Väinö Pertamon raukkamainen huuhaa jatkuu

Raukan pelkurimainen blogikirjoittelu jatkuu. Kävin sattumoisin Väinö Pertamon sivuilla ja täytyy sanoa, että harvoin näkee sellaista roskaa nettisivuilla. Hämmästykseni oli suuri, kun hän oli haukkunut kaikki Suomen hypnoosin parhaat asiantuntijat. Katkeroituneen ihmisenkin ajatuksiksi hänen mielipiteensä ampuvat pahasti yli. Hän pitää itseään aitona ja parhaana asiantuntijana hypnoosista. Hänen ajatuksensa ovat kuin suoraan kivikaudelta ja asentaansa inkvisition ajoilta. Tieteellisyys ja objektiivisuus puuttuvat lähes kokonaan. On vaarallista, että tällainen henkilö kuvittelee edustavansa totuudellista näkemystä muita halventamalla. Se on lisäksi erittäin ala-arvoista ja halpamaista, eikä mitenkään sovi hypnoosin vastuulliseen maailmaan. En ole kenenkään muun nähnyt haukkuvan kollegojaan tällä tavalla moraalisesti ja eettisesti tuomittavalla tavalla. Mistä johtuu, että hän tekee näin? Onko hänet erotettu/ syrjäytetty? En tiedä, mutta vaikea nähdä muutakaan selitystä. Säälittävää, mutta samalla myös surullista. Tämä vain vahvisti kuulemaani, että häntä ei kukaan enää ota todesta, vaikka hän tekeekin kaikkensa toisten haavoittamiseksi. Tietääkseni on erotettu halpamaisen käytöksen takia.
241911
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Vilkaisin blogia. Siitä sai käsityksen, että jotkut hypnotisoijat olisivat sekaantuneet chakrojenpuhdistuksiin, new ageen, menneisiin elämiin ja vastaaviin. Onko tämä totta?

Äänestä

Mitä pelkurimaisuuteen tulee, niin Pertamo käyttää omaa nimeään toisin kuin hänen panettelijansa yllä.

Äänestä

Kiintoisa kirjoitus tuo Pertamon arvostelu. Sama teksti on esiintynyt monta kertaa aiemminkin, muutamaa avauslausetta ainoastaan muuttamalla. Eipä kirjoittaja kuitenkaan huomioinut sitä, että tuo Pertamon kirjoitus on varsin maltillinen.
Esim. tuo Suomen hypnoosiliiton uusi hallituslista olisi antanut aiheen synkeempääkin kritiikkiin. Onhan se täynnä noita luudilla lentäjä -eukkoja, ja yhtäkään varsinaisen klassisen hypnoosin tekijää ei ole mukana. Onneksi teraputtilistalla on sentään vielä Koivunen, Heilman ja Henttonen.

Siinä SHL:n hallitus on ollut fiksu, että on nykyisessä hallituksessa ei ole noita Mäkelöitä, Korhosia ym. jotka ryvettyivät SHY:n ja Oy Suggestomedia Ab:n sotkuissa.

Äänestä

Pertamon blogissa esitetty kritiikki on tarpeen. Surullista ja hävettävää on ainoastaan se, että selvästi joku sivullista esittävä kritisoitu yrittää edelleen manipuloida ja hämärtää selviä asioita.

Lopettakaa jo tuommoinen, se on niin läpinäkyvää.

Äänestä
  • Pertamon blogien tarkastelu on valaisevaa, koska blogeissa esitetään selviä asiavirheitä, panetteluja, hämäriä vääristeleviä väittämiä jne. Asioiden seurannalla ja toimihenkilöiltä kyselemällä selviää esim. SHY:llä ja Suggestomedialla ei ole ollut minkäänlaista valitusprosesseja viranomaisten kanssa vaan asiallisesti ja lailliseti hoidetut kanssakäymiset, vain Pertamon ja hänen ystäviensä, Harri i. H;n, Maunon ja ehkä Hannunkin (sähköpostiystävät) aiheettomiin valituksiin vastaaminen on työllistänyt eikä ne ole aiheuttaneet seuraamuksia. Surullista heidän toimintansa. kuinkahan haikeaa heillä on nyt kun SHY:n toiminta on loppunut. Täytynee kerrata vanhaa lorua.

    Äänestä

  • Olet totaalisen väärässä. Pertamon esittämät asiat pohjautuvat täysin toditettaviin faktoihin.

    Äänestä

Minäkin kävin kyseisillä sivuilla. Minusta Pertamo ei puuttunut muiden ihmisten kykyyn tehdä hypnoosia. Minusta hän varsin aiheellisesti kritisoi joidenkin ihmisten kykyä pyörittää yhdistystä, sekä hypnoosin ja ns. vaihtoehtohoitojen sekoittamista keskenään. Tämäkin oli täyttä asia ja linjassa Valviran näkemysten kanssa.

Äänestä
  • Minä taas en viitsi edes käydä lukemassa blogia enää. Tympeää panettelua ja yhdistellään asioita, joilla ei ole mitään tekemistä edes keskenään. Lauserakenteetkin ovat koukeroisia, vaikealukuisia.

    Äänestä

Nyt varmaankin kannattaa muistaa että SHY vainaan perustehtävä oli ASIALLISEN hypnoosititouden levittäminen ja lisääminen suomessa. Jos halutaan arvioida SHY vainaan onnistumista tai epäonnistumista niin peilaus on tehtävä suhteessa tuohon perustehtävään. SHY vainaan tehtävä ei ollut esim. kenenkään pisneksen parantaminen.

Äänestä

Minkähän takia tällaiset ongelmat ovat ominaisia ainoastaan maallikkohypnoosille? Eiväthän hypnoosia käyttävät terveydenhuollon ammattilaiset kai riitele keskenään millään lailla.

Voisiko syy olla siinä, että maallikoille hypnoosi on yritys pitää itsetuntoa yllä ja esittää asiantuntijaa? Oikeasti asiantuntija-asemassa olevat eivät tarvitse tätä puolta vaan tekevät hypnoosin avulla omaa työtään kaikessa rauhassa.

Äänestä

  • Hyvänoin kirjoitti:

    Paljon mielenkiintoista uutta näkyy kyllä tieteellisen hypnoosin puolella olevan, eikä mitään merkillisiä ristiriitoja.

    http://www.hypnoosi.net/phpBB3/viewforum.php?f=7

    Näyttävät nämä tieteellisen hypnoosin tiedottajat keskittyneen maallikkohypnoosin parjaukseen Pertamon tapaan.

    Miksiköhän ei siis ole sisäisiä ristiriitoja?

    Ei ilmeisesti näidän nyt yhdistyneiden yhdistysten sisälläkään ole ristiriitoja, kun he löysivät sovun keskenään näinkin helposti? Ja ainahan siellä on ollut samoja toimijoita osa. Keitähän ne ovat siis, jotka riittelevät? Ja jotka nimenomaan riitelevät JULKISESTI jossain Suomi24-palstalla tai omassa blogissaan? Herää kysymys miksi he eivät esitä asiaansa yhdistyksen sisällä omilla kanavilla?

    Vastaushan on tietysti se, että he eivät kuulu kyseiseen yhdistykseen. Heillä ei siis ole väylää eikä kuulijoita näissä yhdistyksissä. On melko kyseenalaista arvostella rekisteröitynyttä yhdistystä pyörittäviä ihmisiä, kun itse ei edes kuulu kyseiseen yhdistykseen eikä tiedä sen toiminnasta enää eikä ole tiennyt ilmeisesti vuosikausiin.

    Jos haluaa vaikuttaa, niin yhdistyksen sisältä päin! Liittymään vaan jäseneksi! Jos taas ei osaa noudattaa yhdistyksen sääntöjä ja hyviä tapoja, niin osaako olla muutenkaan ihmisiksi? Ei kai sitten, näköjään.

    Ihan näin ulkopuolisena kysyn miksi Tieteellisen hypnoosin ihmiset parjaavat muita?

    Äänestä


  • Hyvin uskottavaa. Esiintymällä "hypnoosin taitajana" kuka hyvänsä mielestään elämää isompi alkoholisti tai turhautunut vanhapiika pääsee omissa silmissään suureen rooliin.

