50 mies

minä uskon että elämää alkaa vasta. Nyt viikymppisenä sitä vasta alkaa tajuamaan että mitä tulevaisudelta haluaa.tasapainoa rehellisyyttä läheisyyttä, jotain pientä hyvää itselleni suon, kun sen oikean löydän!
251473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

vasta viisikymppisenä minäkin tajusin että elämähän minulla vasta on edessä, nyt olen siitä nauttinut sellaiset pari vuotta. Tasapaino, rehellisyys ennenkaikkea, myös läheisyys ja sen itselle pienen hyvän suomisen olen oivaltanut lopultakin. Se oikea ei ole kylläkään kohdalleni vielä ilmaantunut, mutta jos vaikka sitten kun köpötellään kepin kanssa ja törmäillään jossakin...

Äänestä
  • Sinä ajattlet kuin minä olen mota kertaa tutuille sanonnut että sitten kun kävelykeppiä ja tukea tarvitsen sit vasta sitoudun.. hah haa

    Äänestä

siitä, että elämä alkaa vasta 5o ikävuoden jälkeen liittyä siihen, että vasta silloin, eritoteen miehet jotka eivät lastenteon yhteydessä ole joutuneet kasvokkain oman pienuutensa ja rajallisuutensa kanssa, saavat kokemuksen siitä, että elämä on enemmän kokemiseen kuin suorittamiseen perustuva juttu?

En ole itse vielä viittäkymmentä, ainakaan biologiselta iältäni, joten ajatukseni perustuvat niihin kokemuksiin, mitä minulla on miehistä ystävinä ja kumppanina.

Kokemukseni mukaan, neljissäkymmenissä olevat miehet ovat ahdistuneita ja stressaantuneita, kokevat olevansa luisumassa suorituskeskeisestä oravanpyörästä. Osa pinnistelee ja taistelee, himourheilee ja yrittää kynsin ja hampain pysyä matkassa. Osa luovuttaa siten, että heittä kaiken lööperiksi ja käpertyy sohvaperunaksi ja kokee elämän olevan ohi.
Kun elämä ei sitten lopukaan 50-täytettynä, ja omia arvoja on joutunut uudelleenmuokkaamaan, muuttuvat, tuosta kriisistään selvinneet, miehet
joka naisen unelmamiehiksi!
Tarve keskusteluun, kokemiseen, pienten asioiden elämyksiin jne. kasvaa ja sukupuolten ajattelutapa ja näkökulmat lähenevät toisiaan.

Varmaan meillä naisilla on hyvin samankaltainen kehityskaari. Naiset vain, lastenteon ja sen mukanaan tuomien kehon muutosten kanssa, joutuvat läpikäymään tuota kehityskulkua läpi jo aiemmin.

Äänestä
  • alusta loppuun feminististä p:tä sellaiselta, joka ei todellakaan ymmärrä miehistä yhtään mitään.

    Äänestä

  • Werneri kirjoitti:

    alusta loppuun feminististä p:tä sellaiselta, joka ei todellakaan ymmärrä miehistä yhtään mitään.

    Werneri, teki sinusta, ajatukseni feministiseksi?

    Eihän siihen liittynyt minkäänlaisia arvotuksia tai parempi-huonompi -asetelmia.

    Äänestä

  • että nelikymppiset naiset huomaavat aikansa kääntyvän laskuun, viime hetket iskeä uusi ukko, tehdä lapsia yms. Miehet taas heräävät viisikymppisinä huomaamaan että uran huippu tuli jo aikaa sitten ja siviilielämä vanhanmallisena häviää vaimon ja itsenäistyvien lasten mukana jonnekin.

    Miehet kypsyvät hitaammin.

    Tutuistani nelikymppiset naiset ovat rynnänneet kuntosaleille ja maratoniin, kun taas sama vimma iskee miehiin viisikymppisinä. Onnekseni olen itse vielä säästynyt.

    Äänestä

  • Viisikymppinen mies on andropaussissaan kyllä unelmamiehestä TOSI kaukana.Varmaankin omissa unelmissaan kuvitelee itsestään enempää kuin onkaan.
    Nainen tai mies, ikä iskee.Nainen elää kauemmin!

    Äänestä

Koskaan en ole ymmärtänyt sellaisia puheita, että elämä alkaa vasta nyt (30, 40, 50, 60....). Elämä on rikasta ja erilaista aina. Jo pienenä ... ja edelleen pienenä mutta vanhempana olen elänyt sitä hetkeä, en menneisyydessä enkä tulevaisuudessa. Meidän tulisi ajatella, että tämä hetki on se jolloin olen, elän, ajattelen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että unohtaisimme menneen tai emme suunnittelisi tulevaisuutta - tottakai niin tehdään.

Kaikille mukavaa tätä hetkeä.

Äänestä
  • Se johtuu vain siiä, että yritetään mitätöidä ikää ja kuvitella mitätöimisen voimin olla nuorempia.

    Äänestä

Minustakin tuntuu, että elämäni alkoi nyt vasta. Mies otti ja lähti 50-vuotispäiväni kynnyksellä. Se koitui siunaukseksi, vaikkei alussa siltä tuntunutkaan. Saan vihdoinkin suunnitella elämääni niinkuin haluan, olla "terveellisellä" tavalla itsekäs. Se on aika ihanaa. Yksinäisyyttä en tunne, onhan minulla itseni. Olen löytöretkellä minuuteeni. Ja vielä löytyy vanhoja ja uusiakin ystäviä, kun haluan jakaa ajatuksia ja kokemuksia. Välillä sitä tosin haikailee miesten perään, mutta ne ajat ovat ohi. Ehkä.

Äänestä

Elämä tästä eteenpäin on ainakin helppoa, kun se on pelkkää alamäkeä.

Äänestä

Tämä avaus on se jota olen koko ajan aatellut itse avata...
Minulla on ollut koko eletty elämä yhtä kompleksia...
Olen koulu kiusattu kotini köyhyyden vuoksi.
minut oltiin painettu maan rakoon uskoin kaiken huonon itsestäni, kunnes täytin 50v mikä ihana elämä minulle aukeni. Synnyin uudelleen ja tunnen sen joka solullani. En voinut niin valtavan huonosti edellisen moitteista tai huomautuksestakaan minua paremminkin nauratti hänen valituksensa.

Äänestä
  • Meinasin henkilöä joka avasi keskustelun Kyllästynyt avauksiin..

    Äänestä

  • Koskettavata tarinata tuo koulukiusaamisesi...
    Meinaan, kun olen itse aiemmin ollut (vänr Koskela Tuntemettomassa).. Kun saa kuulla jopa opettajalta manauksia vanhempiensa sosiaalisesta asemasta, vaikka ei ole isää edes elossa..
    Sitten ne naiset - ylenkatseet meihin aroiksi peloittelemiinne miehiin..
    Rakastuvat renttuihin ja sitten Tietävät Kaiken. Kaikista miehistä...
    Terevät kielenne haavoittavat.
    Eikä meistä läheskään jokainen, vain alle 10 % antaa takaisin. Opetatte jopa lapsille, että pitää antaa takaiusin.. huhhuh..

    Missähän olisi se elämä, jossa kaltaiseni, siistit, hiljaiset, kiltit, ajattelevat, hellyyttä antavat ja kaipaavat miehet ovat?
    Onko siis jossain se "Uusi elämä", jossa ei tarvita prumeluureja joka ikunen päivä. Jossa ei tarvitsisi kumppaninsa kanssa kisata paremmuudesta? Jossa saisi elää mukavan parisuhteen ehdoin. Jossa ei olisi ennakolta sabluunaa, Jossa myös luovuus kukkisi, jossa kiinnostuttaisiin toisen ajatuksista, kehitellään uusia luovia ratkaisuja....
    Missä on se niin ylistetty Naisen kaksijakoinen aivotoiminta, joka sellaisia luovuuksia sallisi?

    Niin, olihan sata vuotta sitten jo ne utopistit..
    Kiusta kyllä osaatte, mutta missä vastuunkantajat?

    Äänestä

  • koulukiusattuna melkein ilman kavereita minunkin lapsuuteni meni. Lisäksi satuin syntymään pieneen maalaistaloon ei-toivottuna ensimmäisenä lapsena ja tyttönä, keskosenakin vielä kaiken lisäksi, että komplekseja riitti! Nyt vanhempana sitä vasta on tajunnut, ettei olekaan sen huonompi kuin muut.

    Äänestä

  • taika kirjoitti:

    koulukiusattuna melkein ilman kavereita minunkin lapsuuteni meni. Lisäksi satuin syntymään pieneen maalaistaloon ei-toivottuna ensimmäisenä lapsena ja tyttönä, keskosenakin vielä kaiken lisäksi, että komplekseja riitti! Nyt vanhempana sitä vasta on tajunnut, ettei olekaan sen huonompi kuin muut.

    Sen ajattelen että nyt se vasta on elämä ihanaa kun on 54täyttänyt.Me ainakin mieheni kans tehdään sitä mitä nuorena haaveiltiin,nyt kun saamme olla kahdestaan kun lapset on maailmalla ja tulevat toimeen omillaan.Itsekkin olin lapsena koulukiusattu myös opettajan taholta,olimmehan köyhiä ja isä yksin tienas leivän meille meitä oli 7 lasta,en uskaltanut lapsena enkä nuorena sanoakkaan mitään tein aina kuin toiset käski.Nyt täältä kyllä pesee uskallan sano omat mielipiteet.

    Äänestä

  • UPDATE_6812922 kirjoitti:

    entiset koulukiusatut!

    Äänestä

  • Tosi hienoa että olet avautunut ja kuljet parempaan elämään, en tiedä oliko noi oikeita sanoja, mut hymyillen huomisen kun otat ,jees

    Äänestä

  • UPDATE_6812922 kirjoitti:

    Sen ajattelen että nyt se vasta on elämä ihanaa kun on 54täyttänyt.Me ainakin mieheni kans tehdään sitä mitä nuorena haaveiltiin,nyt kun saamme olla kahdestaan kun lapset on maailmalla ja tulevat toimeen omillaan.Itsekkin olin lapsena koulukiusattu myös opettajan taholta,olimmehan köyhiä ja isä yksin tienas leivän meille meitä oli 7 lasta,en uskaltanut lapsena enkä nuorena sanoakkaan mitään tein aina kuin toiset käski.Nyt täältä kyllä pesee uskallan sano omat mielipiteet.

    niillä opettajilla jotka sorti oppilasta jos oli köyhä koti!On siinä ollut kova taakka kantaa ,saanut hävetä kun on köyhä.Itsekkin koin sellaista ja en vieläkään unoda niitä opettajia.

    Äänestä

  • mies 50 kirjoitti:

    Tosi hienoa että olet avautunut ja kuljet parempaan elämään, en tiedä oliko noi oikeita sanoja, mut hymyillen huomisen kun otat ,jees

    Nyt se elämä hymyilee,kyllähän nuo kouluajatkin on mielessä aina ei niitä unohda koskaan,olen joskus ajattellut että näkisimpä sen open niin nyt uskaltaisin sanoa sille suorat sanat että nyt en ole köyhä enkä kipeä,mutta tuskin hän on edes elossa tai on jo vanha kuin taivas.Vaikka olimme köyhiä silti meillä oli siistiä äiti opetti meidät lapsesta asti tekemään työtä,siitä olen hänelle kiitollinen,mutta tosiaankin hymyillen huomiseen,kyllä nuo oli oikeita sanoja kiitos siitä sulle.

    Kukaan meistä ei ole syntyperäänsä uskontoaan , ulkonäköään kotimaataan päässytitse valitsemaan ja onni on aika pitkälti omalla kämmenellä. Olen itse opettaja, en voi ymmärtää sitä , että joku omaa kilpeänsä kiillottaa muita mollaamalla. Sen syntyperän ja juuret voi mielestäni kääntää voitoksi, koska kaikki me täna päivänä voimme varmasti paremmin kuin 40 vuotta sitten. Omasta itsestä on paljolti kiinni mitä valintoja elämässään tekee, ja niitten asioiden kanssa on vain opittava tulemaan toimeen , joihin ei voi itse vaikuttaa.

    Äänestä

  • Ilona kirjoitti:

    Että tänäpäivänä olis tuollaista kuin ennen,vaikeudethan kasvattaa ihmistä,näin ainakin uskon,voipa olla että olen väärässä.

    Äänestä

No voi jukra, että tietäisin vaan mistä sinunlaisias löytyy. En jaksa ettiä kapakasta, ne on suurinpiirtein jo nähty. Oon ite ollu ravintola-alalla, ja nyt uudelleenkoulutuksessa. Ikäeroa voi olla, mutta aina on ollut ennenkin. Mutta se ongelma, mistä teidätkin löytää!!

Äänestä

Joo, tiedän mistä on kyse. Oon tietty vähän nuorempi, kun sinä, mutta se oma jätkä täyttää kohta 50. Ja että osaakin olla hankala, ja rakastettava yhtäaikaa!!!

Äänestä

No aika myöhään huomaat elämän alkaneen.Jo ehtoopuolella.Sääli siitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

vielä elämää kirjoitti:

minä uskon että elämää alkaa vasta. Nyt viikymppisenä sitä vasta alkaa tajuamaan että mitä tulevaisudelta haluaa.tasapainoa rehellisyyttä läheisyyttä, jotain pientä hyvää itselleni suon, kun sen oikean löydän!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu