".

        Näitä on lukemattomia tapauksia, jos kaiken kirjoittaisi, ei riittäisi nettien sivut.

        Koiranomistajat ovat pääosiltaan jollain tavoin kieroutuneita , joukossa ihan varmasti paljon lukemattomia omavaltaisia narsisteja. Koirahan on lemmikki, jonka on siis toteltava omistajaansa. Ja koiranomistajahan on aina koiran isäntä tai koiran emäntä. Tällaiset ihmiset on saatava kuriin jollakin tavoin. Ovat aiheuttaneet jo paljon haittaa täällä yhteiskunnassa.

        Ja koiran tappama lasta tai lähiomaista ei voi mitenkään korvata. Koirat ovat maailmalla tappaneet suunnattoman määrän pieniä lapsia ja hyökänneet ihmisten kimppuun jättäen ikuisen vamman ja haitan uhrille.


    • verotonPerheenjäsen

      Miksi ihmeessä maksaisin koiraveroa? Kysyn vaan! Kerään koirieni jätökset, tai metsässä peitän ne maajätteellä. Lisäksi
      - Ostan valmisruokaa; valmistaja ja kauppias hyötyy
      - Käytän eläinlääkäreillä, vaativissakin toimenpiteissä; eläinlääkäriasemat hyötyvät
      - Käytän kakkapusseja; valmistaja ja kauppiaat hyötyvät
      - Vakuutan koirani; vakuutuslaitos hyötyy
      - Ostan palvelut sieltä minne koirat ovat tervetulleita; palveluntarjoajat hyötyvät

      Mikäli vaadit koiraveroa, minä vaadin lapsiveroa!

      • Koiratverolle

        Miksi maksan kiinteistöveroa? Miksi maksoin varainsiirtoveroa kun ostin talon? Ei mitään muuta järjellistä syytä kuin että näillä verovaroilla rahoitetaan tämän yhteiskunnan toiminta. Koiravero on jo olemassa mutta sitä ei koiranomistajat maksa. Näyttää nämä luuserit omaksuneen kreikkalaisten ajattelutavan eli "verotus on varastamista"


      • 666699966675

        On siinä ja perustelut, miksi et maksaisi koiraveroa. Oletko ihan täysjärkinen.


      • 412431

        1000/v/koira, josta sitten verohelpotuksia koiran kouluttamisesta yhteiskunnallisesti hyödyllisiin asioihin, kuten kadonneiden etsintä, huumausaineiden ja muiden vastaavien tunnistus ja etsinta ym.

        Tällainen järjestely olisi mielestäni hyvä.
        Monet koiraihmiset kehottavat jopa veronkiertoon, valitettavasti koiraveron kiertoa ei valvota.


    • 1215

      Vastahan koiravero poistettiin historiallisena jäänteenä. Sen perimisestä oli kunnille enmmän kuluja kuin tuloja.

      Tosiaan nomnon koirasta pitäisi maksaa veroja, jotka sitten käytetään mummojen hoitamiseen. Neropatti!

      • 666999666666666

        Yhteiskunta on muuttunut siitä ajasta, kun koiravero poistettiin. Yhteiskunnan taloudellinen tilanne on muutamassa vuodessa muuttunut nopeasti huonompaan. Suomi tarvitsee rahaa, joten miksemme verottaisi koiria. Niitä on paljon, joten saisimme maahamme lisärahaa, jolle varmasti olisi käyttöä. Kannatan koiraveroa.


    • Nippe9

      Mua ei haittaisi maksaa koiraveroa. Mutta siinä tapauksessa sen veron tuotto pitää mennä siihen kohteeseen kuin se on alunperin suunniteltu, eli koirien jätösten siivoamiseen ja koiraihmisten palveluiden parantamiseen. Esimerkiksi paljon isommat ja paremmin hoidetut koirapuistot, koiraverorahoilla tuettua koulutus/harrastustoimintaa (koska kouluttamattomat hihnan päässä raivoavat fifit ärsyttää kaikkia) jne.

      Koska ei siitä autoverostakaan makseta senttiäkään yhteiskunnan loisille vaan se menee teiden sun muiden kunnostuksiin.

