moni on varmaan joutunut tekemään
eutanasiapäätöksen oman lemmikin kanssa,
minä läksin lapio olalla nuorena miehenä ja Turre
jolkutti vieressä, silmät kaihisina, mutta
palasin kyyneleet silmissä ilman Turrea, lapion
terä vähän mullassa ja sammaleessa, kantsisko
lemmikin antaa kokea luonnollinen kuolema kuten
ihmisetkin, vai onko parempi jouduttaa lemmikkien
taivaaseen pääsyä
eutanasiapäätöksen oman lemmikin kanssa,
minä läksin lapio olalla nuorena miehenä ja Turre
jolkutti vieressä, silmät kaihisina, mutta
palasin kyyneleet silmissä ilman Turrea, lapion
terä vähän mullassa ja sammaleessa, kantsisko
lemmikin antaa kokea luonnollinen kuolema kuten
ihmisetkin, vai onko parempi jouduttaa lemmikkien
taivaaseen pääsyä
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse en voisi vain katsoa sivusta lemmikkini
elämää tuskan kourissa. Tappaminen on julma
ratkaisu, mutta vielä julmempaa on antaa
lemmikkinsä hiipua kuolemaan kärsimyksen kautta.
on tehdä päätös, ja itse olen joutunut tekemään
tämän jo pari kertaa.
Missä kulkee raja, johon oma itsekkyys kulkee
siinä, mikä on parasta eläimelle, siihen ei
varmaan ole vastausta. Ihmisen kohdalla tämä on
helpompaa, koska vaihoehtoa ei ole.
Tunnen yhä huonoa omatuntoa siitä, että annoin
lemmikini kärsiä turhaan, vaikka toivoa ei enää
ollut. Mutta, se viimeinen piikki, ja siinä
läsnäolo oli todella rankka kokemus.
Olen joutunut tekemään sen päätöksen jo kolme
kertaa ja joka kerta se on ollut vaikeaa, mutta
samalla olen myös ollut helpottunut, että voin
olla mukana päättämässä rakaan lemmikin
kärsimyksiä. Olen luottanut eläinlääkärin sanaan,
kun se aika on tullut, ettei koiran elämä ole
enää koiran arvoista elämää. Kerran on tullut
sellainen olo, että turhaan pitkitettiin koiran
kärsimyksiä turhaan, mutta ei koskaan sitä, että
päätös tehtiin liian aikaisin.Kaikki on tuhkattu
ja haudattu oman tontin kulmaan ruusun alle.
Parhaillaankin meillä on kaksi koiraa ja
menetyksen surua on joka kerta helpottanut
jäljelle jääneelle hankittu "pikkuveli", täysi
kaheli ja elämäniloa uhkuva pentukoira, jonka
tarkoitus ei ole tulla korvaamaan edellistä, vaan
menneet ovat mukana muistoissa ja puheissa.
Surutyö on kuitenkin tarvinnut tehdä jokaisesta
niin kuin aina elämän menetyksissä.
Kyllä on parempi olla armolias eläimelle, jos se
kärsii, ja mielummin vähän ennen kuin kärsii...
Ihmisellekkin mielestäni olisi suotava tämä
vaihtoehto...