Väli kuolema

koneessa on intel dg45 id emolevy jossa xeon e5450 prossu ja virtalähde antec earthwatts 500w. näytönohjain oli 8800gt jonka tilalle päätin laittaa radeon 4870.

kumpikaan noista nyt ei ole mitään ihmeellisiä kortteja mutta radeonissa giga muistia ja vähän parempi muutenkin niin ajattelin vaihtaa kun sellainen sattui olemaan.

mutta. kun käynnistin ekan kerran vaihdon jälkeen kone jäätyi windows logoon. napsautin virrat pois ja sitten päälle jonka jälkeen koko laitos oli täysin kuollut. ei mitään tapahtunut.

ajattelin että radeon on paska ja vaihdoin takaisin entiseen. ei lähtenyt käyntiin. ei edes ilman erillistä näyttistä kokonaan. sitten alkoi vian etsintä. irroittelin lisäkortteja, muita kaapeleita jne. kokeilin ja kokeilin.

pari kertaa sain käyntiin jolloin tuli ihan oikein ilmoitus että boot deviceä ei löydy (sata johdot irti). kuitenkaan ei toiminut kunnolla. räpläämällä virtalähteen virtakytkimellä saattoi saada käymään, tai sitten ei.

outoa oli että kokeilin virtalähteellä toista kokoonpanoa joka ei toiminut. päättelin että virtalähde paskana jolloin ajattelin vielä varmistaa tilanteen kokeilemalla tätä toisella virtalähteellä. vaan ei käynnistynyt.

lopulta ruuvasin emon pois kotelosta pöydän päälle ja kytkin virtalähteen jolloin lähti käyntiin mutta sammahteli vähän väliä ja reboottaili itsekseen. lisäksi teki edelleen sitä että ei käynnitynyt.

otin prosessorin ulos ja laitoin takaisin paikoilleen. sitten taas lähti normaalisti käyntiin. noh, ajattelin laittaa kiintolevyn kiinni ja niimpä lähti windows lataantumaan. tosin saattoi sammua kesken kaiken.

sitten huomasin että prosessorijäähdytin heiluu ja laitoin uutta tahnaa väliin ja kiinnitin uudelleen paikoilleen. tuossa on jonkinlaisilla muoviklipseillä tuo kiinni eikä kunnon ruuveilla.

sen jälkeen vielä se radeon paikoilleen ja niin vaan alkoi toimimaan entiseen malliin? laitoin vielä takaisin koteloon ja toimii edelleen normaalisti. windowsin joutui asentamaan uudelleen kun korruptoitui jotenkin tuossa rytäkässä.

niin miten näytönohjaimen vaihtaminen voi aiheuttaa vian, joka korjaantui ilmeisesti asentamalla prosessori uudelleen? ja miksi virtalähde ei käynnistänyt toista kokoonpanoa ja välillä ei edes lähtenyt käyntiin jomppaamalla musta ja vihreä. sitten kun oli vähän aikaa niin alkoi taas lähtemään.

vai onko kyseessä kondensaattorivika. kone on ollut käytänössä jatkuvasti päällä vuodesta 2009, tietysti lyhyitä katkoja välillä. käy todella kuumana, ich lämmöt 70-90, mch myös yli 70, prosessori helposti 70-80 ja intel desktop utilies heittää "processor temperature reached critical level" vähän päästä jos jotain kuormittavaa tekee, idlenä jotain 60. kotelotuuletin kytketty emolevyn sijasta jatkuvaan 12 jotta pyörii täysillä ja eteen olen asentanut myös lisätuulettimen joka käy niin ikään täysillä. kotelo tuntuu kuumalta käteen.

virtalähteen tuuletin tuo kotelotuuletin kyllä puhaltaa kuumaa ulos ihan reippasti mutta silti käy aika lämpöisenä.

kolmas virtalähde menossa, yksi pimennyt muuten vaan, yhdestä savut tuli pihalle. toinen kiintolevy. näytönohjaimia hajonnut kaksi, ja nyt vaihdoin muuten vaan, entinen oli vielä ehjä. näytönohjain ei oikein jäähdy, helposti ollut jopa yli 90c. nyt tuo radeon on vähän parempi varmaan, siinä on ainakin isompi jäähdytin ja vie kaksi korttipaikkaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

outoa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu