en yleensä tai harvemminkaan hae sinua tanssimaan siksi, että osaat tai et osaa tanssia: lukuun ottamatta exiäni en hae ketään sellaista, joka ei vastaavasti hae minua. Kiitoshauista en kuitenkaan keskustele, vaan siitä, että tiedän esimerkiksi exieni mielestä olevani ihana ihminen, vaikka exät eivät yleensä tai useamminkaan katso varsin ymmärrettävistä syistä voivansa hakea minua. Vaikka ihminen ei olekaan mikään kertakäyttö- eikä mikään pakkopullaesinekään, myönnän silloin ja miksenpä tällöinkin hakevani sinua tanssimaan nimenomaan sen takia, että osaat tanssia. Tämäkään ei ole täysin ongelmatonta, sillä siitä saa lievimmillään kuulla hyväntuuliselta kuulostavaa vinoilua. Ei tietenkään sinulta, mutta muilta.
Anteeksi vain, mutta...
epätäsmähakunen
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Saat anteeksi.
Tuo ei kieltämättä ollut ensimmäinen kerta, kun sain anteeksi, mutta ei niitä muitakaan kertoja niin montaa todellakaan ole ollut, että niistä olisi mitään syytä sellaista numeroa kenenkään tekemään lähteä: anteeksihan on etenkin naisen hyvin paljon helpompi sanoa kuin antaa.
En kuule odotakkaan hakuasi. On muutenkin ruuhkaa ...
Itse aloittajan tilanne ei mitenkään koske ulkopuolisia.
Naisilla tuntuu olevan epäselvää nämä käsitteet. Liitto, seksi, turvaseksi, maksullinen turvaseksi, tanssiminen.
Josllekkin yksi tanssisetti 1- 5 kappaletta, tanssimaailmasta riippuen, suhtautuminen on sellaista kuin toinen olisi kosinut. Ei yhtään sellaista hengessä mukana olemista vaan ollaan juuri niin aitoa mitä ihminen voi olla.
Eihän tuollainen ole mahollista että jokakerta tulee joku unelmien prinssi hakemaan tuhkimoa tanssimaan.
Okeasti pitää tanssia satoja kertoja sellaisen ei niin mieluisan parin kanssa jos meinaa joskus osata tanssia.
Sellaista tämä aikuisten elämä valitettavasti on.
Ei päätä ei häntää.
Tämä on herättänyt suurta huomiota tanssivaltakunnallisella ylätasollakin. En tiedä, onko referoitu asianmukaisesti. Tietääkö kukaan?