En ole koskaan sanut asiallista perusteltua vastausta miltään taholta tällä foorumhttps://posti2.suomi24.fi/appsuite/#!&app=io.ox/mail&folder=default0/Läilla. Olen ollut rekattuna julkisin yhteystiedoin 27.6.2000.
Laitan tähän linkin, joka kopioin aiemmin eikä se valaise kun ylläpitokaan ei noudata laatimiaan sääntöjä.
Laitan tähän linkin, joka kopioin aiemmin eikä se valaise kun ylläpitokaan ei noudata laatimiaan sääntöjä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olin runsa vuosi sitten toista kuukautta etten osallistunut mihinkään
keskusteluun täällä enkä tiesikkaan koskenut.
Kummallisena koin, että luotsi ja x-sefu kilvan poissaolevaa hässivät
mukana tietysti muualta kuin Arkadianmäen kanalasta karanneet.
Suomen lakikin on kovin tuntematon
vaikka etusivuilla on edelleen tunnetun ruotsalaisen tekstiä,
jonka soisi myös keskustelijain joskus lueksivan vaikka ihan ymmärtävänkin edes sen.
Voihan sitä kirjoitella s-24 palstoilla niillä viidakon säännöillä mitkä täällä vallitsee. Sekaan vaan vaikka ei mahtuiskaan. Palstoja on paljon, kaikille jotakin jos kirjoitustarvetta on.