Vaikean aiheen otin retosteltavakseni Teemalla eilen olleen ohjelman innostamana, mutta jotain nyt kuitenkin.
Kiehtovasti laadittu otsikko houkutteli intensiivisesti seuraamaan käsitettä betoni. Jo tämä ensimmäinen osa ( kaksi jäljellä) antoi ymmärrystä asenteelle, miksi moni ikäisemme käsittämättömästi inhoaa, halveksii, ivaa ns.betonilähiöitä. Usein juuri tällainen ihminen ei ole edes koskaan nähnyt betonitaloja. Kuvitteleeko harmaaksi kolkon rosoiseksi massatuotannoksi, taloiksi, joissa asuu mielestään vain laitapuolen väeksi nimitettyjä. Betonia on ympäriinsä joka paikassa, katselkaapa.
Betonibrutalismi? Raakabetoni on ranskaksi brutale, sivumennen sanoen. Betoniko rakennusmateriaalien rokonarpista jätettä?
Vanhemmilla ihmisillä voi olla tunnelataus betonia kohtaan. Sodanaikaiset ja sodanjälkeiset rakennelmat, sillat, puolustusrakennelmat, bunkkerit, rakennettiin betonista. Onko alitajuntainen inho betonia kohtaan syntynyt nähdessämme kuvissa Natsi-Saksan pakkotyövoimalla pystytettyjä puolustusrakennelmia, vaikkapa Berliinin muurin. Betonihirvityksen mielikuva syntyi.
Uudet asenteet syntyivät viime sodan myötä ´ uuteen ´maailmaan, betonibrutalismi.
Oikeastaan ensimmäiset betonirakennelmat alkoivat syntyä vastareaktiona viktoriaaniselle, jollaiset rakennukset ovat olleet monimutkaisesuudessaan kaunista katseltavaa. Pitäisikö kaiken näkemämme olla vain iloa silmälle.
Onko lähes kaikki paha peräisin betonista. Sodanjälkeinen arkkitehtuuri syntyi bunkkereista, moottoriteistä, silloista, huoltoasemista jne. Ihannerakennus oli uusbrutalismia. Betoni herättää kohteena karhean rumaa voiman tunnetta.
Art Brut.
Katsotaanpa, mitä seuraava osa betoniaiheesta tuo tullessaan.
Kiehtovasti laadittu otsikko houkutteli intensiivisesti seuraamaan käsitettä betoni. Jo tämä ensimmäinen osa ( kaksi jäljellä) antoi ymmärrystä asenteelle, miksi moni ikäisemme käsittämättömästi inhoaa, halveksii, ivaa ns.betonilähiöitä. Usein juuri tällainen ihminen ei ole edes koskaan nähnyt betonitaloja. Kuvitteleeko harmaaksi kolkon rosoiseksi massatuotannoksi, taloiksi, joissa asuu mielestään vain laitapuolen väeksi nimitettyjä. Betonia on ympäriinsä joka paikassa, katselkaapa.
Betonibrutalismi? Raakabetoni on ranskaksi brutale, sivumennen sanoen. Betoniko rakennusmateriaalien rokonarpista jätettä?
Vanhemmilla ihmisillä voi olla tunnelataus betonia kohtaan. Sodanaikaiset ja sodanjälkeiset rakennelmat, sillat, puolustusrakennelmat, bunkkerit, rakennettiin betonista. Onko alitajuntainen inho betonia kohtaan syntynyt nähdessämme kuvissa Natsi-Saksan pakkotyövoimalla pystytettyjä puolustusrakennelmia, vaikkapa Berliinin muurin. Betonihirvityksen mielikuva syntyi.
Uudet asenteet syntyivät viime sodan myötä ´ uuteen ´maailmaan, betonibrutalismi.
Oikeastaan ensimmäiset betonirakennelmat alkoivat syntyä vastareaktiona viktoriaaniselle, jollaiset rakennukset ovat olleet monimutkaisesuudessaan kaunista katseltavaa. Pitäisikö kaiken näkemämme olla vain iloa silmälle.
Onko lähes kaikki paha peräisin betonista. Sodanjälkeinen arkkitehtuuri syntyi bunkkereista, moottoriteistä, silloista, huoltoasemista jne. Ihannerakennus oli uusbrutalismia. Betoni herättää kohteena karhean rumaa voiman tunnetta.
Art Brut.
Katsotaanpa, mitä seuraava osa betoniaiheesta tuo tullessaan.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Betonitaloja ei voi korjata, purettava on.
Mistäs tuollainen käsitys. Yli 40 vuotta ovat vanhimmat pystyssä pysyneet, peruskorjaukset tehdään tietysti.