      • veetuttaavietävästi

        Just noin! samaa mieltä olen minäkin,mutta senttiäkään en tulisi maksamaan, jos en saisi varmuutta minnekkä rahat käytettäisiin.Nyt jo verovaroin hyysätään aikamoisia määriä ihmisiä,jotka ei varmaan ikinä tule osallistumaan tämän maan nostotalkoisiin millään lailla,päinvastoin.Minulta,matalapalkkaiselta ei sääliä heru.


      • minäminäminäminä

        Jälleen kommentti, joka on omavaltainen. Minä, minä, minä,......minä.


    • juoksija-late

      Äläkää saakeli esittäkö keräävänne koiran jätöksiä. Asun asuntoalueella ja lukematon määrä koiria kulkee jalkakäytävällä ja ulostaa. Osalla esiintyjistä vihreä paskapussi jo kotoa lähtiessä täynnä.

      Aina koiran ulostaessa katsellaan ympärille, kuka näki.

      Pururadalla monta koiran ulkoiluttamista kieltävää plakaattia ja koiran ulkoiluttajia useita päivittäin. Olen muutaman kerran putsannut tennarista koiran ulostetta ja kiroillut.

      Kaksi kertaa on koira hyökännyt takaapäin ohittaessani koiran omistajan ja molemmilla kerroilla on syy ollut juoksiassa. On kuulemma niin kiltti koira ollut aina mutta mussa on joku haju josta eläin ei pidä.

      Mun mielestä 500 € on vähintään sopiva vero koirasta.

      • naruhihna

        Totta kirjoitat, just näin se menee. Ehdotan 700 € koiraa kohden koiraveroa.


      • kakkahaiseeulkona

        Koiranomistajat ovat törkeää törkysakkia suurin osa. Kusettavat ja paskottavat rakkejaan paikkoihin, joissa kieltolappu, eivät korjaa jätöksiä, rakit räksyttää omakotitalojen pihoilla pilaten naapureiden kotirauhaa samoin kuin kerrostaloissa, sitten vaan puhuvat et ne kun on niin ihanii meidän lapsii-----se ei-----nyt menee yli----jotain vikaa täytyy olla ihmisessä joka eläintä käyttäen levittää ulostetta ihmisten elinympäristöön. Koirien uloste on yhtä bakteeririkasta kuin on ihmisenkin. Mitähän sille koirankakalle käy kun se tuolla ulkona helteessä ja lämmössä muhii? Alkaako pöpöt kasvaa. Onhan niitä koirankakkaroskiksiakin jo verovaroin sijoitettu yhteen jos toiseen paikkaan. Bakteerien kasvu senkun kiihtyy ulosteroskiksissa.

        Koiraveron tulisi olla 1200 € per koira.


    • 2562

      kissoista se vero pitäisi maksaa, kyl toi naapurinkin kissa käy kuseskelee ja kyttää pikkulintuja lintulaudaltani ja lintupöntöstä

    • 1080

      Ja lapsivero kanssa pitää kerätä. Saastuttavat vaippojensa kanssa koko maailman.

    • Nöffinmamma

      Helsingissä kerätään edelleen koiraveroa. Maksan 50e vuodessa per koira.

    • Rahakoseonkintärkein

      Miksi?Vain murto-osa koiranomistajista käyttävät koiraaitauksia.Monta syytä siihen. Lähes kaikki keräävät jätökset, loputkin keräisi jos ottaisimme mallia muualta esim Ruotsista. Mihin veroa tarvitaa, kun ei muistakaan eläimistä, ihmisistä puhumattakaan sellaista peritä. Veroa koira maksaa osana vakuutuksiaan, ruokaansa, tarvikkeitansa, lääkäri tms hoitokäyntinsä ja vaikka hotelliyöpymisensä kautta ihan mukavasti.

      • kolmeplusyksikertaanolla

        Lue kaikki kirjoitukset. Selviää heti aloituksesta, jotta koiravero tarvittaisiin ihan sen takia kun kunnat tarvitsevat rahaa. Onhan täällä jo jäätelö ja karkkiverokin ja paljon muita. Joten osaatko laskea yhteen ja kertolaskun. Jos osaat, niin sitten ymmärät koiraveron tarpeellisuuden tänäpäivänä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe