Laitoin vahingossa aloituksen ylähakemistoon, kun piti laittaa se tännen.
Millaisia kokemuksia teillä on sosiaaliasiamiehistä? Itse olen törmännyt lyttäävään tapaukseen, joka ei piittaa asiakkaan oikeuksista ja kopsailee lakitekstiä perään. Hän suorastaan mässäilee erittäin monitulkintaisella lakitekstillä ja ilmoittelee että "kaikki tulot voidaan ottaa huomioon". Eli siis esim. jos maksat jotain jota ei katsota menoksi ja saat sen jostain takaisin niin se onkin yht'äkkiä tuloa. Käytännössä siis toimeentulotukiasiakas maksaa asian kahteen kertaan. Onhan se kiva , että ne siellä sosiaalitoimessa saa ottaa köyhimpienkin rahat itselleen.
Työkkäri on vaatinut minua laajentamaan työssähakualuetta ja olen hakenut näin ollen myös asuntoa toiselta paikkakunnalta. Sosiaaliasiamies piti pitkän luennon, että jos on joku syy kuten työpaikka niin sitten toimeentulotuesta voidaan maksaa muuttokulut. Kun sanoin, että onhan se sitten hyvä etten ole asuntoa saanut, kun putoaisin tyhjän päälle jäädessäni ilman apua muuttokustannuksiin, niin hän ryhtyi selittämään sitä kumpi pää maksaa ja mitä joten tämä ilmeisesti hänen mielestään olisi estänyt tyhjnpäälle putoamisen. Kenties hän unohti sen, että jos lähtöpään asunto on jo irtisanottu, niin se on voitu antaa toiselle, joten ilman asuntoa olet pahimmassa tapauksessa.
Tässä kohtaa on pakko kysyä, että mistä helvetistä näille maksetaan palkkaa? Hänen pitäisi kaiketi auttaa toimeentulotukiasiasta ja olla "tämän puolella", mutta hän toimii juuri päin vastoin. Tekee kaikkensa saadakseen ihmiset jättämään valitukset tekemättä ja jättämään toimeentulotuen hakematta.
Kun kerroin osaavani tehdä itse oikaisuvaatimuksen, hän oli suorastaan pilkallinen. Ilmeisesti asiaa sen enempää tuntematta (tässäkään kohden) hän tiesi mitä osan ja en. Lupasin lähettää mahdollisen oikkarin hänelle kuitenkin katsottovaksi jos sellainen tulee tehtäväksi, ja kuinkas muuten, hän lupasi l y t ä t ä sen. Nimen omaan juuri näillä sanoilla.
Täysin turha tapaus, jolle toimeentulotukiasiakas on pelkkää paslaa.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Yleensä sitä muutetaan sitten kun ENSIN on se työpaikka joten etsi se työpaikka ensin ja sitten vasta asunto :)
Sen lauluja ja laulaa kenen leipää syö. Sosiaaliasiamies on kunnan virkamies jonka palkan lopulta maksavat veronmaksajat.
en ymmärrä ap:n logiikkaa
ensinhän se työpaikka pitää saada, vasta sitten alkaa hommaamaan uutta asuntoa uudelta paikkakunnalta ja vasta sitten kun on sen uuden asunnon saanut niin irtisanoo vanhan ja hakee niittä muuttokuluja sossusta
Muuttokulut maksaa aina joko asiakas itse (jos on tarpeeksi tuloja) tai sitten poismuuttavan kunnan sosiaalitoimisto kun muutto oon perusteltu (esim. työpaikka uudella paikkakunnalla).
Ei sosiaalitoimi voi muuttokuluja etukäteen myöntää ennen kuin on asunnon saanut, varsinkin jos ei ole edes vielä sitä työpaikkaakaan hankittuna.
Ja onko aloittaja edes ajatellut sitä ettei saa kämppää ihan heti uudelta paikkakunnalta ja ehtii samaan ensimmäisen palkkansa jolla voi sitten maksaa itse omat muuttokulunsa ja vuokransa?
Jahas, trollilauma (lue: yksi monella nikillä) putkahti heti kertomaan miten asiat ovat.
Ilmeisesti trollien mielestä toiselle paikkakunnalle ei kannata muuttaa työn perässä.
