EE:sta...

Nimloth

eli Extended Editionista. Haluaisin kysyä mielipiteitänne lisätyistä kohtauksista, varsinkin Sauronin Suusta. Mielestäni se oli lähinnä huvittava, eikä herättänyt minussa samanlaista "pelon" tunnetta, kuin kirjan hahmo.

Lisäksi mietin, miksi Noitakuningas ei saattanut tehtäväänsä loppuun, eli tehnyt selvää Gandalfista, vaan lähti rohanilaisia vastaan.Eikö olisi ollut "viisaampaa" hankkiutua eroon Valkoisesta Velhosta?

Kysymykseni liittyvät tällä kertaa vahvasti elokuviin, mutta toivon, että teillä on kiinnostusta vastailla =)

11

843

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kontu..

      "Lisäksi mietin, miksi Noitakuningas ei saattanut tehtäväänsä loppuun, eli tehnyt selvää Gandalfista, vaan lähti rohanilaisia vastaan.Eikö olisi ollut "viisaampaa" hankkiutua eroon Valkoisesta Velhosta?"

      Minua jäi ärsyttämään tuo kohtaus..että sen pikikin lähteä,juuri kun olin odottanut jotain tapahtuvan...Paitsi jos sinä hetkenä velho ei tuntunut niin tärkeältä kuin iso joukko rouhanilaisia,ehkäpä noitakuningas ajatteli saavansa rouhanilaiset kaaoksen valtaan,jos heidän "johtajansa kuningas theodon tapettaisiin..??

      Minusta sauronin suu oli hyvä,tosin ei pelottava,ei myöskään kirjassa,se oli juuri semmoinen kuin kuvittelin..irvistelijä,se hymy oli juuri paras..=)

      Parannuksen tarhakin oli hyvä muuten..=)eowyn ja faramir..

      • Nimloth

        Parannuksen tarha oli hyvä lisä, oli kiva nähdä Eowynin ja Faramirin tapaaminen, kirjassa heidän tarinansa oli suloinen =)


      • ei sillä väliä

        Rohanin kuningas oli theoden eikä theodon ja ne ratsuukkelit oli rohanilaisia eikä rouhanilaisia.

        sulla oli varmaankin kirjoitusvirhe mutta mulla ei ollu muutakaan tekemistä niin tulin tänne aukoon päätäni.


      • Turin
        Nimloth kirjoitti:

        Parannuksen tarha oli hyvä lisä, oli kiva nähdä Eowynin ja Faramirin tapaaminen, kirjassa heidän tarinansa oli suloinen =)

        Miusta se niiden tarina ei ollu sulonen kun se Eowyn oli niin Aragornin perään ja sitten se joutu tyytymään johonkin käskynhaltijan poikaan. :'l


      • Varda
        Turin kirjoitti:

        Miusta se niiden tarina ei ollu sulonen kun se Eowyn oli niin Aragornin perään ja sitten se joutu tyytymään johonkin käskynhaltijan poikaan. :'l

        Minun mielestä Èowyn ei joutunut tyytymään Faramiriin.. Ei viralla ole mitään merkitystä silleensä, jos ymmärrätte....? Mutta oli kyllä ärsyttävä kun se Èowyn roikkui koko aja´n Aragornin perässä, eikä jättänyt sitä rauhaan.. Mulla ois ainaki mennyt hermot....


      • Nimloth
        Varda kirjoitti:

        Minun mielestä Èowyn ei joutunut tyytymään Faramiriin.. Ei viralla ole mitään merkitystä silleensä, jos ymmärrätte....? Mutta oli kyllä ärsyttävä kun se Èowyn roikkui koko aja´n Aragornin perässä, eikä jättänyt sitä rauhaan.. Mulla ois ainaki mennyt hermot....

        Ei minustakaan Éowyn TYYTYNYT Faramiriin, kaksi rikkinäistä ihmistä muodostivat tasavertaisen kokonaisuuden toisiaan ymmärtäen. Kumpikaan heistä ei mielestäni ollut järin onnellinen ihminen, ainakaan yksin: toinen oli asemansa ja sukupuolensa vanki, toinen isänsä vihaama.Uskon (ja toivon), että heistä tuli onnellisia yhdessä.Jos ei muuta, he eivät joutuneet elämään loppuelämäänsä yksin...Menipäs romanttiseksi =)


    • mie

      Miten niin TYYTYMÄÄN Faramiriin? Se on ihan loisto hemmo. Ei siihen tarvits tyytyä, vaan olla iloinen, että sen saa.

      • meitsi vaan eiku tsh fani...

        mun mielestä faramir on kyl aika ärsyttävä, mut kyllä söpö ja sillee, ja niin oli kyl eowynkin ärsyttävä, kun se koko ajan roikku sen aragornin peräs!!!!! siis hui: "voi aragorn, älä mene ja jätä minua!" mutta mun mielestä kaikkein paras oli orli eli legolas..eikä mikään ihme, kun se on mun idoli..:)


      • voivottelija
        meitsi vaan eiku tsh fani... kirjoitti:

        mun mielestä faramir on kyl aika ärsyttävä, mut kyllä söpö ja sillee, ja niin oli kyl eowynkin ärsyttävä, kun se koko ajan roikku sen aragornin peräs!!!!! siis hui: "voi aragorn, älä mene ja jätä minua!" mutta mun mielestä kaikkein paras oli orli eli legolas..eikä mikään ihme, kun se on mun idoli..:)

        Ei herrajumala... voihan sanonko mikä... Kaikki Sormusten herraa kokonaisuutena arvostavat ja hieman pakkomielteisetkin varmaan ymmärtävät, mikä minua ärsyttää tuossa vastauksessa.


    • Olopoli

      nyt saan valittaa Kuolleiden Kulkuteistä! Mitä ihmettä ne 80 000 pääkalloa jotka pursuivat sen seinän takaa olivat olevinaan? Sillä hetkellä tuntui kuin olisi katsonu jotain b-luokan kauhuleffaa. Siinä kohdassa teatteriversio oli mun mielestä vaikuttavampi.
      Sauronin Suu oli irvistellessään kieltämättä hivenen huvittava, mutta se ei häirinnyt lainkaan niin paljon kuin että Aragorn tappoi neuvottelijan. Ei kovin sivistynyttä Lännen valtiailta. ja ne kanto sitä paitsi jopa valkosta lippua (muistaakseni)...
      Noitakuninkaasta. Eihän hän kirjassakaan selvittänyt välejään Gandalfin kanssa. Kun rohanilaiset tulivat, pimeys väistyi ennen aikojaan ja sekoitti suunnitelmat (tai jotain. pakko lukea tsh kohta kun ei enää muista näitä juttuja).
      Sarumanin kuolemakin vähän häiritsi. Sehän kuoli kuin tavallinen ihminen. Ihan kuin se ei olisi enempää ollutkaan. Olisivat pistäneet sen ruumiin häviämään savuna ilmaan ja Gandalfin sanomaan jotain että se oli ylevämmästä tomusta tehty. Ja vaikka sitte jättäneet pääkallohyöyn pois. Mutta ei kai kaikkea voi saada...
      Aa, tää alkaa kuulostaa siltä etten tykännyt yhtään. Kokonaisuudessaan leffa oli loistava ja pidennetyt kohtaukset aivan ´huippuja noita paria häiritsevää juttua lukuunottamatta.

      • jawetus

        ...minäkin.

        Olen erittäin tyytyväinen pidennettyyn elokuvaan kokonaisuudessaan.
        Hyllyssäni komeilee kolmen pidennetyn elokuvan dvd-boksi. Aiemmin en ole ainuttakaan ostanut, mutta nyt siis hairahduin.

        642 minuuttia lempiaihettani, syömätön kinkku ja Dolby Digigal odottavat minua ja joululomaani. Aaahh...

        Ja jälleen kerran saan nähdä elokuvahistorian komeimman kohtauksen on kun Faramir joukkoineen ratsastaa kohti Osgiliathia ja varmaa kuolemaa, Pippin laulaa Denethorille.

        Kertakaikkiaan upeaa!!

        Hieno leikkaus, upea musiikki! Kerrassaan samaa dramatiikan tajua kuin Tolkienilla itsellään.

        Pääkallot olivat typerä ylilyönti, mutta täytyy antaa anteeksi. Niin paljon hyvää leffassa oli.

        Musta Sauronin Suu oli hyvä ja Sarumanin käsittely jäi edelleen liian vähälle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      167
      2804
    2. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      201
      2087
    3. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      50
      1922
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1776
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      92
      1658
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1531
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      81
      1244
    8. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1080
    9. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1039
    10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      196
      1030
    Aihe