Tyhjän nirhiminen vai maailman hyväily?

ruunemanni

Palstalla käsitellään kovin mitättömiä, arkisia asioita, jotka ovat tietysti olemassa, mutta merkitykseltään olemattomia.

Ihmisillä on kotimaassaan paha olla, niin paha, että kaikki varat uhrataan pois pääsemiseksi. Äveriäät ihmiskauppiaat myyvät "hukkumismatkoja" Eurooppaan. Edellisillä tarkoitin Afrikan ihmisiä, joita pyrkii tänne meillekin.

Kukaan ei ole kunnolla yrittänyt auttaa ihmisiä kotimaassaan. Käsitykseni on, että melko halvalla saataisiin aikaan kelvolliset olosuhteet.

Entiset siirtolaismaat on jätetty heitteille, osaamattomien ihmisten haltuun. Vallasta taistellaan asein ja ihmiset joutuvat pakenemaan.

Aseiden valmistus tulisi kieltää tai ainakin rajoittaa. Kiina yhtenä on suuri asemahti, jota ei rajoita kukaan.

YK (yhdistyneet kansakunnat) on olemassa suurine kuluineen. mitään nuo eivät saa aikaan, mutta toiminta jatkuu kuin huomaamatta.

Kun taistelut Syyriassa ovat jatkuneet loputtomasti, suurin ihmisuhrein, on pääsihteeri, korealainen Ban Ky Moon, kertonut olevansa hyvin vihainen.

Minäkin olen vihainen ja samoin tehoin kuin "Bankykin"

28

54

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Älä nyt ruunemanni moiti aina meidän kirjoituksia.

    • pysyköötkotonaan

      Laiskuuttaan lähtevät, pitää puolustautua ja tehdä työtä.

      • kullankimallus

        Onhan se outoa, että ennen niin himoitut siirtomaat on jätetty, vai onko kaikki rikkaudet viety? Ei todellakaan.

        No, Afrikka on suuri maa, johon minun älyni ei riitä ratkaisemaan heidän ongelmiaan, mutta, mutta, kuitenkin!!

        Ruokaa saisivat, kun oppisivat viljelemään ja kastelujärjestelmä luotiin jo "jeesuksen aikaan", joten mikä mättää?

        Tuli mieleeni, kun lapseni lähti Boliviaan johonkin avustustyön ja kysyin, mitä hän siellä tekee? "Hän opettaa niitä porkkananviljelyssä"!!:))

        Koska minusta ei ole "maailman parantajaksi", niin nirhaan täällä sitten vain tyhjää, koska ruunehan hoitaa homman.


      • Minäkin olin niitä, olisin ollut, Boliviaan lähtijöitä, mutta perhe pani vastaan. Ihan kuin joku olisi kutsunut....susmorsiin, suakin täällä tarvitaan.


    • kukaliekki

      Tyhjän nirhimistä olisi varmaan ahriikan kuntoon puuttuminen näin etäältä. Ahriika on niin valtava ja ihmisiä siikiiää sitä enämpi mitä enämpi me oloja parannetaan suhteellisuuden taju heittää jo Ruunperillä

    • fundsija1

      Eiköhän monet asiat olisivat toisin, ellei suurilla asekauppiailla olisi veto-oikeutta YK.ssa

    • Asevienti-vetää

      Fundsija puhui USA:n aseteollisuudesta, ja siitä olen itsekin aina välillä puhunut, sillä olen huolissani juuri sen vaikutuksesta maailmanrauhaan.

      Onhan sitä aseteollisuutta muissakin maissa, ja vienti vetää.

      • Fundsija1

        YK.ssa on kolme suurta joilla on veto-oikeus, USA, Venäjä sekä Kiina. Näistä Venäjä on vastustanut kiivaasti puuttumista Syyrian sisällissotaan sekä tukee avoimesti Iranin kyseenalaista radioaktiivisten aineiden rikastamisohjelmaa. Mielenkiintoinen seikka muuten: Lääkärit ilman rajoja on julkaissut raportteja kemiallisten aseiden käytöstä Syyriassa. Venäjä kiistää nämä väitteet länsimaisena probagandana.


