näinsekäy!

Uusi

Kaikki 2000 luvun alun ennustukset EU:n liittymisen huonoista puolista on toteutunut tai toteutumassa. Kohta ei voida päättää enää itsenäisesti mistään. EU määrää ketä suomessa asuu ja kuinka paljon. Kustannukset joudutaan itse maksamaan ja kestämään maan romahtamisen seuraukset. Lopussa on vain muutama suuri maa jotka ovat imeneet kaikista pikkumaista irtoavan hyödyn ja kun mitään ei enää irtoa, lopetetaan EU hyödyttömänä liittovaltiona. Jäljelle jää monta romahtanutta pikku maata ja paljon kärsiviä ihmisiä. Siinäkö teidän kaikkien EU intoilijoiden toive, onnea teille, toiveenne on toteutumassa kokoajan nopeutuvaa tahtia. Jos hetken mietitte mitä hyötyä on EU:sta huomaatte ensimmäisenä vastaavanne yhtenäinen valuutta. Sen jälkeen alkaakin kovempi miettiminen. Ehkä olis kannattanut jaksaa vaihtaa sitä valuuttaa pankissa ja säilyttää itsenäisyys, sillä sehän ollaan jo lähes menetetty. Halla-ahon suomen uhkan lopputulos: Tumma suoma
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Uusi

En osaa neuvoa muuta kuinn tämän: Kaikille halukkaille tytöille ja naisille itsepuolustus kursseja ½n hintaan. Kouluissa pitäisi jo opettaa ne tärkeimmät otteet ja iskut.

Tämä ei koske somali naisia, sillä heitä ei joukko raiskata ainakaan suomessa. Jos joku valkoihoinen alkaa seukkaan heidän kanssa menettää tyttö / nainen henkensä. Kunniamurha näes. Oikein isän tai veljen kautta.

Maailma on julma ja raaka islamismi lisää sitä pelkoa heitä kohtaan.

~~~ Katsoessani ne sadistisen isiksen tekemät murhat olen pöyristynyt, kuinka alas voi ihmisen luonnoltaa vajota, massa saarnaajat lupaava vaikka mitä. Mutta jokaiselle joka tuhoaa toisen hengen, on olemassa se karman laki joka ei armoa anna. Tavalla tai toisella he kokevat tekojensa seurakset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kopioitu kirjoitti:

Uusi

Kaikki 2000 luvun alun ennustukset EU:n liittymisen huonoista puolista on toteutunut tai toteutumassa. Kohta ei voida päättää enää itsenäisesti mistään. EU määrää ketä suomessa asuu ja kuinka paljon. Kustannukset joudutaan itse maksamaan ja kestämään maan romahtamisen seuraukset. Lopussa on vain muutama suuri maa jotka ovat imeneet kaikista pikkumaista irtoavan hyödyn ja kun mitään ei enää irtoa, lopetetaan EU hyödyttömänä liittovaltiona. Jäljelle jää monta romahtanutta pikku maata ja paljon kärsiviä ihmisiä. Siinäkö teidän kaikkien EU intoilijoiden toive, onnea teille, toiveenne on toteutumassa kokoajan nopeutuvaa tahtia. Jos hetken mietitte mitä hyötyä on EU:sta huomaatte ensimmäisenä vastaavanne yhtenäinen valuutta. Sen jälkeen alkaakin kovempi miettiminen. Ehkä olis kannattanut jaksaa vaihtaa sitä valuuttaa pankissa ja säilyttää itsenäisyys, sillä sehän ollaan jo lähes menetetty. Halla-ahon suomen uhkan lopputulos: Tumma suoma

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu