Oma Grand Theft Auto V arvioni

Pelasin tuossa vastikään GTA Vitoseni toiseen kertaan läpi ja ajattelinpa rustata siitä jonkinnäköisen arvostelun/yhteenvedon/vuodatuksen tänne, kun se NextGen- ja PC-julkaisun myötä nousi tuossa alkuvuodesta taas ajankohtaiseksi.
Ensialkuun todettakoon, että vaikkei yleisvaikutelmani muuttunut mitenkään radikaalisti, koin toisen läpipeluuni pelistä ensimmäistä selvästi positiivisemmaksi kokemukseksi, kun viime pelikerralla sen negatiiviset piirteet korostuivat. Läpäisin pelin tällä kertaa huomattavasti aiempaa perusteellisemmin, jolloin pelattavaa riitti reippaasti useammaksi viikoksi ja kokonaispeluuaika kipusi yli sataan tuntiin. Varsinaisesta sisällön puutteesta en siis koe voivani GTA Viitosta millään muotoa syyttää.
Erityismaininnan pelin aiemmin minulle melko vieraaksi jääneestä lisäsisällöstä ansaitsevat random eventit. Vaikka iso osa niistä onkin triviaaleja toistuvia pikkutilanteita kuten rahavaunun ryöstöt ja lompakkovarkaiden kiinniotot, on joukossa myös joitain pelin muistettavimpia pikkutehtäviä kuten tulitaistelu altruistikultin kanssa, kauniin gangsterin tyttären pelastaminen elävänähautaukselta, sekä mahdollisuudet värvätä heist-tiimiin pelin ehkä paras pakoautonkuski Taliana Martinez ja GTA IVn pelanneiden vanha tuttu Patrick McReary.
Strangers&Freaks-sivutehtävät taas esittelevät Getarien perinteisen tyylin mukaisen kirjon kajahtaneita sivuhahmoja, ja tehtävien itsensä taso vaihtelee Mary-Annin urheiluhulluilujen ja Dominatorin Extreme-laskuvarjoilusekoilujen kaltaisista hauskoista tehtävistä raivostuttaviin, kuten kartalle sattumanvaraisesti ripoteltujen ufopalojen etsintään tai Tonya Wigginsin huonomman puoliskon hinauspalvelun pyörittämiseen, ja sitten on vielä skientologeja parodioiva Epsilon-tehtäväsarja, joka on vähän sekä että.
Pelin suurin vahvuus on kuitenkin eittämättä sen ympäristö; HD-versio Kaakkois-San Andreaksesta on kaunis ja vuoristomaisemassa auringonlaskuun ajaminen tunnelmallisen musiikin pauhatessa radiosta on yhtä säväyttävää kuin GTA San Andreaksessa vuosia takaperin. Itseäni viehätti myös erityisesti pelialuetta ympäröivän meren näyttävyys ja kävin toisinaan sukeltamassa silkan merenpohjan yksityiskohtien ihastelemisen vuoksi.
Se varsinainen ydinasia sitten taas, eli juonitehtävät, vaikka ovatkin lievästi sekalainen pakkaus, ovat ainakin toteutettu viihdyttävästi suurimmalta osin. Niiden parasta antia ovat todennäköisesti juonen varrelle sijoitetut Heist-missiot, jotka käytännössä muodostavat juonen varsinaisen selkärangan.
Tosin juoni itsessään on pelin sisältämistä elementeistä se kaikkein heikoin lenkki. Siitä tuntuu auttamattomasti puuttuvan riittävän vankka punainen lanka, joka pitäisi tarinankerronnan kasassa alusta loppuun ja näin ollen tulee useissa kohdin tunne, että erillaisten viihdyttävimpienkin tehtävien pohjustukset ovat usein pelkkiä tekosyitä saada hahmot suorittamaan eriasteisia ryöstöjä, kaappaamaan lentokoneita, tai tekemään muuta "siistiä". Muutenkin koko pelikokemuksen ajan hypittäessä vähän väliä kolmen pelihahmon yksilökohtaisten ongelmien väliltä sattumanvaraisten statistien antamiin tehtäviin ja niistä kolmen päähahmon yhteisiin puuhiin vaihtelevalla saumojen irvistelyllä jää kokonaisuus häiritsevän hajanaiseksi. Tämäntyyppinen elementtien hajanaisuus on kai yleisesti sandboxeja riivaava ilmiö, mutta esimerkiksi GTA IV ja San Andreas onnistuivat toteuttamaan sen huomattavasti vähemmän rönsyilevällä otteella kuin GTA V, vaikka pääjuonesta irrallisia elementtejä molemmissa olikin.
Juonen kolmesta vaihtoehtoisesta lopusta itse pidän vaihtoehto-Ctä ainoana valitsemisen väärtinä, koska A ja B tuntuvat laiskasti kirjoitetuilta ja hahmojen toiminta niissä on mielestäni ristiriidassa aiemmin esitetyn kanssa. Se C-lopetuskin tuntuu vähän siltä, kuin se olisi kiireessä sutaistu, eikä siinä ole sellaista Grand Finale-fiilistä jonka itse yhdistän GTA-lopetukseen. Pelissä ei myöskään ole kunnollista antagonistia, vaan neljästä virallisesta pahiksesta kaksi hädin tuskin vilahtaa pelissä ennen viimeistä kohtaamista ja kaksi muuta eivät tee viimeisessä kohtaamisessa minkäänlaista vastarintaa.
Lisäksi pelissä on runsaasti ajottaisen kirosanatulvan kirvoittavia pikkuärsykkeitä, kuten poliisien liipasinherkkä virkaintoisuus ja pelihahmojen (varsinkin Franklinin) yliherkkyys heittää kolaroidessa veivinsä tuulilasin läpi lentäen.
Pakko myös mainita, että tämä erinäisten pelijournalistien GTA Vitoseen kohdistama täysin ylimalkainen suitsutus tekee siitä paljon vaikeamman suositella, kuin se ansaitsisi. Se on hyvä ja jossain suhteissa erinomainenkin peli, mutta onko se niin hyvä että se "pilasi seuraavankin konsolisukupolven pelit. Mikään ei tunnu enää miltään." (lainaus Jarkko Fräntilän artikkelista Tiltin sivuilta), tai että se ansaitsi "Vuoden Peli"-tittelin kahtena vuotena peräkkäin (Pelit-lehti)?
Minun vastaukseni on ei, ei lähellekkään.
Loppuverdiktinä GTA V on kuin paremmin marinoitu, mutta huonommin paistettu versio San Andreaksesta, arvosana 9/10