Rumaako? Jossakin Bulgarian Varnassa näin aikoinaan tosi brutaalin betoni- taideteoksen. Korkean mäentöyräälle oli valettu valtava kansojen ystävyyden muistomerkki. mäenrinteet oli kukkaistutusten peittämät. Yksi nainen oli niitä istutuksia hoitamassa. nousin sinne möhkäleen juurelle asti. Ikuinen liekki paloi siellä ja meitä oli vain kaksi ihmistä muistomerkillä, kukkien hoitaja ja minä, parhaaseen turistiaikaan. Noustessani leveää pitkää käytävää nainen kysyi minulta, paljonko kello on?
Tämä kaikki oli niin absurdia etten kyllä ikinä unohda sitä "ystävyyden" monumenttia.
Sodan jälkeen syntyneet nk 'suuret ikäluokat' aikuistuivat ja kotien tarve oli suuri, silloin noita betoniseiniä alkoi ilmestyä kilvan joka puolelle.
Kaikki melkein samalla mallilla ikkunoista katoista ja ovista lähtien.
Kauniitakin niistä olisi saatu muuntelemalla ikkunoiden ja ovien kokoja ja malleja, mutta kaikilla oli kiire ja hyvä että koteja saatiin valmiiksi.
Suurilla määrillä saatiin hinta kohtuulliseksi jne....
Nämä slumminharmaat betonimöhkäleet tulivat monelle suomalaiselle tutuksi ruotsalaisen teollisuusbuumin yhteydessä 1960-1980 vuosien aikana. Tarvittiin nopeasti asuntoja. kaupunkeihin syntyi asuma-tai nukkumalähiöitä. On täysin luonnollista, että näistä kehittyi nopeasti slummimaisia, kanta-asukkaiden vieroksumia alueita. Muuttajien kielitaidottomuus yhdessä pitkän työttömyysvaiheen rasittama talous aiheuttivat kunnille rasitepiikin. Toisaalta eri alueilta, jopa eri maista tulleiden asukkaiden sosiaaliset kontaktit olivat rajoitettuja, monet eristäytyivät seurauksena sitten esim. alkoholiongelmat ja myöhemmässä vaiheessa huumeet. On täysin selvää, että nämä teollisesti valmistetut harmaat betonimöhkäleet mielletään vieläkin sosiaalisena ongelmana jopa meilläkin täällä Suomessa, jossa sentää on saatu paljon tietoa Ruotsissa tehdyistä virheistä.
Slummi ei Hervanta todellakaan ole,tämähän on kuin oma pikkukaupunkinsa isomman kupeessa. Ja talot on maalattu mitä kauneimmilla väreillä yksilöllisesti. Joka talossa pieni yksityiskohta osoittamassa, miten talot eroavat toisistaan, vaikkapa talon yläkulma maalattu eri värillä tai ´merkitty´ jollain kuviolla. Harmaita möhkäleitä ei täällä ole missään. Olenhan kertonut aikaisemmin, miten talojen pihoissa on kuin pieni metsä erilaisine puineen ja kukkineen.
Onhan se hyvä että löytää värin prusteella kotiin vaikka laitamyötäsessä
.
Raukka
Kuka ja missä raukka....ei suinkaan, vaan juuri niin kuin ´hyvä se on´ kekkasi. Kadut eivät aina sitäpaitsi suoraviivaisesti kulje, jossain voi olla yllättävä koukkaus. Itsekin alussa eksyin, kun olevinaan läksin oikasemaan, omankin talon tuttu värimerkki on hyvä painaa mieleensä.
Kanta-asukkaiden vieruksukuksimassa betonilähiössä asuvana ei voi olla nauramatta putkinäköisiä K-asujia jotka ovat näkevinään vaikka eivät nähneet vaan olettavat. Olettavat niin vahvasti, että eivät tohdi katsoa todellisuutta joka on aivan kaunis hyvä asuinalue, jota jatkuvasti jossakin korjataan/rakennetaan uusia taloja.
Aivan niin kuin kaikki paremmatkin asunnot tarvitsevat joskus kunnostamista, aivan niin kuin paremmilla alueilla täälläkin asuu kaikenlaisia ihmisiä. Aivan niin kuin paremmilla alueilla täälläkin on ongelmaihmisiä.
Kun asukkaita lähiössä on kymmeniä tuhansia niin kyllä kaikenlaista on, kuten kaikkialla, noin samoissa prosenteissa luettava määrä.
Kansaa jaetaan väärillä perusteilla.
Muoto muuttuu..
Tässä lähellä on 70-luvun talo joka on peruskorjattu muutama vuosi sitten. Pistää silmään kivasti monia värejä on käytetty ulkokuoreen mm.
Venäjällä ja itäpuolella kaikkialla on niitä harmaita betonitaloja joiden lämmitystekniikka ja vesijohtojutut aivan surkealla tolalla.
Kai rakennettu silloin neukkula-aikaan. Niissä talvi voi olla tosi haastava elettävä.
Tai kun kaasu tai polttoöljy loppuu. Ihmiset yrittävät metsästä raahaamillaan puilla lämmittää talojaan ja ruokaa tehdä.
Olikohan se runoilija Lauri Viita, joka betonimylläristä kirjoitti? Viita ja Aila Meriluoto olivat huiminta siihen aikaan.
Erinomaista kun mainitsit Lauri Viida, Pispalan sälli. Runojahan tänne ei kaiketi saa enää laittaa, pitkä on runokin. Heikki Sarmanto on säveltänyt kokoelman runoja laulusarjaksi, esittäjänä Tapani Kansa. Pittääpä kuunnella, jos on juutuupessa.
Matias Keskisen Urho Kekkosen päätä esittävä betonikolossi oli esillä Oulun Rotuaarilla. Kun presidentti Gorbatshov vieraili Oulussa niin patsas haluttiin siirtää pois näkyviltä, teos kuitenkin hajosi kuljetuksessa kadulla.
Joku taiteilija teki hienon taideteoksen Kekkosesta leipälapio-silmälasit asetelmalla. Kyllä sekin saattaa netistä löytyä.
Taiteilija oli Urho Kekkonen itse. Aika humoristinen näkemys omasta itsestään.
En hakenut netista vaan muistin Kekkosen olleen erään taiteilijan ateljeessa sitä taiteilemassa. Taiteilijan nimeä en nyt kylläkään muista vaikka tunnetuimpia Suomessa hän oli.
Vedänpä tähän ajankohtaisen Guggenheim-hankkeen mukaan. Entäpä jos kilvassa olisikin ollut mukana brutaali ehdotus, ratkaisu.....Harmaasta raakabetonista tehty museorakennelma kaikkine rosoisuuksineen, ilman kaunisteluja. ´Alaston ´museo poikkeavana muista hienosteluista. Siinä olisi ollut sentään jotain karkeaa, kaunista runoutta.
Guggenheimin arkkitehtuurikilpailun voitti japanilais-ranskalaisen parivaljakon matalahko hiilletystä puusta suunniteltu luomus. Hiiltäminen kuulemma lisää puun käyttöikää, saataisiin mustanpuhuva rakennus Pohjolan valkeaan kaupunkiin. Finlandia-talo marmoreineen ja Kiasma lasiseinineen ovat ainaisessa remontissa ja kalliiksi tulevat. Miksei tosiaan betoni kelpaisi , taide on tärkein, eivät seinät.
Espoon modernin taiteen museo Emma sijaitsee entisen kirjapainon W&G:n tiloissa, se on uea esimerkki siitä, miten betoniseinät pitävät sisällään valtavia avaria näyttelysaleja ja monipuolista toimintaa. On ollut varaa hankkia taidettakin, ei vain seiniä maksaa ja korjata. Helsingin kaapelitehdas on myös hyvä esimerkki, ja tyhjia tehtaita ja toimistotaloja on varmasti saatavilla riittämiin edullisesti hyvillä paikoilla. Miksi pitäisi Helsingin vähät vapaat rannat rakentaa , ainakin vihreiden pitäisi olla etujoukoissa taistelussa tätä vastaan.
Käykääpä Matin kanssa Mäntässä Serlachiuksen museoissa. Gustaf toimii entisissä konttoritiloissa, Gösta entisessä asuinkartanossa ja viime kesänä sinne valmistui puiset lisärakennukset.
Sementin kauneudesta vielä. Olen valanut esim. raparperin lehtiä muotteina käyttäen puutarhapolulle laattoja ja lintujen juoma-altaan. Voiko romanttisempia esineitä enää ollakaan ! Sementti sammaloituukin kauniisti, mahtaako betonille käydä samoin.
Japanilaiset arkkitehdit osuivat oikeaan suoneen tuossa materiaalin valinnassaan. Japanissa on pitkät perinteet puurakentamiselle – siellä puu kestää aika ajoin koettelevat maanjäristykset.
Suomalaiset arvostavat puuta, senhän tiesivät myös tuomarit ja Guggenheimin edustajat. Ja se oli naula joka veti. Auttaa varmaan museon tuloa Helsinkiin, sehän onkin seuraava askel tässä.
Puullahan me olemme maailmankartalle päässeet.
Toivottavasti suomalainen puuteollisuus pääsee valmistamaan tuon rakennusmateriaalin.