    Äänestä

  • Nimimerkkiå kirjoitti:

    Näyttävät nämä tieteellisen hypnoosin tiedottajat keskittyneen maallikkohypnoosin parjaukseen Pertamon tapaan.

    Miksiköhän ei siis ole sisäisiä ristiriitoja?

    Ei ilmeisesti näidän nyt yhdistyneiden yhdistysten sisälläkään ole ristiriitoja, kun he löysivät sovun keskenään näinkin helposti? Ja ainahan siellä on ollut samoja toimijoita osa. Keitähän ne ovat siis, jotka riittelevät? Ja jotka nimenomaan riitelevät JULKISESTI jossain Suomi24-palstalla tai omassa blogissaan? Herää kysymys miksi he eivät esitä asiaansa yhdistyksen sisällä omilla kanavilla?

    Vastaushan on tietysti se, että he eivät kuulu kyseiseen yhdistykseen. Heillä ei siis ole väylää eikä kuulijoita näissä yhdistyksissä. On melko kyseenalaista arvostella rekisteröitynyttä yhdistystä pyörittäviä ihmisiä, kun itse ei edes kuulu kyseiseen yhdistykseen eikä tiedä sen toiminnasta enää eikä ole tiennyt ilmeisesti vuosikausiin.

    Jos haluaa vaikuttaa, niin yhdistyksen sisältä päin! Liittymään vaan jäseneksi! Jos taas ei osaa noudattaa yhdistyksen sääntöjä ja hyviä tapoja, niin osaako olla muutenkaan ihmisiksi? Ei kai sitten, näköjään.

    Ihan näin ulkopuolisena kysyn miksi Tieteellisen hypnoosin ihmiset parjaavat muita?

    Olen sen verran vanha hypnoosin harrastaja että muistan omakohtaisesti tuon ajan kun Väinö Pertamo EROTETTIIN yhdistyksestä. Hänet erotettiin koska oli eri mieltä hypnoosista ja sen määrittelemisestä kun silloinen hallitus. On siis vaikea riidellä retkiteröidyn laillisen yhdistyksen sisällä jos siellä ei voi olla erilaisia mielipiteitä.

    Äänestä

  • "SHL:n taitajalistan ulkopuolelta mainittakoon SHY:n entinen koulutusvastaava (!) Sanni Nevalainen: ”Enkelihoitajakoulutus. Koulutuksessa opit tai syvennät rentouttamisen taitoa, jolloin asiakkaan mahdollisuus aistia enkelit voimistuu. Löydät oman tapasi rentouttaa ihmisiä ja kanavoida huikeita valon auttajia. Koulutus sisältää runsaasti harjoituksia ja saat käyttöösi upeita, uusia, säteileviä enkelityökaluja. Saat lukuisia vihkimyksiä, jotka entisestään kirkastavat värähtelyitäsi"

    Lainattu Pertamon blogista.

    Näyttää New Age hörhöt, ja muut noita-akat pyörivän nykyään ko. yhdistyksessä.

    Äänestä

  • åkfkr kirjoitti:

    Olen sen verran vanha hypnoosin harrastaja että muistan omakohtaisesti tuon ajan kun Väinö Pertamo EROTETTIIN yhdistyksestä. Hänet erotettiin koska oli eri mieltä hypnoosista ja sen määrittelemisestä kun silloinen hallitus. On siis vaikea riidellä retkiteröidyn laillisen yhdistyksen sisällä jos siellä ei voi olla erilaisia mielipiteitä.

    Niin. Pertamo vastusti hörhöilyä, mystiikkaa ja muuta hyvin epämääräistä, ja niinpä SHY erotti kunniapuheenjohtajansa. Sen verran suvaitsevaisia nuo ihmiset. Mahtoiko erottaminen olla edes yhdistyslain mukainen?

    Äänestä

Milläpä lailla on tieteelliset parjanneet? Mitä on sanottu?

Äänestä
  • Se että tieteellinen hypnoosi on huolissaan asiallisen tiedon levittämisestä hypnoosista ja koerttaa korjata virheellisä uskomuksia joita jotkin tahot levittävät, niin tietyt tahot pitävät sitä parjaamisena.

