Koiranpentu

Hei!

Meille tuli juuri viisi viikkoa sitten koiranpentu. Pentu on oikein ihana persoona mutta, pentu puree lähes koko ajan. Olen lukenut netistä paljon tietoa että miten pennun saisi tajuamaan että ihmisiä ei saa purra edes leikillä, ja kokeillut olen monia keinoja. Mutta kuitenkaan mikään ei melkein auta mitä olen lukenut. Tätä ''ihmisen kättä ei saa purra'' harjoitusta on nyt jatkunut se vähän alle viisi viikkoa. Meillä on myös toinen koira, toinen koirani oppi että ihmisten käsiä ei saa purra sanan EI avulla. Mutta se EI sana ei toimi tällä pikku pennulla vaikka sitä on koitettu :/ Oisiko teillä mitään vinkkejä ?

Kiitoksia
7229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sehän leikkii vaan...leiki sen kanssa ja vietä aikaa ulkona. Ei sana on varmaan jo aika kulunu kun ei kerran tottele sitä...kyllä se siitä:)

Äänestä

Huomioimattomuus (katseen kääntäminen muualle tai kädet ylös selkä pois päin) koirasta kunnes rauhoittuu jolloin palkitaan huomiolla jälleen. Vaihtokauppa on myös hyvä kokeilla eli tarjotaan kehon pureskelun sijaan lelua tai luuta kutiaville ikenille helpotukseksi.

Äänestä
  • Tätä tulin itse sanomaan, lisäksi voisit kiljaista inhottavan korkealta kun koira puree, niin ymmärtää että se sattuu.

    Äänestä

  • Kiljahduksen jälkeen voi sitten kääntyä pois ja jättää koira hetkeksi huomiotta. Pennulle ikään kuin esitetään, että nyt leikkikaveria sattui ja kaveri lopetti loukkaantuneena leikin. Kannattaa myös muistaa, että pentu voi oppia nopeampaa, jos sitä aina palkitaan ja kiitelllään purematta olemisesta. Tässä tosin suurin palkkio taitaa olla se, että leikki jatkuu.

    Äänestä

Miks kiljuu?

Äänestä

Ihmiselle elävä LELU ? Onks kaikki himas ?

Äänestä

Pureskelu loppuu melko varmasti kun hampaat ovat vaihtuneet, sitä ennen kannattaa vaan kieltää mutta se ei välttämättä auta. Omilla koirillani käsien ym. pureskelu loppui kun hampaat olivat vaihtuneet. Sitä ennen söivät kaikenlaista kuten huonekaluja, vaatteita, mattoja ym. ellei oltu vahtimassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koiranomistaja kirjoitti:

Hei!

Meille tuli juuri viisi viikkoa sitten koiranpentu. Pentu on oikein ihana persoona mutta, pentu puree lähes koko ajan. Olen lukenut netistä paljon tietoa että miten pennun saisi tajuamaan että ihmisiä ei saa purra edes leikillä, ja kokeillut olen monia keinoja. Mutta kuitenkaan mikään ei melkein auta mitä olen lukenut. Tätä ''ihmisen kättä ei saa purra'' harjoitusta on nyt jatkunut se vähän alle viisi viikkoa. Meillä on myös toinen koira, toinen koirani oppi että ihmisten käsiä ei saa purra sanan EI avulla. Mutta se EI sana ei toimi tällä pikku pennulla vaikka sitä on koitettu :/ Oisiko teillä mitään vinkkejä ?

Kiitoksia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu