Seksiä todellisen maturen kanssa

OulunMatureaViikseen

Olen neljänkymmenen paremmalla puolella oleva mies ja sattumoisin tutustuin chatissa yli kuusikymppiseen naiseen. Nainen vaikutti mukavalta ja siinä chattailun lomassa kiihotuimme jutuistamme siinä määrin, että nainen antoi osoitteensa ja pyysi kylään. Oven avasi rintava ja reitevä stayuppeihin pukeutunut kypsään ikään ehtinyt mature, joka kävi heti ujostelematta housunetumukseeni kiinni. Kova kaluni singahti esiin ja nainen alkoi hieroa sitä antaumuksella samalla kun sanoi minulle: "En ole pitkään aikaan saanut näin kovaa." Siirryimme makuuhuoneen puolelle, jossa vähensimme loputkin vaatteemme. Imin ahnaasti naisen rintoja jonka jälkeen siirryin naisen päälle siten, että kovana sykkivä suonikas kullini upposi rintojen väliin. Aoin naida rintojen väliin, josta tämä kiimainen mature otti kullini suuhunsa ja aloitti ihanan imemisen. Hän nuoli ja lutkutti kyrpääni pitkään. Juuri kun minusta alkoi tuntua, että lasti lähtee kohta liikkeelle, lopetti nainen imemisen ja kääntyi kontalleen ja kehoitti nussimaan pilluaan takaapäin. Tein töitä käskettyä ja aloin naida suurta persettä puristellen kuin eläin. Pian laukesinkin naisen kiimasta supistelevaan vittuun. Kävin suihkussa ja lähdin. Tätä ihanuutta on nyt jatkutkin jo jonkin aikaa. Imetän kyrpääni ja nain kiimaista maturea keskimäärin kerran viikossa. Ja tämä ei ole unta!

8

9015

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • daalix

      On hyvä että sinäkin saat jonkun mummun persettä.

    • Veli-Jukka

      Ei tunnu aidolta,vaan kotirunkarin haave.

    • Vanhatätikuumana

      No kyllä kai nuo 'maturejututkin' ovat aika pitkälle tosia, sillä muutama sana omasta kokemuksestani. Asun Tukholmassa ja olen jo eläkkeelle ehtinyt nainen. Vain parinkymmenen minuutin kävelymatkan päässä on Vikinglinen terminaali ja käyn Cindarellan risteilyllä joskus jopa kerran viikossakin, kun tällä puolen on sellaisia tosi edullisia matkoja. Hytti lähes ilmainen ja siihen vielä sisltyy buffa-aamiainen. Iltaisin läydän lähes joka kertaa jonkun nuoremman miehen, joka vähän tarjoilee purtavaa ja juotavaa. Yön vietän sitten miesten kanssa. Hyvin harvoin olen jäänyt ilman sänkyseuraa. Olen 65v ja miehet joiden kanssa olen rakastellut ovat melkein aina siinä 35- 55 välillä. Kotona taas odottaa ukkoseni kiimoissaan juttua siitä kuinka reissun sänkyhommat olivat menneet. Hän haluaa tosi yksityiskohtaisen selvityksen matkastani samalla kun itse runkkaa siinä vieresssäni. Kyllä vanhakin siis kelpaa yllättävän hyvin. Taytyy vain olla rohkea, eikä jäädä murehtimaan, jos joku ei 'iskekään' heti toivotulla tavalla. Toivoisinkin, että mahdollisimman monet lähtisivät ulos ja jättäisivät dildonsa kotiin... :)

      • laivarouvaksi

        Haluaisin tehdä saman reissun:) Helsingistä lähtisin,olisko sulla sähköpostia,opastaisit mua vähän.Olen melkein kuuskymppinen nainen.Onko sinulla hytti yksin?


    • 81vuotiasta

      Olen 56v mies. Tutustuin 81 vuotiaaseen naiseen ja käydessäni hänen luonaan kuuntelimme musiikkia ja siitä se alkoi. Pyysin häntä tanssimaan, hetken kuluttua suutelimme. Suutelut muutuivat aika kiihkeiksi. Toisella tapaamiskerralla hän kysyi minulta suoraan, että siirtyisimmekö makuukammarin puolelle. Lopun kait arvaatte.
      Voin sanoa, että vaikka hänellä ikä näkyykin, niin ihan yhtä ihanalta ja lämpöiseltä
      hänen vartalonsa tuntuu ja suutelee himokkaasti. Rakastellessa täytyy olla tietysti vähän rauhallisempi hänen iästään johtuen. Täytyy sanoa että on se yhtä nautinnollista kuin nuorempienkin kanssa. On kiva huomata, etteivät halut naisillakaan iän myötä katoa. Onkohan muilla samankaltaisia kokemuksia

    • alistuin

      Hei taidan olla tämän maturen aviomies. Totta se on, että pippelini ei ole ollut kova pitkään aikaan ja mature vaimoni joutuu hakemaan tyydytyksen muilta miehiltä. Asutko Kaukovainiolla. Siellä on ainakin yksi vaimoni astujista. Ei siinä mitään minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin alistua.

    • hjikkk7

      Kiihoittava tarina. Vieläkö tyhjennät pussit maturen pilluun. Oliko posliini. Kerro lisää.

    • Olen 50 mies ja minulla on myös tämä "taipumus". Mielestäni seksikkäimpiä ovat 65 naiset. Suhteita on ollut joitakin ja täytyy sanoa että vaikka ikä tietysti näkyy niin ei se juurikaan tunnu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      913
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      614
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      512
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe