Pitkän jahkailun, riitelyn ja yrittämisen jälkeen päätimme erota. Vaikka olen varma, että tämä oli oikea ratkaisu, sattuu todella paljon. Avioero tuo ainakin minulle mukanaan älytöntä häpeän tunnetta, ihan kuin olisin nyt jotenkin huonompi. Eronnut. Ilman sormuksia lenkillä käyminenkin tuntuu pelottavalta, olen jotenkin ihan hukassa vaikka tiedän tämän olevan oikein meitä molempia kohtaan ja yhdessä tätä haluttiin. Kai se joskus helpottaa, pitäisi vaan uskaltaa kohdata nämä tunteet. Tätä prosessia tuskin voi mitenkään jouduttaa. En haluaisi olla yksin mutta ihmisten kanssa ahdistun. Haluaisin puhua mutta en uskalla, sanat eivät vain tule. Olen jotenkin lukossa, lähimmille ystävillekään en osaa sanoa mitään. Kipu on aivan valtava välillä, sitten tulee helpotuksen aalto. Ei enää riitoja, ei ahdistusta, ei paineita, saa olla ihan itsekseen ja katsoa peiliin, nähdä siellä väsymyksen alla edelleen se sama ihminen, joka jossain vaiheessa muuttui sellaiseksi, joksi en koskaan tahtonut tulla. Ehkä jonain päivänä jo hymyilyttää, mutta ei vielä.
Erosimme lopulta
YhdenEronneenTunteita
1052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eroryhmästä voisi olla apua. Itse koin aika vapauttavana kun sai jutella luottamuksellisesti saman kokeneille. Huomasi, ettei ole tunteineen yksin ja toisten jutuista sai hyödyllistä tietoa. Vertaistuessa on voimaa. Eikä maksakaan mitään. Suosittelen. Tsemppiä silti tähän päivään ja tulevaan.
Se alkaa siitä tilanteen tajuamisesta varmasti itkettää, masentaa ja elämä tuntuu tyhjältä, mutta sitten tulee viha ja käyt kauppaa niiden omien tunteidesi kanssa, mutta lopulta hyväksyt sen tapahtuneen. Ja sen jälkeen:
PÄÄSTÄ IRTI VANHASTA KUMPPANISTA
1. Luovu ja päästä irti ajatuksen tasolla kumppanistasi. Et voi toipua täysin, ennen kuin olet päästänyt irti.
2. Paranna vanhat haavat, jos irti päästäminen entisestä kumppanistasi tuntuu vielä vaikealta. Käy läpi vanhemmiltasi tai muilta läheisiltäsi kokemasi loukkaamisen tunteet. Ne voivat limittyä myös päättyneeseen parisuhteeseesi.
3. Vanhat haavat paranevat, kun yrität ymmärtää läheistesi tekoja myös heidän näkökulmastaan. Miksi he toimivat niin? Miltä sinusta tuntui? Ota kipu vastaan ja tee sitten tietoinen päätös päästää irti.
4. Katso ex-kumppanisi menneisyyttä. Mistä hänen käyttäytymisensä kumpuaa? Miten hän satutti sinua? Tunnista kipusi ja päätä sitten laskea hänestä irti.
5. Tunnista, mihin pieniin asioihin olet ripustautunut kiinni, jotka haittaavat sinua irtautumasta ex-kumppanistasi. Valmistaudu irtautumaan ajatuksista, tunteista ja totutuista tavoista.
6. Ole varovainen uuden suhteen aloittamisen kanssa ennen kuin olet toipunut ja käynyt läpi tapahtuneen.
7. Jos olet jumiutunut paikoilleen, palauta mieleesi hetki, jolloin eropäätös syntyi. Muistele tunnetta, josta sait voiman tehdä muutoksen.
8. Tutki, voisiko anteeksiantaminen hyödyttää toipumistasi ja vanhojen haavojen paranemista.
9. Kehitä itsellesi uusi rituaali, joka auttaa sinua päästämään menneestä irti ja jatkamaan elämääsi eteenpäin.
Lähde: Rachel A. Sussman (2011). Erokirja. Naisen opas erosta toipumiseen. Otava.
"En haluaisi olla yksin mutta ihmisten kanssa ahdistun. Haluaisin puhua mutta en uskalla, sanat eivät vain tule. Olen jotenkin lukossa..."
Hyvin kuvasit tuossa kohtaa tuntoja. Itsellä on ihan samanlaiset fiilikset. Ihmisten parissa oleminen helpottaa kunhan jutellaan niitä näitä, mutta jos puhe kääntyy eroon tai keskustelu menee henkilökohtaisemmaksi, niin sisällä oleva möykky (pahaolo) ottaa vallan ja kaikki kommunikaatio lopahtaa = menee lukkoon. Olisi niin kiva olla vaan vapautuneesti ja avoimesti.
Erosta on kohta vuosi aikaa, mutta silti ei jostain syystä tunnu lähtevän rullaamaan. On myös hyviä päiviä, mutta ne huonot tuntuvat vievän paljon energiaa.
Mitä tunteita et haluaisi kohdata? Luopumisen tuskaa, vai mitä? Miksi häpeät eroa, mitä häpeämistä siinä on? Etenkin sinun tapauksessa!
"Ei enää riitoja, ei ahdistusta, ei paineita, saa olla ihan itsekseen ja katsoa peiliin, nähdä siellä väsymyksen alla edelleen se sama ihminen, joka jossain vaiheessa muuttui sellaiseksi, joksi en koskaan tahtonut tulla. "
Ihan samanlaisia mietin erotessani. Erottuani olin vain helpottunut, huojentunut, vapautunut. Iloinen löytäessäni uudelleen ilon itsestäni. Minusta sinä tarvitset enemmän huomiota itseltäsi. Rakasta itseäsi, ole lempeä.
Jos sinusta nyt on pelottavaa lähteä lenkille ilman sormuksia, niin laita ne käteen! Ei se ole kiellettyä. Laita ensin normaalisti vasemman käden nimettömään (jos ne siinä ovat olleet) ja myöhemmin vaihda ne oikeaan käteen. Jossain vaiheessa haluat luopua niistä. Ehkä. Ja ehdottomasti: osta uusia sormuksia itsellesi! Niin minäkin tein, ja sain voimaa ;).
Monet eronneet tuntevat häpeää siksi että syyttävät itseään epäonnistumisesta. Avioliitto hajosi, ei onnistuttu vaikka yritettiin. Tällaiseen ajatteluun ei tietenkään ole mitään syytä. On viisasta tunnustaa että ratkaisu oli oikea ja sitten ennen kaikkea pää pystyyn ja jatkaa matkaa, - toipumisen jälkeen.
Tunnet olevasi hukassa ja lenkilläkäyntikin ilman sormuksia tuntuu oudolta. Ehkä syynä on se, että identiteettisi on nyt muuttunut. Avioliiton aikaan olit vaimo, ja sinulla oli aviomies ja merkkinä tästä sormukset. Nyt olet vapaa, sinkku, ja tästä on merkkinä se ettet enää tarvitse sormuksia.
Anna itsellesi aikaa! Totut kyllä uuteen ''minään''. Siitä on merkkinä tuo että tunnet toisinaan ''helpotuksen aallon''. Käyt läpi surutyötä joka on ihan normaalia.
Sormuksista. Joillekin ne on enemmän lähellä sydäntä kuin toisille. Jotkut suorastaan rakastavat sormuksia. Kuten minä. Vaikka vähän kyseenalaistan sanonnan "Timantit ovat naisen parhaita ystäviä", silti on sanottava, että loppu viimein avioliitostani ei ollut mitään muuta ihanaa jäljellä kuin vihkisormus. Ja se toimii edelleen sormuksena myös eron jälkeen. Ei nykyisellä miehellänikään sitä mitä vastaan ole. Hänen mielestään tarvitsisin lisäsormia, jotta voisin käyttää kaikkia sormuksiani. Kävin eron aikoihin psykologin juttusilla. Hän sanoi, että minun täytyy nyt ajatella vain itseäni. Miettiä mitä haluaisin eniten. Sitä ei tarvinnut edes miettiä, sanat vain tulivat: "Haluan valkokultaisen timanttisormuksen" :D. Vaikkei psykologi välttämättä kyllä mitään materiaalista tarkoittanutkaan.
Kiitos rohkaisevista sanoista. En ole tottunut pyytämään muilta apua tai myöntämään olevani heikko, joten siksikin puhuminen ystäville on vaikeaa. Ja koska en ole puhunut heille aiemmin ongelmista tai huolistani, he eivät ehkä osaakaan ottaa niitä nyt vastaan. Eroomme ei varsinaisesti liity onneksi riitelyä tai mitään muutakaan sekavaa, asuntoasiat saadaan selvitettyä mielestäni nopealla aikataululla ja olemme sopineet yhteisistä pelisäännöistä. Sitä vain kokee niin vahvasti epäonnistuneensa, liitto ei ehtinyt edes kestää kauaa. Mutta miksi monen vuoden taistelua ja kurjuutta edes pitäisi pitää tavoiteltavana asiana? Eikö pitäisi tavoitella sitä, että yhdessä ollaan koska molemmat ovat onnellisia yhdessä?
Sehän on helppo erota kun ei ole lapsia.! Otat uuden ja sitä rataa ,kyllä se joskus oikea löytyy. Älä tee lapsia sitten kun tunnet olon aikuisesksi
Eroaminen on raskasta. Toisekseen kerrot, että avioliittoone ei ole mikään kovin pitkä. Se saa monesti ihmiset luulemaan että erokin on helpompi - ei ole. Omalta kohdaltani en voi sanoa muuta kuin sen, että puhuminen ystäväni kanssa auttoi. Ainakin se helpotti.
Voimia sinulle - ja Halaus.
Suhde kesti kauan, avioliitto ei. Voi olla, että ilman avioliittoa olisimme eronneet jo aiemmin, tai kukapa sen tietää. Helppoa tämä ei tule olemaan, mutta tiedän ettemme saa elämäämme toimimaan jos olemme pari. Voi olla, että ystävyys välillämme pysyy vaikka kuinka kauan vahvana. Olen vain hurjan pahoillani siitä, etten voinut olla hänelle parempi, enkä voinut muuttaa itseäni hänelle sopivaksi. Uskon, että hän löytää paremman ja itselleen sopivamman ihmisen rinnalleen ja pääsee elämään hänen kanssaan haluamaansa elämää. En usko, että välittäminen ja rakkaus väliltämme katoaa, mutta elämä pariskuntana ei vain toiminut. On vaikeaa hyvästellä toinen tällä tavalla ja on vaikeaa päästää irti niin hienosta ihmisestä, vaikka tiedämme molemmat, että näin on parempi meidän molempien kannalta. Toivon, ettei hän kokonaan katoa elämästäni koskaan.
Kiitos sinulle lähettämistäsi halauksista, niitä tarvitaan.