Joo, kyllä sitä nyt kaikkien työttömien pitää voida Helsinkiin muuttaa sossun kustannuksella kun siellähän niitä töitä on :P
Jaa, että ei pidä vaikka on vaadittu työssäkäyntialueeksi laajentamaan? Kai sää ny tonttuparka tajuut ettei kaikki edes halua muuttaa Hesaan. Vai tajuutko?
En tiedä oletko trolli, mutta hiukan tyhmä ainakin.
No minne se ap sitten on oikein muuttamassa?
Entä jos ap saakin töitä toiselta paikkakunnalta eikä siitä minne on nyt muuttamassa? Tai jos niitä töitä löytyykin siitä nykyisestä kunnasta? Minne ne sossun etukäteen myöntämät muuttorahat sitten pitäisi laittaa? Ap saisi pitää ne?
JKL- sos.asianainen on ainakin asiallinen ja auttavainen kun aikoinaan soittelin.
Ei siitä tosin apua sos.toimessa ja perslautakunnassa ollu, Hallinto-oikeudessa kylläkin..
Trolloiletko maksua vastaan tällä palstalla? Vai luuletko kuuluvasi varakkaampaan väkeen trollatessasi köyhille?
Kerran olin sähköpostilla yhteydessä sosiaaliasiamieheen sossun selvästi laittoman päätöksen vuoksi. Paluupostissa oli sama "laulu" kun tuolla sossutantalla, joten laadin oikaisuvaatimuksen itse, persläpilautakunta hylkäsi kuten tapana on mutta HaO:ssa tuli sossulle "pataan". Oikein pahaa teki se miten sosiaaliasiamies puolusti sossun laitonta päätöstä.
Mistä päin Suomea tämä sosiaaliasiamies löytyy?
Luin aloittajan viestin ja ymmärsinkö nyt ihan oikein? Aloittaja haluaisi saada sossusta muuttorahat ennen kuin on saanut töitä tai asuntoakaan uudelta paikkakunnalta? :O
Et ymmärtänyt oikein, enkä tiedä mistä tuollaisen käsityksen yleensä olet saanut. Oletko ihan oikea kansankynttilä vai?
Luin tuon aloittajan viestin uudelleen, nyt entistäkin huolellisimmin ja minusta siinä lukee ihan selvästi että aloittaja on alkanut jo etsimään asuntoa uudelta paikkakunnalta sen takia koska työkkäri on ohjeistanut häntä laajentamaan työnhakualuettaan. Ja sosiaaliasemies (ja ilmeisesti sossu sitä ennen) on sitten kertonut aloittajalle että muutolle pitää olla jokin perusteltu syy, kuten se että on työpaikka uudella asuinpaikkakunnalla.
Se ei ole perusteltu/riittävä syy muuttaa toiselle paikkakunnalla vain sen takia että työkkäri käskee hakea MYÖS sieltä töitä, kun mitään työpaikkaa ei kuitenkaan ole vielä tiedossa, joten muuttorahoja ei ole sossusta annettu etukäteen ja nyt aloittaja on mennyt siitä valittamaan sosiaaliasiamiehelle joka on sanonut samaa kuin sossukin, muutolle pitää olla jokin perusteltu syy, kuten se työpaikka jotta siihen saa apua sossusta.
Miten sinä oikein näet tuon aloittajan ongelman? Jos tuosta ei kerta siinä ole kyse.
Näewn edelleen kysymysesi näin:
"Aloittaja haluaisi saada sossusta muuttorahat ennen kuin on saanut töitä tai asuntoakaan uudelta paikkakunnalta?"
Ja vastaus on edelleen, että olet käsittänyt väärin.
"Miten sinä oikein näet tuon aloittajan ongelman? Jos tuosta ei kerta siinä ole kyse."
Näen että aloituskessa on kyse asiattomasti käyttäytyvästä asiamiehestä, joka ei tee sitä mitä hänen toimenkuvaansa kuuluu. Epäilemättä sinä näet jotain muuta.
"Se ei ole perusteltu/riittävä syy muuttaa toiselle paikkakunnalla vain sen takia että työkkäri käskee hakea MYÖS sieltä töitä"
Tietääkseni ihminen voi muuttaa muutenkin toisella paikkakunnalle ja saada siihen muuttoavustusta toimeentulotuesta, saati sitten että muuttaa sen vuoksi, että työkkäri on niin vaatinut. Tämä on täysin riittävä peruste, pidät siitä eli et.
Aloituksessa mainitusta sosiaaliasiamiehestä tulisi valittaa jonnekin...