    Äänestä

  • retds kirjoitti:

    Se että tieteellinen hypnoosi on huolissaan asiallisen tiedon levittämisestä hypnoosista ja koerttaa korjata virheellisä uskomuksia joita jotkin tahot levittävät, niin tietyt tahot pitävät sitä parjaamisena.

    Minä yksinäni olen jonkinlainen "taho"? Yleensä puhutaan henkilöstä tai ihmisestä, ei TAHOSTA. En kuulu yhdistyksiin, en järjestöihin enkä mihinkään.

    Miksi pyritte tekemään minusta monta? Yritätte mustamaalata muita(kin).

    Äänestä

  • Jos katselet ympärillesi niin saatat huomata vastoin kaikia odotuksiasi ettet ole maailmassa ainoana , on muitakin TAHOJA

    Äänestä

  • ielsfj kirjoitti:

    Jos katselet ympärillesi niin saatat huomata vastoin kaikia odotuksiasi ettet ole maailmassa ainoana , on muitakin TAHOJA

    Jos luet tarkkaan, oikein tarkkaan, niin saatat huomata, että en puhunutkaan muista tahoista, vaan ITSESTÄNI. Niitä muita tahoja on, aivan varamasti. Ei vain ole oikein suomen kielen mukaista puhua itsestään "tämä taho" eikä toisesta "tuo taho". Käyttämällä tällaista termiä "taho" viitataan isompaan joukkoon ihmisiä.

    Sivistyssanakirja:
    (us. vältettäessä nimien tm. suoraa mainitsemista) henkilöistä, ryhmistä, viranomaisista yms.: piirit. esim. Asiantuntevat tahot. Varmalta taholta saadut tiedot. Korkealta taholta tullut käsky. Oikeisto-, työnantaja-, hallitustaho paremmin: oikeisto, työnantajat, hallitus. Taholta puolelta, toimesta
    http://www.suomisanakirja.fi/taho

    Huomaa monikko!
    Joko ymmärsit?

    Äänestä

  • Huomasitko päätteen muita(kin) tahoja.

    Äänestä

Hyvät suggestoterapiasta apua hakevat. Tarkistakaa koulutustausta ilmoittajalta, pelkkä suggestoterapia tai suuri luettelo kohteista johon voi apua hakea ei riitä, kysykää missä koulutusta saanut ja peruskoulutus, harkintaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


muistokirjoitus kirjoitti:

Raukan pelkurimainen blogikirjoittelu jatkuu. Kävin sattumoisin Väinö Pertamon sivuilla ja täytyy sanoa, että harvoin näkee sellaista roskaa nettisivuilla. Hämmästykseni oli suuri, kun hän oli haukkunut kaikki Suomen hypnoosin parhaat asiantuntijat. Katkeroituneen ihmisenkin ajatuksiksi hänen mielipiteensä ampuvat pahasti yli. Hän pitää itseään aitona ja parhaana asiantuntijana hypnoosista. Hänen ajatuksensa ovat kuin suoraan kivikaudelta ja asentaansa inkvisition ajoilta. Tieteellisyys ja objektiivisuus puuttuvat lähes kokonaan. On vaarallista, että tällainen henkilö kuvittelee edustavansa totuudellista näkemystä muita halventamalla. Se on lisäksi erittäin ala-arvoista ja halpamaista, eikä mitenkään sovi hypnoosin vastuulliseen maailmaan. En ole kenenkään muun nähnyt haukkuvan kollegojaan tällä tavalla moraalisesti ja eettisesti tuomittavalla tavalla. Mistä johtuu, että hän tekee näin? Onko hänet erotettu/ syrjäytetty? En tiedä, mutta vaikea nähdä muutakaan selitystä. Säälittävää, mutta samalla myös surullista. Tämä vain vahvisti kuulemaani, että häntä ei kukaan enää ota todesta, vaikka hän tekeekin kaikkensa toisten haavoittamiseksi. Tietääkseni on erotettu halpamaisen käytöksen takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu