Näin rajan tuntumassa meidän on tiedostettava sodankäynnin uudet mahdollisuudet. Venäjällä ollaan oltu jo Neuvostoliiton aikoihin hyvinkin kiinnostuneita erilaisista mielenhallinta menetelmistä eli ns. mindcontrollista, sillä tiedettiin, että nämä menetelmät voisivat ratkaista sodan. Myös nato maat kehittelevät kiivaasti mielenhallintaa, mutta luonnollisesti salaavat kaiken tähän liittyvän.
Miten tämä mielenhallinta sitten toteutetaan? Perinteisesti mieleen yritetään vaikuttaa propagandan avulla. Eli luomalla mielikuvia ja yrittämällä vaikuttaa ihmisen toimintaan. Tämä on siis aivan kuin normaalia mainontaa. Sotilaallisesti toteutettuna mielenhallinta voidaan tehdä implantoimalla tai erilaisilla radiotaajuuksilla. Nykytekniikalla näitä mieleen vaikuttavia frekvenssejä voidaan tehokkaasti lähettää pitkiäkin matkoja. On täysin selvää, että venäjä asentaa antenneja rajoille, jotta äärimmäisessä tilanteessa voidaan vaikuttaa vastapuolen sotilaihin ja siviileihin. Puolueettomat sotilas-asiantuntijat ovat nähneet yhdysvaltalaisjoukoilla erityisiä mindcontrol kypäriä, jotka on tehty erityisestä metalliseoksesta. Näiden kypärien tarkoituksena on siis estää mielenhallinta taajuuksien tunkeutuminen aivoihin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.