Aluksi vähän kummastelin mieheni kiinnostusta gynekologikäyntejäni kohtaan. Hän halusi aina kuulla vastaanoton tapahtumista. Mieslääkärini tutkimushuone sääret ylösnostettavine gynetuoleineen ja monine speculoineen saa kyllä mielikuvituksen lentämään. Kun kerron hänelle miten makasin gynetuolissa haarat levällään alastomana, lääkärin tutkiessa ensin rintojani ja lähes posliinista pilluani joka oli avattu speculalla auki. Keväällä ollessani kierukan tarkastuksessa gynekologini sanoi tutkivansa myös peräaukkoni, hän työnsi voidellun sormensa anukseeni ja tunnusteli sen sisältä perusteellisesti. Sormen jälkeen lääkäri työnsi peräreikääni anusspeculan joka tuntui aika riettaalta hänen sitä kunnolla levitettyään. Kotiin tullessani, kerroin siitä hänelle ja hän halusi heti nähdä pyllyni. Peräaukkoni oli edelleen gynekologini liukasteissa ja anaaliyhdyntä tuntui puolituntia tohtoroinnin jälkeen ihanalta. Vähitellen olemme hankkineet speculoita molempien reikieni tutkimiseen, valkoisen lääkäritakin, stetoskoopin ,tutkimuskäsineitä, ja liukuvoiteita. Jokin aika sitten ostimme käytetyn peräruiskeen ,emalisen kannun punaisella kumiletkulla ja mustalla suutinosalla, tuntuu kiihoittavalta ajatella monessako peräaukossa se on ollut. Aito käytetty gynotuoli olisi hieno, nyt käytetään itsetehtyä. Lääkärileikit ovat mielestämme tosikivoja ja rikastuttaneet sexielämäämme paljon. Valokuvaus on myös osa leikeissä, kuvia onkin kertynyt aika runsaasti. Olemme alle nelikymppisiä, hoikkia ja itsestämme huoltapitävä pari. RITA.
Kotigynolla
VASTAANOTOLLA
1
2868
Vastaukset
- m.gyn
Klinikka naiselle lääkärinleikit.
Herrasmies gynekologi hoitaja ammattilainen alalla 15 v kokemus, kaikki tutkimukset tehdään gynekologin tutkimuspöydällä.
Sinulle nainen terveystarkastus klinikalla, tutkin kaikki paikat hellästi, pitempihoitosuhde luottamus, vaitiolo aina.
Voidaan sitoa kädet ja jalat, tutkimuksen ajaksi.
Erikoishoitoja Klinikalla klitorishoitoja. [email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1731174
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?45619Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä301554Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t223532- 50514
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45502