      • sietäisitte.miettiä

        Syyrian diktaattori jos hän alunperin luopunut vallasta, järjestetty demokraattiset vaalit, venäjä tässä on tukenut diktaattoria, tapahtunut mitä tapahtunut tuhottu maa, miljoonIttain pakolaisia terroristit kylvää kuolemaa. Haluaisitko itse asua siellä tai osaatko asettua ajatuksissasi heidän asemaan et ajattelet vain jos hallituksesi on leikkaamassa jotain etujasi, mikä kauhistus mitä olet Sipilä tekemässä.


    • pohdintaa

      Syvällistä keskustelua näkee harvoin, ollaan kiinnostuneita mitä iltalehtien juoruista jostain julkkisten edesottamuksista Berlucionin x-rouvasta Sipilän sanomisista, pakolaisista negatiivisesti ja elämän kurjuudesta. Syvennytäänkö valittamisen sijaan mitkä ja mitkä tekijät vaikuttaa mihinkin esim. mistä johtuu työttömyys tai maapallon eriarvoisuus ym.

      • lkjhy

        Itsehän tässä valitat ja ohjaat kirjoittajia omaan kaavaasi. Lehdet ja uutiset ovat pullollaan sipin sanomisia turha niitä on sinulle toistella.


    • Tilanne nyt ja aina!

      USA:lla on kaksi asiaa tärkeimpiä.

      I. Pysyä vahvimpana maailmanvaltana.
      II. Pitää konfliktit poissa omalta maaperältään.

      Runsas asevienti tuo paljon rahaa ja asetehtaiden tukeminen tuo rahaa ja valtaa poliitikoille.

      Kun hiukan savua nousi Ukrainan reunoilla, nähtiin USA:ssa ilmeinen sodan vaara. Pyssyä, torrakkaa ja ties mitä hirmuasetta Viroon. Virollahan on historiallista katkeruutta neuvostoaikojen pohjalta ja presidenttinä mies joka ei taida osata puhuakaan muuta kuin "ameriikkaa", äidinkieli lienee täyin unohtunut.

      Ne, jotka saattavat elää lähitulevaisuudessa, kokevat hirmutuhon ja amerikkalaisen maailmanvallan meidän Euroopassamme.

      • sivusta.katsottuna

        Yhdysvallat on on ja ollut mukana hyvässä että pahassa, historiaa taaksepäin, maailman sodissa ollut ratkaisevassa osassa järjestysen palauttamisessa.
        Maailman poliisina menny usein liian pitkälle omaa etuaan ajavana mutta niin tekee tai yrittää muutkin Venäjä mitä hyvää se taas saanu aikaan.
        Länsimaiden ajattelu tapa nykyään, voisko olla vaihtoehtoa paras kun parempaa ei ole tarjolla.


      • Pitänee muistaa Viron joutuneen kyberhyökkäyksen kohteeksi jo huhtikuussa 2007, jolloin tietoverkosto lamaantui 3 viikoksi.

        Hybridisodankäynti sai Naton toimimaan perustamalla Tallinnaan tutkimuskeskuksen.Tuon johdosta meidänkin maassamme koulutetaan asepalvelussa kyberasiantuntijoita suojaamaan verkkotietoliikennettä.

        Nopeanpalvelun miehiä lisätään, sotaharjoituksia rajanläheisyydessä, liittynevät kaikki Suurvaltojen psykologiseen uhittelusodankäyntiin.

        Sodankäynti on muuttunut määrittelemättömäksi mielestäni, varsinaiset näkyvät konfliktipesäkkeet on Ukrainan lisäksi lähi-idän maissa, joissa aseita käytetään.

        Mitä tulevaisuuteen tulee, seurattavahan on maailman menoa, mutta huolimatta Ruunemannin vähättelevästä näkemyksestä tämän naisvaltaisen kirjoituspalstan aiheista, pitäydyn minäkin mieluimmin kotoisiin ilon aiheisiin :D

        Kas miehen järki etsii aina suoria ratkaisuja, nainen taas on luonnostaan sopeutuja.


      • Pisteet Sinulle Ruunemanni!


    • tässä.valossa

      Aloittajalta Ameriikan arvostelua !
      Itse näen tilanteen myönteisenä, minkälainen olisi maailma ilman heitä voisi olla toisenlainen. Pelastanut europan kyllä Hitleri olisi ehkä voittanut sodan ilman materiaalista apua Neuvostoliitto Eurooppa ei olisi sevinny tai Japania pysäytetty, komunismi kaatui USA johdosta Ukrainan kohtalo olisi selviö.
      Taloudellisesti sotilaallisesti on yhdysvallat kielteisiä seikkoja huolimatta meille tärkeä ei uhka kuin aloittaja peloittelee.

    • malviikki

      Mulla on ihan tarpeeksi nirhimistä, kun vastaan kahden kuolinpesän hoitamisesta. Neljä sisarusta meitä on, olen ainoa työkykyinen. Molempien kuolinpesien hoidossa oli tänään ihan käytännön hommia, maanmittari kävi ja rojuja siivottiin pois. Ei tule suuren maailman asiat mieleen. Eiköhän tänne mahdu monenlaista taapertajaa ? En moiti.

    • Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että Eurooppa vihdoin heräsi huomaamaan, että ne tulevat vaan! Vaikka kuinka estettäisiin, niin aina jotkut vuotavat veneet pääsevät rantaan ja pennittömät tulijat kaipaavat apua.
      Nyt on turhaa miettiä, miksi ja kenen syy. Nyt on pakko tarttua asiaan, ja kovan väännön jälkeen pakolaiset hajotetaan Euroopan eri maihin.
      Tänne kuulemma 400 tulijaa.
      Ei ole heillekään helppoa, jos ei meillekään. Tänne siirretään Saharan lämmöstä ihmisiä, joille selviää, että Suomessa sateinen sää ja kymmenen asteen lämpötila tarkoittaa keskikesää.
      Muutama vuosi sitten kaikilla oli toivoa tulevasta, kun syntyi ns. "Arabikevät" ja vanhat diktaattorit kaadettiin ja uudet hallitukset astuivat toimeen. Kansalaiset olivat täynnä toivoa. Osoittautui kuitenkin, että kun on jäljellä kaikki entiset ongelmat ja niitä ratkovat ihmiset, joilla ei ole mitään käsitystä demokratiasta ja maan parhaasta, niin uuden järjestyksen valtioissa suistuttiin ojasta allikkoon.
      Nyt sitten jatko nähdään tässä.
      400 pakenevaa eii kuitenkaan ole meille maailmanloppu. Toivotaan, toivotan, että kotimaat pääsevät jaloilleen ja pakolaiset voivat palata. Kyllä koti on koti aina heillekin.
      Täällä monella ei ole edessä kuin kylmää kyytiä.

      • turhaahöpinää

        Hölönhölön makriina. Ota ne kotisi lämpöön ettei tarvitse veronmaksajien niittten elämistä maksaa . Kyllä niille lämmitetyt asunnot järjestetään ilmaiseksi. Turhaan puhut 400sta, niitä tulee lisää joka kk ja perheet yhdistetään. Perhekäsitys on koko suku ja naapuritkin. Tunnetusti sikiävät täällä kuin kanit. Kun on sitä vapaa aikaa ja hyvin ruokitaan. Moskeijoita jo lisää vaaditaan , taitaa olla joku jo rakenteilla. Miksi ovat vellihousuja ne miehet, aseet käteen ja puolustautumaan. Nuoreia miehiä tulee eniten, kylmästi jättävät muun perheen oman onnensa nojaan. Laiskuus suurin syy ongelmiin liikaväestön ohella.


      • valoisin.mielin
        turhaahöpinää kirjoitti:

        Hölönhölön makriina. Ota ne kotisi lämpöön ettei tarvitse veronmaksajien niittten elämistä maksaa . Kyllä niille lämmitetyt asunnot järjestetään ilmaiseksi. Turhaan puhut 400sta, niitä tulee lisää joka kk ja perheet yhdistetään. Perhekäsitys on koko suku ja naapuritkin. Tunnetusti sikiävät täällä kuin kanit. Kun on sitä vapaa aikaa ja hyvin ruokitaan. Moskeijoita jo lisää vaaditaan , taitaa olla joku jo rakenteilla. Miksi ovat vellihousuja ne miehet, aseet käteen ja puolustautumaan. Nuoreia miehiä tulee eniten, kylmästi jättävät muun perheen oman onnensa nojaan. Laiskuus suurin syy ongelmiin liikaväestön ohella.

        Tänne tulevat kaikista huolimatta, Suomi on luvannut ottaa kiintiönsä ja olla mukana siinä missä muutkin, turhaan kitisette se kun ei auta.
        Voisitte alkaa nauttia kesästä, vähän viileää mutta kyllä se siitä.


      • Makriina.ek
        turhaahöpinää kirjoitti:

        Hölönhölön makriina. Ota ne kotisi lämpöön ettei tarvitse veronmaksajien niittten elämistä maksaa . Kyllä niille lämmitetyt asunnot järjestetään ilmaiseksi. Turhaan puhut 400sta, niitä tulee lisää joka kk ja perheet yhdistetään. Perhekäsitys on koko suku ja naapuritkin. Tunnetusti sikiävät täällä kuin kanit. Kun on sitä vapaa aikaa ja hyvin ruokitaan. Moskeijoita jo lisää vaaditaan , taitaa olla joku jo rakenteilla. Miksi ovat vellihousuja ne miehet, aseet käteen ja puolustautumaan. Nuoreia miehiä tulee eniten, kylmästi jättävät muun perheen oman onnensa nojaan. Laiskuus suurin syy ongelmiin liikaväestön ohella.

        Kaipaat varmaan takaisin vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin ainoat turvapaikan hakijat saapuivat Neuvostoliitosta, ja jokainen palautettiin takaisin pikavauhtia. Eipä heitä monta ollutkaan. Yritys oli aina tuhoon tuomittu.
        Oi niitä aikoja!
        Ei ollut sijoitusvaikeuksia, ei kielimuuria, ei kotouttamista. Palautetuista ei jälkikäteen kuultu hiiskaustakaan.


      • Perustele.höpi

        No, turhaahöpinää!
        Selitäpä nyt asenteesi pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin.
        Mihin sijoittaisit venepakolaiset, jotka rantautuvat Italiaan? Onko Italian velvollisuus hoivata heidät?
        Miksi et soisi yhdellekään apua täällä? Perustele, miksi juuri he ovat pohjasakkaa, joita ei missään tarvita. Omasta maastaankin poistuvat, koska se ei anna heille mitään.


    • koko-maailman-rahat-

      UUSJAKOON,,,,,,, köyhyys ja SODAT on poistettava kaikista muslimimaista samoin kuin myös koko euroopan maaperältä,





      Maailamssa ihmiset on t y h m i s t y n e et
      ( määrätietoisesti TYHMISTETTY ) ,
      heiltä on loppunu mielikuvitus ja halu rakentaa parempaa ympäristöä itselleen,
      se johtuu siitä ETTÄ
      raha on kasaantunu VAIN muutamien ihmisten taskuun,
      politiikan seurauksena ERIARVOISAMINEN on onnistunu hyvin,
      -- jos ihmisille anetaan mahdollisuus
      ihmiset tietää että kun he tekee uusia keksintöjä,
      uusia ajatuksia alkaa kehittämään ja rakentamaan omaa elämäänsä ja ympäristöään paremmaksi paikaksi elää
      ja saavat siitä toimeentulon ja hyvinvointia itselleen ja perheelleen,
      EI ihmiset muuttaisi pois kotiseudultaan, eikä omasta maastaan,
      SIIS jokaisessa maassa politiikkaa ON muuttettava siten,
      että tavalisilla kansalaisillakin olis omalla työllään mahdollisuus tulla toimeen ja kehittää edeleen ympäristöään niin että toimeen tulo koko yhteisöllä ON MAHDOLLISTA,
      ON maailman typerintä politiikkaa se että VAIN pieni ryhmä rikastuu ja saa kaiken tuoton firmoista vain omaan taskuunsa,
      SE tekee yhteiskunnasta apaattisen haluttoman edes yrittää kehittää yhteiskuntaa ja ympäristöään paremmaksi
      kun koko hyödyn vie VAIN muutamat ihmiset ( muka johtajat ) jotka eivät edes ole panneet tikkua ristiin keksintöjen ja uusien alotusten suhteen,
      lopputoteamus on kuten alotuksessaki jo mainittiin
      ihmiskunta on menny takapakkia kaikessa kehityksessä pelkästään muutamien rikolisuutteen taipuvaisten johtajien toimesta,
      koska näille muutamille lailistetuille rikollisille on lain voimalla mahdollistettu rahan kähmintä vain omaan taskuunsa
      jossa siitä ei kokonaisuuteen katsoen ole mitään hyötyä yhteiskunnalle eikä yhteisöille,
      eikä sosiaalisen elämän kehitykselle,
      joka muuta väittää on sokeaja harvinaisen tyhmä,
      -- vai minimaalisesti nämä muutamat rikkaat antaa omistuksestaan hyötyä ihmiskunnan hyödyksi,
      siis vain promillenverran,
      ja sitten ne saattaa mahtaitailla anteliaisuudellaan, hah hah haaa,
      totuus maailman rahavarallisuudesta on k a r m a i s e v a , kauhistuttava,
      raha makaa VAIN muutaman typeryksen yksityiessä taskussa,
      HERÄTÄÄÄÄ ihmispoloset ,,
      siis
      maailman varallisuus uusjakoon,
      sadattuhanet-miljaardit pois vain muutamien omistuksesta,
      k ö y h y y s ON poistetttava maailmasta, koska se ON oikeesti mahdollista,
      köyhissä ihmisissiä on valtava älykkyys piilossa ja voima rakentaa älykkäämpää maailmaa,
      jossa kaikilla ihmiskunnalla on mahdollisuus elää kohtuulisen turvattua elämää,

      niin tietenki, se sitten vaikuttaa jo siltä että taivas olisi laskeutunu maanpäälle,
      ehkä niin vielä käykin,
      -- jumala antaa loppujen lopuksi viisauden ja hyvyyden vallata maailman,
      pahuus saa karkotuksen ja katoaa lopulta kokonaan,
      näin uskon,,,
      kirjoitusvirheitä en jaksa korjata, sori,,,,



      HUOMATKAA !!!!!!!!

      ERIARVOISTAMINEN ON SYYNÄ KOKO MAAILMAN TUSKAAN ja KÖYHYYTEEN,
      kuten mös kaikkiin sota-tilanteisiin,,,,

      • Ihmisten.epätasa-arvo

        Arveletko, että olet keksinyt ihan uuden ajatuksen?


    • kiukkukorkeella

      Olen miettinyt tykönäni usein ja aina uudestaan.
      Mitä helekattia heitä kutsutaan pakolaisiksi, tietysti osalla on vaikeaa ja työ sekä toimeentulo olematon.
      Tänään katsoin uutislähetystä taas kerran purettiin laivaa Välimeren pohjoisrannalla.
      *Pakolaiset* vaikuttivat siisteiltä hyvin puhkeutuneilta ja hyvin voivilta ei mitenkään nälkiintyneiltä ei pelokkailta??
      Tuli siinä mieleeni että aikansa olemme matkustelleet sinne ja tänne ja varsinkin kauas, onko nyt vain niin että meidän makoilumme rannoilla ja ajelut vuokra-autoilla ovat muovautuneet alikehittyneissä maissa niin ettei mitään tarvi maksaa ja ruokapäydät notkuu herkkuja turisteille.
      Liikaa hyysäilyä ja ne on käsitetty meillä väärin, lupaillaan maat ja taivaat.
      Mitä lienevät ne Hyvän Tahdon Lähettiläät, kenpä tietäis sen.

      • kristittyomassamaassa

        Luin juuri hesarista yhdestä irakilaisesta nuoresta miehestä, joka oli maksanut matkasta 15 000 euroa. Se on iso raha jopa täällä. Ei ne köyhimpiä ole, jotka tulee. Tässä ajetaan alas järjestelmällisesti kristinuskoa, eimuuta slitystä löydy. He haluaa tulla valmiiksi rakennettuun hyvinvointiin, omassa maassa pitäisi taistella ja rakentaa työllä tyhjästä, kuten Suomessa on tehty. Millaisia ovat ne suomalaiset, jotka antaa avosylin noiden tulla pilaamaan isien meille verellään lunastaman maan ????


      • narisijat
        kristittyomassamaassa kirjoitti:

        Luin juuri hesarista yhdestä irakilaisesta nuoresta miehestä, joka oli maksanut matkasta 15 000 euroa. Se on iso raha jopa täällä. Ei ne köyhimpiä ole, jotka tulee. Tässä ajetaan alas järjestelmällisesti kristinuskoa, eimuuta slitystä löydy. He haluaa tulla valmiiksi rakennettuun hyvinvointiin, omassa maassa pitäisi taistella ja rakentaa työllä tyhjästä, kuten Suomessa on tehty. Millaisia ovat ne suomalaiset, jotka antaa avosylin noiden tulla pilaamaan isien meille verellään lunastaman maan ????

        Kyllä sulla tyhmä mielikuvitus toisten oloista syyttömät osapuolet raunioiden keskellä kaikki lopussa.
        Jotain maailmalla mietitään mikä ratkaisu, paras olisi saada rauha ja ihmiset pääsisivät uuden elämän alkuun kun ei niin ei.
        Kun paasaatte ja pelkäätte nii ummistakaa silmänne ja korvanne ajatelkaa omaa hyvinvointianne tyytyväisinä.


      • Vaalierkki
        kristittyomassamaassa kirjoitti:

        Luin juuri hesarista yhdestä irakilaisesta nuoresta miehestä, joka oli maksanut matkasta 15 000 euroa. Se on iso raha jopa täällä. Ei ne köyhimpiä ole, jotka tulee. Tässä ajetaan alas järjestelmällisesti kristinuskoa, eimuuta slitystä löydy. He haluaa tulla valmiiksi rakennettuun hyvinvointiin, omassa maassa pitäisi taistella ja rakentaa työllä tyhjästä, kuten Suomessa on tehty. Millaisia ovat ne suomalaiset, jotka antaa avosylin noiden tulla pilaamaan isien meille verellään lunastaman maan ????

        Hetkinen, paljonko normaali matka kyseisestä maasta Suomeen olisi maksanut.
        Artikkelissa ei kerrota, kuinka kauan tulija on säästänyt rahaa, mistä hän on luopunut tai onko hän tehnyt velkasitoumuksen, jonka panttina ovat tulijan omaiset siellä kotimaassa. Toisaalta kysymyksessä saattaa hyvinkin olla fiktiivinen tarina elintasopakolaisesta. Tämä jälkimmäinen vaihtoehto olisi vain yksi niiden tarinoiden joukossa. joiden aitoutta ole koskaan vaivauduttu todistamaan.
        Turvapaikan hakijoita on karkeasti kolme eri ryhmää, laillisesti kiintiöpakolaisiksi luokitellut, nyt uutena ryhmänä ns. Välimeren pakolaiset, joiden Suomeen otettavien määrästä sovitaan erikseen. Kolmas on eri reittejä kulkevien rekisteröitymättömien toiviomatkalaisten ryhmä, näistä kolmesta kaikkein suurin. Tulevat yksin tai muutaman henkilön seurueina ja ilmottautuvat jossain rajanylityspaikassa. Jokaisen tällaisen tulijan saapuminen on yllätys. mutta yksilön oikeuden turvaaminen vaatii, että turvapaikkaanomus on käsiteltävä asianmukaisia säädöksiä noudattaen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      104
      6405
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      348
      5794
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      70
      3529
    4. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      12
      3445
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      106
      2779
    6. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      21
      1790
    7. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      18
      1777
    8. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      18
      1614
    9. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      188
      1234
    10. Toksinen ja negatiivinen kansa

      Samaan muottiin valetut
      Suomussalmi
      97
      1171
    Aihe