Vaarallisia leikkauksia ja syöpäseulontoja
Länsimaissa lukemattomia ihmisiä leikellään joka päivä turhaan, mutta esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa tällaisen toiminnan raskaat seuraukset ovat olleet hyvin tiedossa. Näissä maissa ruumiin leikkely onkin vuosisatojen ajan ollut kiellettyä, ja kirurgisia toimenpiteitä on suoritettu hyvin säästeliäästi ja vain viimeisenä keinona. Yhdysvalloissa ihmisen kehon leikkely on kuitenkin tuottoisa liiketoimi – kuten myös nykyajan Kiinassa. Yhden vuoden aikana amerikkalaiset kirurgit suorittavat noin 350,000 sepelvaltimon ohitusleikkausta ja laskuttavat niistä ainakin neljätoista miljardia dollaria. Usein tällaisia leikkauksia tehdään aivan turhaan. Yhdysvalloissa suoritetuista alaselän leikkauksista puolet tehdään asiantuntijoiden mukaan ilman pätevää syytä, ja tarpeettomasta leikkauksesta johtuvien kuolemien määrän arvellaan siellä olevan jopa kahdeksankymmentä tuhatta potilasta vuodessa. Ja länsimaissa rintasyöpiä edelleen seulotaan röntgensäteiden avulla, vaikka uusi tutkimus osoittaa että yli kuusikymmentä prosenttia rintasyövistä on juuri niiden aiheuttamia. Jo vuonna 1927 Texasin yliopistossa toiminut eläintieteen professori, tohtori H.J. Muller huomasi, että saattamalla eliöitä alttiiksi röntgensäteille seuraavissa sukupolvissa tapahtui mutaatioita. Ja jokainen mutaatio on mahdollinen syövän syy.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei kannata mennä röntgeniin, saa näköjään siitä syövän.
Ilmankos syövät ovat lisääntyneet niin paljon!
Selkeä syy: Ihmiset tramppaa jatkuvasti röntgenkuvauksissa!
Kaikki negatiivinwn aäteily aihwuttaa syöpåå!
<<< Röntgensäteily aiheuttaa syöpää! >>>
Ensimmäinen paikkaansa pitävä lause vaihtoehtouskovaisen suusta aikoihin. Röntgensäteily todella on ionisoivaa säteilyä ja sille altistuminen kasvattaa syöpäriskiä. Suomalainen saa keskimäärin lääketieteellisissä tutkimuksissa röntgensäteilystä n. 0,4 millisievertin annoksen vuodessa. Suunnilleen yhtä suuri annos saadaan oman kehon sisältämistä luonnollisista radioaktiivisista aineista sekä avaruudesta tulevasta kosmisesta säteilystä. Nelinkertainen annos saadaan hengitysilmasta.
Hengittäminen aiheuttaa syöpää nelinkertaisella todennäköisyydellä verrattuna röntgentutkimuksiin, joten suosittelen röntgensäteilyn syöpävaikutuksia pelkääviä olemaan ensisijaisena varotoimena hengittämättä.
Skeponen valehtelee taas!
Kamalaa, että vielä käytetään noin barbaarisia menetelmiä, joista ihmset saavat syöpää! Pitäisi heti siirtyä luontaisiin energiahoitoihin, jotka eivät koskaan aiheuta syöpää.
Täytyyhän ihmisten johonkin kuolla, sillä muutoin maailma täyttyisi ihmisistä ja tallaisimme toisemme kuoliaiksi!
Olisiko se sitten parempi tapa kuolla?
Kuolkaamme röntgensäteilyyn!
Auvoiseen, sodan jälkeisinä vuosina grillattiin nahkamme ulkotöissä, heinäpeltoapulaisinakin nahkat pronssin ruskeiksi.
Myöhemmin on alettu stoppailemaan ihosyöpäriskeistä. Siskonikin sai sellaisen ikäänkuin jälkiseurauksena.
Siskosi sai syövän einesruuissa olevista kemikaaleista.
Aiheuttako syöpä röntgensäteilyä???